Mitä käyttöä rukoilevalla sydämellä?

Monet tahtovat kyllä nauttia Jumalalle antautumisen autuudesta. He pitävät myös puhtaasta uskon täyteisestä sydämestä, mutta harvat tahtoisivat nöyrtyä siihen.

Kuka tahtoo rukoilevan sydämen vielä silloinkin, kun ymmärtää, että sellainen vaatii valvomista ja Kristuksen ristille naulituksi tulemista? Vain ne, jotka rakastavat Jumalaa ja ihmisiä hänen rakkaudellaan. Vain ne, jotka suostuvat juomaan Kristuksen maljasta, rististä, niin että heistä tulee kykeneviä auttamaan toisia heidän syvimmässä hädässään.

Olisi oikeus tavoitella asemaa!

Ne Kristus-ruumiin jäsenet, jotka menevät niin syvälle rukouselämään, että saavat rukoilevan sydämen, ovat Jumalan taloudenhoidossa hyvin korkeassa virassa. Sen tähden jokaisen muun palvelustehtävän tulee syntyä rukouksesta, jos tahdotaan, että se on Jumalan mielen mukainen.

Julistamisella, opettamisella ja hyvän tekemisellä on oma paikkansa. Mutta ilman rukousta ne vaikuttavat vain nimellisesti ja lähinnä kulttuuriin.

Mutta hengellinen palvelustehtävä on tarkoitettu tuottamaan hengellisiä, taivaallisia ja ikuisia tuloksia. Se, jolla on rukoileva sydän, seisoo ikään kuin Kristuksen ja ihmisten välissä. Hän koskettaa toisella kädellään Kristuksen sydäntä ja toisella hänen omiensa olemusta.

Tässä maailmassa on luonnollista pyrkiä eteenpäin. Tätä taustaa vasten on varsin kummallista, että me Jumalan lapset tavoittelemme harvoin parhaita armolahjoja (1 Kr 12:31) ja Jumalan oikeaa kättä, jossa hänellä on tarjolla ylenpalttisesti ihanuutta (Ps 16:11). Vaikuttaa siltä, että me etsimme mieluusti kuuluisuutta, vaikka se merkitsisi, että meitä ei taivaallisissa piireissä juurikaan tunneta. Rukoileva ei etsi tämän maailman suosiota.

Auttaa kestämään elämässä

Jumala tarvitsee kipeästi rukoilevia sydämiä omassa työssään. Hän käyttää niitä siunaamaan ihmisiä, jotka tarvitsevat epätoivoisesti Jumalan armoa ja apua. Rukous on myös paras taito, jota Jumalan kansa tarvitsee näinä loppua lähestyvinä aikoina. Rukous on ainoa keino, jolla monet meistä kestävät ollenkaan tätä elämää. Jotkin kauhistuttavat ajatukset häipyvät kuuluvilta vain silloin, kun ihminen kätkeytyy niiltä Jumalaan. Vain rukoileva sydän kykenee välittämään voimaa ja toivoa niille, jotka ovat menehtymässä "odottaessaan sitä, mikä kohtaa maanpiiriä" (Lk 21:26).

Monet kristityt kokevat jopa, ettei heillä ole mitään, minkä vuoksi elää. He toivovat että Herra saapuisi, ja "tekisi lopun tästä kaikesta". Siihen on paljon syytäkin. Se ei ole kuitenkaan hyvä tapa elää. Aika vain tuntuu pitemmältä ja surut raskaammilta. Tällä tavoin emme myöskään jouduta Herramme saapumista. "Autuas se palvelija, jonka hänen herransa tullessaan havaitsee näin tekevän!" Tämä palvelija oli pitänyt huolta herransa palvelusväestä ja antanut heille ruokaa ajallaan (Mt 24:45-46).

Kasvattaa valmiutta vakaviin tehtäviin

Vaikka rukoileva Sydän kantaa Kristuksen kärsimysten taakkaa se saa nykyisinä aikoina kokea eniten rauhaa, iloa ja tyydytyksen lepoa.

Jos tahdomme elää lähellä Jumalan sydäntä, pyytäkäämme itsellemme rukoilevaa sydäntä. On autuasta, kun voi tuntea Jeesuksen esirukoilijana ja rukouksen lähteenä. Rukoileva sydän ei ole niitä varten, jotka tahtovat Pyhää Henkeä vain omaksi siunauksekseen.

Rukoilemaan nöyrtynyt voi täyttyä Pyhällä Hengellä syvemmin. On hämmästyttävää, että niin monet kristityt näyttävät tyytyväisiltä, vaikka leikkivät vain "hengellisessä lastentarhassa". Tarjolla olisi kuitenkin jo niin vakava asia kuin esirukous.

Rukoileva sydän lyö samaan tahtiin taivaallisen Esirukoilijan sydämen kanssa. Ajassa varttunut rukoilija ei enää vastusta Jumalan tahtoa. Hän ajattelee Kristuksen ajatuksia ja kokee hänen tunteitaan. Hän pääsee osalliseksi Jeesuksen esirukoustaakasta ja oppii selviytymään tehtävistään.

Kaksi tai useampi rukoilevaa sydäntä lyö myös keskenään samaan tahtiin. "- - jos kaksi teistä maan päällä sopii mistä tahansa asiasta, että he sitä anovat, he saavat sen minun Isältäni - -." (Mt 18:19.) Kaksi rukoilevaa, toistensa kanssa sopinutta sydäntä, voi jopa ajaa pakoon vihollisen, saada suuria voittoja Jumalan valtakunnassa (5 Ms 32:30).

A.E. Reinschmidt

(Airut 4/2000)