Luotu kumppanuuteen

Jumala on luonut ihmisen yhteyteen kanssaan. Tämän pohjalta nousee myös ihmisen tarve elää yhteydessä kaltaistensa kanssa. Avioliitto on kumppanuutta, joka heijastaa Jumalan suunnitelmaa kauneimmillaan. Raamattu ohjaa puolisoita hoitamaan välejään niin kuin Kristus ja seurakunta omiaan.

Korkeasta veisusta luemme kuninkaan ja odotusta täynnä olevan neidon rakkaustarinan. Tekstin taustalla on ilmeisesti kuningas Salomon ja kauniin suulemittaren häävalmistelut.

Korkea veisu on yksi Salomon kirjoittamasta yli tuhannesta laulusta. Siinä lukija viedään keskelle komean kuninkaan ja auringon paahtaman maalaistytön rakkautta. Neito kohtaa rakastettunsa ja muuttuu yhtäkkiä kauniiksi, rakkaudessa kylpeväksi naiseksi.

Häät taivaassa

Salomon sepittämä laulu kuvaa myös rakkaussuhdetta Jumalan ja seurakunnan välillä, kun seurakunta on pesty puhtaaksi, tehty pyhäksi ja tahrattomaksi. Se on valmis astumaan hääjuhlaansa ja jakamaan ikuisuuden Jumalan kanssa.

Kirjassaan Tulevat hallitsijat Paul Billheimer kirjoittaa: "Jos haluaa tietää historian tapahtumien tarkoituksen, täytyy tarkastella niiden lopputulosta. Koska profetia on itse asiassa etukäteen kirjoitettua historiaa, seurakunnan historian voi lukea suoraan Ilmestyskirjasta."

"Koko ihmiskunnan historia tähtää siihen, että Jumalan Poika saa tahrattoman morsiamen. Hääjuhlat vietetään taivaassa. Morsian istuutuu taivaallisen Ylkänsä kanssa maailmankaikkeuden valtaistuimelle ja hallitsee hänen kanssaan Valtakuntaa", Billheimer jatkaa. (Ilm 19:6,9; 21:7.)

Luotu kumppanuuteen

"Jumalan Poika astui alas ihmisten historiaan vain yhtä tarkoitusta varten - noutaakseen rakkaimpansa luokseen (Ilm 21:9-10). Koko ihmiskunnan historia on kertomusta Jumalasta, joka kiihkeästi etsii ihmistä omakseen. Jumala haluaa, että ihmisen ja hänen välillään vallitsee rakkaussuhde", Billheimer korostaa.

"Jumala loi maailman kumppanuutta varten: Jumalan Pojalle oli saatava morsian. Jo ennen aikojen alkua Jumala asetti päivän, jolloin voittajat saavat kuulla kutsun: `Tule tänne, minä näytän sinulle morsiamen, Karitsan vaimon.' Jumala odottaa meiltä rakkautta, antautumista pyhään ja pyhitettyyn suhteeseen", Billheimer päättää.

Raamatussa puhutaan Yljän saapumisesta, ja aiheesta löytyy paljon kirjojakin. Mitä me oikeastaan odotamme luettuamme noita teoksia ja kuunneltuamme aihetta käsitteleviä saarnoja?

Keneen rakastunut?

Kuunneltuani hautajaispuheita, lohdutuksen sanoja ja Jeesuksen paluuta koskevia keskusteluja olen huomannut, että yleensä ihmiset odottavat näkevänsä poisnukkuneet rakkaansa. Kenet me odotamme tapaavamme taivaassa? Keneen me olemme rakastuneita?

On helppo puhua siitä, johon on rakastunut. Niin se oli suulemittarelle ja kuningas Salomollekin. Korkea veisu opettaa meille, että rakkaan rakastaminen on helppoa. Me puhumme ja laulamme rakkaastamme riemuiten.

Luonnollista on myös se, että seurakunta on rakastunut Jeesukseen, puhuu hänestä ja haluaa kohdata hänet pian. Jos meiltä puuttuu ensirakkaus ja suhteemme Jumalaan on viilentynyt, ottakaamme vastaan Paavalin kehotus:

"Sillä minä kiivailen teidän puolestanne Jumalan kiivaudella; minähän olen kihlannut teidät miehelle, yhdelle ainoalle, asettaakseni Kristuksen eteen puhtaan neitsyen. Mutta minä pelkään, että niinkuin käärme kavaluudellaan petti Eevan, niin teidän mielenne ehkä turmeltuu pois vilpittömyydestä ja puhtaudesta, joka teissä on Kristusta kohtaan. Sillä jos joku tulee ja saarnaa jotakin toista Jeesusta kuin sitä, jota me olemme saarnanneet - sen te hyvin kärsitte." (2 Kr 11:2-4.)

Rikkinäisiä suhteita

Perhe- ja ihmissuhteista on tarjolla monenlaisia kirjoja. Niistä löytyy paljonkin neuvoja siitä, miten suhdetta voisi uudistaa. Olennaisinta on kuitenkin selvittää, miksi kodin ihmissuhteet ovat rikkoutuneet.

Raamatun mukaan ihmissuhteet eivät toimi, jos yhteytemme Jumalaan on katkennut. Avioliitto, joka ei tuo puolisoille täyttä tyydytystä, johtuu siitä, että siinä eletään enemmän lihan kuin Hengen mukaan.

Meidän on asetettava ensimmäiselle sijalle rikkautemme Jumalaan. Vain se antaa kestävän perustan kahden ihmisen rakkaudelle. Eheä suhde Jumalaan on todellinen vastaus avioliiton ongelmiin.

Rakkaus ja yhteys eivät asu kodissa, elleivät perheenjäsenet ole alistaneet itseään Jeesuksen herruuden alle. Niin oudolta kuin se saattaakin kuulostaa, kodin ihmissuhteiden eheytyminen alkaa siitä, että kunkin jumalasuhde on kunnossa ja jokainen on hyväksynyt Jumalan suunnitelman perheelleen.

Kaikkien palvelija

Perhe-elämä ei ole sitä, että tuijotamme toistemme virheitä ja puutteita, vaan sitä että käännämme katseemme Jumalaan. Hän sitoo särkyneet sydämemme.

Efesolaiskirjeessä todetaan, että mies on perheen johtaja, kuten Kristus on seurakunnan (Ef 5:22-23). Jeesus osoitti opetuslapsilleen omalla esimerkillään, että sen, joka haluaa olla ensimmäinen, täytyy tulla kaikkien palvelijaksi.

Ei ole väärin olla ensimmäinen silloin, kun se on Jumalan tahto. Se tuo mukanaan suuria, mutta tyydytystä tuovia haasteita. Aviomies ei ole itse valinnut luotsaajan asemaa perheessään: se kuuluu hänelle, koska Jumala on antanut sen.

"Sillä mies on vaimon pää, niinkuin myös Kristus on seurakunnan pää, hän, ruumiin vapahtaja." (Ef 5:23.) Raamattu ei opeta, että mies johtaa perhekuntaansa vain, jos hän on taitavampi kuin vaimonsa. Ei, vaan Raamatusta näemme, että jokainen aviomies on oman vaimonsa pää.

Keskinäistä tehtävänjakoa

Mies ei ole ansainnut asemaansa, vaan perinyt sen. Jumala opettaa, että jo ennen kuin mies on ansainnut perheensä kunnioituksen, hänen on hyväksyttävä vastuu perheestään.

Jumalan opetus sallii miehelle tilaa hengittää ja tunnustaa vaimolleen omat heikkoutensa, mutta se ei poista hänen vastuuasemaansa. Vaimoa Raamattu rohkaisee antautumaan ja olemaan alamainen miehelleen.

Tässä vaiheessa monelta nousevat karvat pystyyn, mutta älkäämme suotta hermostuko. Jumalan suunnitelma noudattaa luomisjärjestystä ja antaa vaimolle juuri sen turvan, jota hän elämänsä myrskyissä tarvitsee.

Mikä helpotus, että vaimolla on joku, joka suojelee häntä. On ihanaa levätä Kaikkivaltiaan varjossa, olla kuuliainen Jumalalle ja noudattaa hänen suunnitelmaansa. Jumala on meidän linnamme ja turvapaikkamme. Voimme luottaa häneen täydellisesti.

Kotona palvellaan Jumalaa

Vaimo voi kyllä nousta kapinaankin,jos tahtoo, mutta kapina ei pidemmän päälle tuo hänelle onnea. Se rapistaa, tukahduttaa ja tekee yksinäiseksi. Vain Jumalan suunnitelman noudattaminen johtaa täyteläiseen ja tasapainoiseen elämään.

Kun mies huomaa, että hänen vaimonsa tarvitsee häntä, hän pystyy luonnostaan toimimaan Jumalan tahdon mukaan. Jumala on istuttanut mieheen halun suojella ja vartioida perhettään kaikkea pahaa vastaan.

Naiselle Jumala on antanut halun perustaa kodin, jossa palvellaan Jumalaa. Kun me teemme oman osuutemme, Jumala tekee omansa.

Koetuksen kestävä rakkaussuhde on seurausta rakkaussuhteesta Jumalaan. Se kumpuaa rukouksesta, lauluista ja Raamatun viisaudesta, vapaana maailman huolista. Jumalan rakkaus johtaa meidät todelliseen romantiikkaan, josta Korkea veisu laulaa.

Elmer G. Klassen

(Airut 6/96)