Lapsen kasvu Jumalan varassa
Vanhempien voi olla vaikea uskoa lapsen Jumalakokemuksen merkitystä. Lapsen sisäinen kasvu voi tapahtua kuitenkin vain Jumalan varassa. Lasta on tuettava tekemään oikeita päätöksiä.
Kun uskovan perheen lapsi on kohdannut Kristuksen omana Vapahtajanaan, on se hänelle suuri asia. Vanhempien haasteena on pyrkiä hienotunteisesti kasvattamaan häntä Kristuksen seuraajana. Oma esimerkkimme Jumalan mielen mukaisesta elämästä on tärkeä, mutta se ei yksin riitä.
"Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille ja se kasvattaa meitä hylkäämään jumalattomuuden ja maailmalliset himot sekä elämään siveästi, vanhurskaasti ja jumalisesti nykyisessä maallmanajassa." (Tiit 2:12.) Jumalisuus ja maailmallisuus ovat jyrkästi toisiaan vastaan. Sen muistaminen auttaa meitä tekemään viisaita päätöksiä.
Jos lapsemme oppivat elämään Jumalan tahdon mukaisesti, se koituu hänen valtakuntansa hyväksi. Jeesus palkitsee ne, jotka palvelevat häntä uskollisesti. Maailmallisuus voi johtaa sen sijaan siihenkin, että lapsi hylkää Jumalan kokonaan, mutta uskollisuus tuottaa iloa hedelmistään. (1 Tm 4:10; Mt 25:14-23). Toivottavasti myös meidän lapsillemme sanotaan viimeisenä päivänä: "Hyvä on, sinä hyvä ja uskollinen palvelija." (Mt 25:23.)
Turvaan viholliselta
On olemassa hyviä raamatullisia perusteita sille, että Kristuksen paluu on lähellä. Jos näin on, voimme odottaa ennennäkemättömiä olosuhteita. Ehkä voimme saada aavistuksen niistä tarkastelemalla kahta Raamatun tapahtumaa.
Kun Jumala valmisteli kansaansa lähtemään Egyptistä, saatana reagoi heti. Se yritti tapattaa kaikki syntyvät israelilalset poikalapset (2 Ms 1:16). Kun Jumala oli lähettänyt Jeesuksen maan päälle ensimmäisen kerran, saatana tapatti kaikki Beetlehemin ja sen ympäristön kaksivuotiaat tai nuoremmat poikalapset. Voisiko olla mahdollista, että sukupolvi, joka todistaa Jeesuksen paluun, kokee samantapaisen saatanan hyökkäyksen?
Sielunvihollinen on "tämän maailman ruhtinas" ja maailma tuhoaa tuhansia lapsia ja nuoria. Pyrkikäämme juurruttamaan lapsemme Kristukseen niin, että he selviäisivät maailman läpi.
Suojaan maailman turmelukselta
Meidän tulisi ensin pyrkiä löytämään Jumalan tahto omaan elämäämme ja antautua sine. "Epäpyhiä ämmäin taruja karta. Sen sijaan harjoita itseäsi jumalisuuteen. - - jumalisuudesta on hyötyä kaikkeen - -." (1 Tm 4:7-8.) Se, mitä olemme ja mille olemme antautuneet, vaikuttaa kykyymme kasvattaa lapsia.
Jumalan sana kehottaa: "Harjoita itseäsi jumalisuuteen." Lapsemme eivät kykene omaksumaan automaattisesti meidän jumalisuuttamme. Heidätkin täytyy harjaannuttaa siihen. Meitä kehotetaan tekemään ihmisistä opetuslapsia. Jos tahdomme omista lapsistamme opetuslapsia, meidän täytyy muistaa, ettei opettaminen riitä. Tarvitaan harjoittelua.
Meidän tulee olla Jeesuksen esimerkin mukaan maailmassa muttei maallmasta. Hän kykeni olemaan luontevassa yhteydessä ihmisten kanssa, mutta ei maailman ehdoilla. Tarkoituksena ei ole kasvattaa lapsistamme omituisia tyyppejä. Pyrimme kasvattamaan heistä Jumalalle uskollisia nuoria, jotka kykenevät puhumaan toisten nuorten kanssa luontevasti ja myös uskosta.
Me emme ole maailmasta, jos noudatamme Raamatun opetusta: "Alkää rakastako maailmaa älkääkä sitä, mikä maailmassa on. Jos joku maailmaa rakastaa, niin Isän rakkaus ei ole hänessä. Sillä kaikki, mikä maailmassa on, lihan himo, silmäin pyyntö ja elämän korskeus, se ei ole Isästä, vaan maailmasta. Ja maailma katoaa ja sen himo; mutta joka tekee Jumalan tahdon, se pysyy iankaikkisesti:" (1 Jh 2:15-17.)
Jaakob kirjoittaa: "Te avionrikkojat, ettekö tiedä että maailman ystävyys on vihollisuutta Jumalaa vastaan? Joka siis tahtoo olla maailman ystävä, siitä tutee Jumalan vihollinen:' (Jk 4:4.) Saakoon Jumala opettaa, mitä nämä jakeet merkitsevät omassa elämässämme ja lastemme kasvatuksessa.
Lastemme ei tarvitse tutustua väärällä tavalla maailmaan, jotta voisivat elää siinä. Jumala päinvastoin kehottaa meitä varjelemaan itsemme ihmisten parissa niin, ettei maailma vie meitä (Jk 1:27). Varjelemmeko me itsemme ja lapsemme? Samalla kun varjelemme heitä, antakaamme heidän kokea täyttä elämää Jeesuksen yhteydessä ja hänen tahdossaan.
Myönteiseen kristillisyyteen
Kohtaamme valtavia houkutuksia tyydyttää lastemme tarpeet sillä, mitä maaitma tarjoaa: huvituksilla, toiminnalla ja tavaralla. Kyllähän perhe tarvitsee virkistäytymistä ja hyviä harrastuksia. Tahdonkin kysyä tässä: Mistä me ja lapsemme saamme pääasiallisen tyydytyksemme? Jos annamme periksi lihalliselle tarjonnalle, lapsetkin alkavat etsiä tyydytystä maailmasta. Seuraavaksi alamme ehkä painostaa seurakuntia antamaan maailmanmielisille lapsille maailmanmielistä toimintaa ja viihdettä. Näin ei pitäisi olla! Seurakunnan tulisi vaikuttaa maailmaan, ei päinvastoin.
Kestävä tyydytys seuraa syvästä sydämen yhteydestä Jeesukseen. Hän antaa nautittavaksemme myös hyviä ihmissuhteita. Myös siitä tehtävästä, johon Jumala meidät kutsuu, saamme pysyvää tyydytystä.
Lapsemme voivat luopua uskosta muun muassa sen tähden, että heillä ei ote näkyä palvelustyöstä Jumalan valtakunnassa. Ei riitä, että raahaamme lapsemme istumaan kirkon penkkiin. Antakaamme heille myönteisiä kokemuksia Jumalan palvelemisesta yhdessä. Lähimmäisen tarpeista kiinnostuminen antaa etämälle merkitystä. Lapset etsivät tyydytystä jostain muualta, jos he eivät saa kokemusta Kristuksen lupaamasta yltäkylläisestä elämästä ja koe kuinka suloista on palvetla häntä. Maailma vain odottaa tilaisuuttaan tarjota tyhjiä ja tuhoavia lupauksiaan.
Kohtaamaan vertaisryhmän paineita
Jotta voisimme kasvattaa lapsemme elämään Jumalan tahdoasa, meidän tutee suojella heitä kohtuuttomilta paineilta, jota vertaisryhmä aiheuttaa. Mutta tutee myös varustaa heitä kestämään sitä Pyhän Hengen voimassa. Ystävien painostus on iso ongelma nuorille. Seuraavat selviytymisohjeet voivat olla avuksi.
Älkäämme koskaan uhratko lastemme parasta siksi, että joku ehkä loukkaantuu. Emme tietenkään halua tieten tahtoen loukata ketään. Kuitenkin meidän tulisi olla niin päättäväisiä, että kieltäydymme silloin, kun tilanne vaatii. Maailmalliset leikkitoverit ja heidän kotinsa vaikuttavat lastemme elämään. On myös työpaikkoja, jotka eivät ole nuorillemme hyväksi. Pyrkikäämme siis valvomaan sitä, millaisten alkuisten ja ikätovereiden kanssa he viettävät aikaa.
Meidän tulisi myös opettaa lapsiamme olemaan ystävällisiä. Heidät voidaan opettaa kieltäytymään kohteliaasti ja lempeästi sellaisen ihmisen seurasta, joka olisi heille pahasta.
Viettäkäämme lastemme kanssa riittävästi aikaa. He kaipaavat, että leikkisimme, pelaisimme heidän kanssaan ja lähtisimme heidän kanssaan vaikka eväsretkelle. Tulee vielä päivä, jolloin me olemme jo valmiita menemään makuulle, mutta he sanovat: "Äiti, isä, puhutaan vielä!" Ja silloin sinun on aika puhua. Jos perhe ei vietä tarpeeksi aikaa yhdessä, ajautuvat lapset ennen pitkää yhä enemmän kaveripiirien armoille.
Opettakaamme uskoon tullutta lastamme palvelemaan. Lähimmäisen auttaminen on itsekeskeisyyden vastakohta. Itsekeskeinen lapsi on hyvin altis ryhmien paineelle.
Valvokaamme omia asenteitamme ja niitä vaikuttimia, joiden perusteella kasvatamme lapsiamme. Meidän tulisi etsiä Jumalan näkökulmaa siihen, mikä heille on hyväksi. Lapselle ei ole esimerkiksi hyväksi se, että hänelle annetaan kaikki, mitä hän haluaa. Tavoitteemme ei saa olla ohjata häntä onneen, vaan Jumalan tahdossa elämiseen, jossa hän voi kokea myös pysyvän onnen.
Rakastamaan Jeesusta
Muistakaamme, että tehtävänämme on pyrkiä muokkaamaan lasten sydämiä eikä antaa heille vain sääntöjä. Pikkulapset tarvitsevat tietysti enemmän sääntöjä. Raamattu ei opeta meitä seuraamaan vain sivusta, että lapsen kapina menisi itsestään ohitse. Mutta Jumala ei halua myöskään, että heidät sidotaan säännöin. Silloin he ehkä vain riuhtaisevat itsensä irti niistä, kun kasvavat tarpeeksi vanhoiksi.
Pyrkikäämme sen tähden johtamaan heidät rakkaussuhteeseen Jeesuksen kanssa. Tavoitteemme olkoon kasvattaa heissä sisäistä lujuutta, joka syntyy, kun heillä on oma suhde Vapahtajaan. Silloin he eivät tahdo murehduttaa häntä. He oppivat, että hän tahtoo heille pelkkää hyvää. Näin he oppivat tekemään oikeita päätöksiä.
Pienestä pitäen meidän tulee ohjata heitä päätösten teossa. Tulee vielä aika, jolloin he joutuvat oppimaan myös erehdyksistään. Sitä ennen meillä on mahdollisuutemme tukea heitä. Oppivuosinaan heille kerääntyy kokemusta oikeiden päätösten myönteisistä seurauksista. Mikä tärkeintä, he oppivat sisäistä lujuutta tehdä sitä, mikä on oikein. Kun he kasvavat, me alamme höllätä ohjaksia. Jumala on suunnitellut, että lasten kuuluu itsenäistyä. Loppujen lopuksi lastemme täytyy itse päättää, aikovatko he seurata Jeesusta koko sydämestään. Sitä päätöstä emme voi tehdä heidän puolestaan. Voimme vain kasvattaa heitä Jeesuksen antamalla rakkaudella ja pyytää siihen viisautta.
Ted Hoit
(Airut 6/1999)