Kilvoittele kiittäen

Kiittäminen saa meidät aistimaan Jumalan läsnäolon. Ylistys johtaa meidät Jumalan todellisuuteen. Kiitosmieli merkitsee uhrimieltä. Jumala valmistaa sydämemme antamaan iloiten.

Me muutumme ja uudistumme sitä mukaa, kun kiitämme Jumalaa. Kiittäminen merkitse pääsyä syvällisempään uskonelämään. Jokainen kiitosrukous vie meitä kohti Jumalan hyviä päämääriä.

Kasvotusten armon kanssa

Kiittäminen tuo meidät kasvotusten armon kanssa. Jotta voisimme olla kiitollisia, meidän on tiedettävä, mistä kaikki hyvä on lähtöisin. Terveytemme, perheemme ja kaikki omaisuutemme tulee meille Jumalalta. Emme ole ansainneet hänen siunauksiaan, mutta rakkaudessaan hän antaa niitä meille.

Jokainen hyvä lahja tulee Jumalalta, valkeuksien Isältä (Jk 1:17). Hän tietää, millaisia me olemme ja mistä me pidämme. Kiitollinen sydän saa meidät näkemään elämämme oikeassa valossa. Ymmärrämme, että Jumala on meitä kohtaan paljon parempi kuin ansaitsemme.

Armon ja nöyryyden välillä on yhteys. Ehkä Jumala antaa armonsa nöyrille sen tähden, että he ovat kiitollisia. Kaiken lähtökohtana on kuitenkin Jumalan suuri rakkaus syntisiä kohtaan (Rm 5:8).

Ylpeytemme kohottaa päätään heti, kun odotamme ihmisten huomaavan meidät ja antavan meille kiitosta. Pöyhkeästi saatamme ajatella, että olisimme oikeasti ansainneet parempaa. Vasta kun oivallamme, että kaikki hyvä tulee Jumalalta, ylpeys menettää otteensa.

Riippuvaisia Jumalasta

Kiitollisuus tekee meistä nöyriä. Vaikka kuinka ponnistelisimme, joudumme myöntämään, että olemme kaikessa riippuvaisia Jumalasta. Ylpeys liittyy riippumattomuuteen. Kiitollinen sielu sen sijaan ymmärtää, että riippumattomuus on harhaa. Meidän voimamme tulee Jumalalta, kun pitäydymme kiinni hänessä.

Todellinen nöyryys asettaa meidät oikeaan suhteeseen Jumalan kanssa. Se auttaa meitä ymmärtämään, kuka Jumala on ja miten hän näkee meidät. Kiitosmieli kumpuaa Kristuksen sovitustyöstä, joka on tuonut meille vapautuksen kadotuksesta.

Silloin, kun käyn vierailulla jossakin seurakunnassa, haluan aina keskustella pastorin kanssa. Kysyn häneltä, mitä hän pyytää Jumalaa tekemään seurakunnassaan. Se, mitä hän vastaa, auttaa minua rukoilemaan hänen seurakuntansa puolesta paremmin ja jakamaan oikein totuuden sanaa.

Useimmiten saamani aihe on hengellinen penseys. Penseys ja haluttomuus ovat monien ongelmien taustalla. Penseiltä kristityiltä puutuu kyky aistia Jumalan todellisuutta.

Jumalan läsnäolon aistiminen innostaa meitä kilvoittelemaan uskossa. Se antaa meille halun elää Jumalan kunniaksi ja voiman julistaa Jeesusta. Kiitos ja ylistys johtavat meidät Jumalan todellisuuteen.

Siunaukset kertovat

Jotta tietäisimme, että Jumala on olemassa ja palkitsee ne, jotka etsivät häntä, meidän täytyy nähdä hänen tekonsa elämässämme. Siunaukset kertovat meille, ettei Isä ole hyljännyt meitä. Kiitos saa alkunsa kiitollisesta asenteesta. Ilman kiittämistä elämämme näivettyy.

Saatamme laulaa ylistys- ja kiitosvirsiä seurakunnan keskellä sen kummemmin ajattelematta. Kiitoksemme unohtuu pian, koska se maksaa meille niin vähän. Tyhjä hokeminen ei vie meitä siihen todellisuuteen, joka meidän pitää oppia tuntemaan.

Kiitosmieli merkitsee uhrimieltä. Kiitoksemme voimistuu, kun luovumme jostakin Jumalan kunniaksi. Taivaallinen isämme mielistyy lahjoihimme, kun ne annetaan vilpittömästä sydämestä ja nöyrin mielin. Meidän on muistettava, ettemme voi uhreillamme ostaa Jumalan armoa emmekä rakkautta.

Muistan, kuinka annoin äidilleni lahjan ensimmäisistä ansaitsemistani rahoista. Se oli perunankuorimaveitsi. Äiti olisi varmaan mieluummin toivonut kukkia, mutta siitä huolimatta hän otti lahjani vastaan iloisesti hymyillen. Hän iloitsi pojastaan, joka halusi muistaa häntä syntymäpäivänä.

Pienet rakkaudenosoituksemme koskettavat Isämme sydäntä. Vaikka hän voisi luoda kultavuoria kristallivirtoja, lesken ropo merkitsee hänelle paljon enemmän. Häntä liikuttaa se, että joku hänen luoduistaan sanoo hänelle koko sydämestään, että rakastaa häntä.

Rakkaus näkyy

Kiittäminen on rakkautta Jumalaa kohtaan. Kun kiitämme, tunnustamme samalla, että Jumala on hyvä ja pitää meistä huolta. Uhri on näkyvä osoitus kiitollisuudestamme. Se yhdistää meidät Kaikkivaltiaaseen ja muuttaa tärkeysjärjestyksemme. Uhraaminen opettaa meidät tuntemaan Jumalan todellisuutta.

Uhraamisessa ei uhrilahjan arvo merkitse niin paljon kuin se, mitä kiellämme itseltämme. Jollekin satatuhatta markkaa ei ole uhri eikä mikään, koska hän ei joudu luopumaan mistään. Toiselle sadankin markan lahja saattaa merkitä luopumista viikon aterioista.

Siihen aikaan, kun toimin järjestömme johtajana, Jumala opetti minua uhraamisesta käytännönläheisellä tavalla. Olimme saaneet suurehkon summan eräältä eläkeläiseltä, ja tunsin, että minun täytyi palauttaa se. Pelkäsin, että kyseinen veli joutui luopumaan ruuasta ja lämmöstä, vaikkei meillä ollut varsinaista hätää.

Sain takaisin närkästyneen kirjeen. Veli muistutti minua siitä, ettei hän ollut antanut lahjaansa meidän järjestöllemme, vaan Jumalalle. Siksi häntä ei häirinnyt lainkaan se, että meidän tilanteemme saattoi itse asiassa olla parempi kuin hänen. Mies kertoi antaneensa samanlaisia uhreja Herralle aikaisemminkin ja hän kehotti minua tutkimaan asenteitani tarkemmin.

Silloin ymmärsin, että meidän on kysyttävä Jumalalta, mitä hän haluaa meidän uhraavan. Jumalan johdatus on yhtä tärkeä uhraamisessa kuin muussakin työssä. Jumala ei pidä siitä, että yritämme uhreillamme käyttää hyväksi hänen rakkauttaan ja ihmisten kiitollisuutta. Hän valmistaa lastensa sydämet antamaan iloiten.

Moishe Rosen
Jews for Jesus -uutiskirje 11/97

(Airut 5/1998)