Jumala Misarin kukkulalla

Yllättävissä tilanteissa on joskus vaikea toteuttaa Jumalan tahtoa. Horjumme oman kukkulamme laella ja rukoilemme apua. Jumala kuulee meitä ja haluaa auttaa meidät tasaiselle maalle. Jumala on kanssamme pienissäkin vaikeuksissa.

"Ja kuningas määräsi heille jokapäiväiseksi ravinnoksi ruokaa kuninkaan pöydästä ja viiniä, jota hän itse joi. Niin heitä oli kasvatettava kolme vuotta, ja niiden kuluttua heidän tuli astua kuninkaan palvelukseen." (Dn 1:5.)

Jos Baabelin kuningas kohteli israelilaisia nuorukaisia näin hyvin, kuinka paljoa enemmän meidän taivaallinen kuninkaamme antaa meille ravintoa omasta pöydästään. Kun me pyydämme häntä antamaan meille jokapäiväisen leipämme, hän ravitsee meitä hyvyydellään (Mt 6:11; Ps 104:28).

Millainen Jumala meillä onkaan! Hänen seurassaan me voimme elää rikasta elämää.

Kestokyky koetuksella?

Joskus asioille näyttää käyvän juuri päinvastoin kuin odotamme. Olemme ehkä valmiita tavanomaisiin koettelemuksiin, mutta yllättäviä tapahtumia on vaikea kohdata rauhallisesti. Toisinaan saatamme joutua pois tolaltamme pitkäksikin aikaa.

Luen nöyrin mielin luetteloa ensimmäisten lähetystyöntekijöiden koettelemuksista: vaivannäkö, vankeus, ruoskiminen, kivittäminen, haaksirikot ja muut vaarat olivat ilmeisen tavallisia heidän työssään. Kun Paavali käyttää ilmaisua kaiken muun lisäksi, voimme ymmärtää, että lisäksi sattui muitakin asioita, jotka koettelivat hänen kestokykyään.

Onko sinun elämässäsi jotakin, mistä et pidä tai mitä et odottanut tapahtuvaksi? Ehkä voin lohduttaa sinua Psalmin 42:6-7 sanoin: "Miksi murehdit, minun sieluni, ja olet minussa niin levoton? Odota Jumalaa. Sillä vielä minä saan häntä kiittää hänen kasvojensa avusta. Minun Jumalani, minun sieluni on murheellinen minussa, sentähden minä muistan sinua Jordanin maalla, Hermonin kukkuloilla ja Misarin vuorella."

Pienellä kukkulalla

Oletko koskaan tuntenut, että elämässäsi on jotakin, mitä ei voi kutsua vaikeudeksi, mutta mihin tarvitset apua? Olen itse löytänyt paljon rohkaisua Misarin vuoresta. `Misar' merkitsee `pienuutta'. Misar on siis `pieni kukkula'.

Jordanin maalla suuret tulvat saattoivat yllättää kulkijan. Hormonin kukkuloilla asui leijonia ja panttereita. Tähän verrattuna Misar oli vain kukkulapahanen, mutta sieltäkin sai huutaa elävän Jumalan puoleen.

Me saamme muistaa Jumalaamme juuri siellä, missä olemme - pienen koetuksen, kivun, vaikeuden tai kiusauksen keskellä. Jumala lähettää avun, voiton ja rauhan. Herra säätää meille armonsa myös pienillä kukkuloilla.

Elämässäni on vuoristo, jota kutsun tyytymättömyydeksi Jumalan tiehen. Huomaan joskus kierteleväni siellä. Tuomas Kempiläisen kuvaus sopii siihen hyvin: "Monet etsivät salaa omaansa kaikissa teoissaan. He näyttävät pysyvän rauhallisina, kun kaikki tapahtuu heidän tahtonsa ja tunteidensa mukaan. Jos käy toisin, he ovat kohta pahoilla mielin."

Jos löydämme itsemme Kempiläisen ajatuksesta, kiertelemme tyytymättömyyden vuoristossa. Onneksi meidän ei tarvitse vaeltaa siellä yhtään kauempaa. Raamattu kehottaa meitä: "Te olette jo tarpeeksi kauan kierrelleet tässä vuoristossa; kääntykää nyt pohjoista kohti." (5 Ms 2:3.)

Jumalan sana on kuin trumpetin kutsu. Meidät on kutsuttu Kristuksen sotilaiksi. Olkaamme kuuliaisia Jumalalle ja lähtekäämme liikkeelle, kun kuulemme hänen kutsunsa.

Kristuksen laupeutta

Paavalin käyttämä ilmaus `Kristuksen laupeuden ja lempeyden kautta' on auttanut minua lukemattomia kertoja, kun on täytynyt kirjoittaa vaikea kirje tai puhua jollekin, joka ei ymmärrä minua. On niin helppo antaa oman lihan puikahtaa mukaan ja kovettua hengessä, kun kohtaamme epäoikeudenmukaisuutta, vääristelyä tai väärinymmärrystä.

Paavali muistuttaa Herran lempeydestä ja laupeudesta. Jeesus unohti itsensä toisten tähden. Kunpa voisimme olla kiusaustemme hetkellä niin lähellä Vapahtajaa, että kuulemme hänen äänensä, kun hän muistuttaa meitä omasta esimerkistään.

Jumalan ajatukset, kulkekaa kauttani, kun minun on oltava vaikeiden ihmisten kanssa. Antakaa minun nähdä jokaisessa sielussa Golgatan voima. Jumalan rakkaus, rakasta kauttani. Jumalan kärsivällisyys, virtaa kauttani sielun karkeuden yli niin kuin meri virtaa yli karkeiden kivien.

Toivo kauttani, Jumalan toivo. Toivo minussa yhä uudestaan. Älä anna minun muistaa menneitä pettymyksiä. Anna minun aloittaa joka aamu toivoen. Niinhän sinäkin, Herra, aloitat jokaisen aamun suhtautumalla minuun toiveikkaasti iloiten.

Amy Carmichael
Otteita kirjasta Edges of His Ways 1983

(Airut 10/1997)