Kristus minussa

"Mutta kun hän, joka äitini kohdusta saakka on minut erottanut ja kutsunut armonsa kautta, näki hyväksi ilmaista minussa Poikansa, että minä julistaisin evankeliumia hänestä pakanain seassa, niin minä heti alunpitäenkään en kysynyt neuvoa lihalta ja vereltä" (G1 1:15-16).

Tämä oli Paavalin pakottava tarve. Herra ei ollut ainoastaan ilmestynyt hänelle Damaskon tiellä, vaan ilmoittanut itsensä uskon kautta. Tämä ilmestys ei ollut ihmisiltä, vaan Jumalalta:

"Enhän minä ole sitä [evankeliumia] keneltäkään ihmiseltä saanut, eikä sitä ole minulle opetettu, vaan sain sen ilmestyksessä Jeesukselta Kristukselta" (Gl 1:12, RK).

Paavalin ylevä päämäärä oli enemmän kuin "tuntea" Kristus. Todellisuudessa hänen tavoitteensa oli omistaa elävä Kristus elämällä hänessä!

"Minä olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu, ja minä elän en enää minä, vaan Kristus elää minussa: ja minkä nyt elän lihassa sen elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni" (Gl 2:19-20).

Uskovan pitää olla "ristiinnaulittu Kristuksen kanssa", jotta "Poika voi tulla ilmi hänessä." Näin Kristus voi elää tässä ajallisessa ruumiissa.

Ei kääntymys yksinään tuota Kristuksen muotoa uskovaan. Vain ristiinnaulittu, täydellisen sitoutunut ja pyhä, Kristukseen samaistuva elämä, vaikuttaa Kristuksen muotoutumiseen uskovassa:

"Lapsukaiseni, jotka minun jälleen täytyy kivulla synnyttää, kunnes Kristus saa muodon teissä" (Gl 4:19).

Jumalan Sana on ehdottoman selkeä. Se kutsuu uskovia seuraamaan Kristuksen esimerkkiä! Tässä on elävän Kristuksen hengellinen elämä, valo ja usko uskovassa.

Jumala kutsuu kansaansa, jotta hän saisi Kristuksen muotoutumaan heihin. Se miten tärkeä tämä kutsu on, näkyy Paavalin selvityksestä. Hän kertoo, miten hän kärsi uudelleen synnytystuskista, jotta Kristus saisi muodon uskovissa.

Ei ole olemassa mitään hengellisen kasvun huippua eikä täydelllisyyttä. Jumala kutsuu aina eteenpäin. Jokaisen uskovan tulisi tavoitella sitä, että Kristus muotoutuu hänessä läpi elämän.

"Hengen hedelmä" on yksi esimerkki Kristuksen läsnäolosta uskovan sisällä.

"Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen..." (Gl 5:22-23).

Rakkaus, ilo ja rauha näkyvät pitkämielisyydessä ja kärsivällisyydessä. Ystävällisyys esiintyy siten, että elämästä tulee toimivaa hyväntahtoisuutta. Hyvyys näkyy uskollisuudessa. Sävyisyys ja itsensä hillitsevä kohtuullisuus säteilevät siinä, että elämä on Jumalan hallinnassa. Usko on kaikki hedelmät käytännössä.

"Kristus minussa" pitäisi olla etusijalla kaikissa uskovissa. Tämä käsittämätön käsite, Kristus minussa, ei voi olla rajattu johtajille, vaan sitä tarvitaan Kristuksen ruumiissa kaikkien kesken. Kristus ilmaisee itsensä seuraajissaan rakkaudessa vaikuttavan uskon kautta:

"Sillä Kristuksessa Jeesuksessa ei merkitse mitään ympärileikkaus eikä ympärileikkaamattomuus, vaan rakkaudessa toimiva usko" (Gl 5:6, RK).

Lihan uskonnolliset menot eivät kuvasta oikeaa sisäistä vanhurskautta. Ainoastaan Kristuksen lakkaamaton pysyvä toiminta uskovassa voi vaikuttaa totista kuuliaisuutta Jumalaa ja Hänen Pyhää Sanaansa kohtaan. Galatalaiskirjeen 5:6:ssa mainittu usko on Kristuksen itsensä aikaan saamaa.

Jumala kutsuu kansaansa ylöspäin, jotta Hän saisi Kristuksen muotoutumaan meihin. Se miten tärkeä tämä kutsu on, näkyy siitä selvityksestä, jossa Paavali kertoo, miten hän kärsi uudelleen synnytystuskista, jotta Kristus saisi muodon Galatan uskovissa.

Ei ole tarpeeksi, että Kristus on meille esimerkkinä. Me tarvitsemme hänen luontonsa, hänen luonteenpiirteensä ja hänen pyhyytensä, jotta hän muotoutuisi meissä.

Jokaisella miehellä ja naisella, joka on syntynyt Jumalan Hengestä on Kristuksen Henki. Kaikki uskovat eivät kuitenkaan kaipaa vanhurskautta siihen pisteeseen asti, että Kristus saisi täyden muodon heissä. Tässä mielessä Jumalan tarkoitus toteutuu vain ja ainoastaan, kun ihminen sydämestään lupautuu eheästi Kristukselle - - kieltäen itsensä ja kantaen ristinsä ja seuraten Häntä.

Charles R Woodard

(Airut 6-7/2000)