Vedä minut mukaasi

Miltä sinusta tuntuisi kuninkaan tapaaminen? Entä jos kuningas tahtoo vetää sinut mukaansa tehtäviin, jotka vaativat kärsimystä ja ponnistelua? Minä voisin epäillä kykyjäni, mutta kun kuningas antaa myös varustuksen, en voi esittää enää tekosyitä...

Tule kanssani, sanoi kuningas hänelle. 'Miksi sinä et tullut minun kanssani, kysyi kuningas Daavid rammalta alamaiseltaan? (2 Sm 19:25.) Ja Jeesus rukoili, että opetuslapset olisivat hänen kanssaan aina siellä, minne hän oli menossa. (Jh 17:24.)

Tulevaisuudessa saamme viettää ikuisen elämän Jeesus-kuninkaan kanssa. Myös tänä päivänä hänen kanssaan oleminen on ihmisen suurin ilo ja kunnia. Jeesus kaipaa kahdenkeskisiä hetkiä kanssamme. Mutta kuitenkin hän tahtoo, että olemme valmiita myös lähtemään hänen kanssaan.

Seuraa lippua!

Jumalan Poika on lähtenyt sotaan. Menemmekö sinne hänen kanssaan? Hänen ristinsä on "portin ulkopuolella". Hänen tavoitteitaan ei voi toteuttaa yksin tämän maallisen yhteiskunnan tavoitteita seuraten eikä sen voimakeinoin, eikä muita sen menetelmiä käyttämällä. Käymmekö "hänen tykönsä `ulkopuolelle leirin', hänen pilkkaansa kantaen"? (Hb 13:12-13.) Seuraammeko Karitsaa pitkin päivää, minne tahansa hän menee (Ilm 14:4)? Seuraammeko uskollisesti Kuningastamme aina sinne, mihin hänen lippunsa ja askeleensa kulkevat edeltä (1 Pt 2:21)? Vai haluammeko pysyä vanhassa tilassamme ja puolustaa sitä? Niin eivät poistu kaaos, kuolema ja rauniot.

Olemme ehkä syöneet jatkuvasti "kuninkaan pöydässä" (2 Sm 9:13). Meillä on ollut paikka kuninkaan poikien joukossa (2 Sm 9:11). Kuningas on tehnyt meille "Jumalan laupeuden" (2 Sm 9:3).

Jos hän joutuu kysymään meiltä: "Miksi sinä et tullut minun kanssani?", ei meillä ole, millä puolustautua. Hän olisi kyllä parantanut sen hengellisen rampautumisen, joka piti meitä vallassaan ja esti lähtemästä. Näin hän olisi vetänyt meidät mukaansa ja olisimme rientäneet hänen kanssaan (2 Sm 19:26; KV 1:4).

Mahdollisuuksia... Irti itsekkyydestä!

Nyt meillä on vielä mahdollisuus käydä Jeesuksen kanssa taisteluihin, kärsimyksiin, yksinäisyyteen ja väsymykseen. Nyt meillä on vielä mahdollisuus lähteä taistelemaan "Herran avuksi sankarien joukkoon" (Tuom 5:23). Väistäisimmekö tilaisuuksia, joita ei ole uskottu edes enkeleille? Opetuslapset muistavat varmasti vielä kirkkaudessa Jeesuksen sanat: "- - te olette pysyneet minun kanssani minun kiusauksissani." (Lk 22:28.) He varmasti ylistävät Jeesusta kirkkaudessa siitä, että heille annettiin sellainen etuoikeus.

Taivaassa me emme enää kärsi Jeesuksen kanssa emmekä taistele hänen lippunsa alla. Taistelu on vaihtunut hallitsemiseksi. Silloin hallitsemme hänen kanssaan hänen valtaistuimellaan (2 Tm 2:12; Ilm 3:21). Mutta vielä tänään saamme osoittaa rakkauttamme ja kiitollista uskollisuuttamme Kuninkaallemme siten, että nousemme ja lähdemme hänen kanssaan hänen vihollistensa kasvojen edessä. Nouskaamme helposta, laiskasta ja itsekkäästä elämäntavasta ja lähtekäämme hänen kanssaan siihen tehtävään, sotaan tai kärsimyksiin, joita hän meille valitsee. Olemme kuulleet hänen kutsunsa: "Tulkaa minun tyköni." Nyt hän kutsuu: "Tule kanssani - - sinä morsiameni - - . (KV 4:8.) Meillä on tänä päivänä mahdollisuus.

Armostasi, Kuningas,
elämämme Valtias,
Sinua me seuraamme
koko sydämestämme.

Taistelemme kanssasi
voimassasi, Mestari.
Korkealla merkkisi
liehuu, voitonlippusi.

Frances Ridley Havergal


Rakas ystävä

Puhuiko Jumala sinulle, kun luit kirjoituksen Vedä minut mukaasi? Ehkä sinä tunnet kertomuksen, jossa Jeesus teki ensimmäisen tunnustekonsa Kaanaan häissä. Tämän jälkeen hän teki monia tunnustekoja, mutta kaiken jälkeenkin juutalaiset olivat vastahakoisia uskomaan häneen. Kuitenkin jopa pakanamaailmaa edustavasta Kreikasta tuli ihmisiä, jotka olivat innokkaita näkemään hänet. Silloin Jeesus antoi ymmärtää, mitä hänen kirkastumisensa merkitsee. Tunnetko sen tunnusteon, josta Jeesus silloin mainitsi?

Hän sanoi: "Ja kun minut ylennetään maasta, niin minä vedän kaikki tyköni." (Jh 12:32.) Jeesus tarkoitti ristiä, jolla hän yhdistää syntisen ihmisen Jumalaan. Mutta siinä eivät vielä ole kaikki ihmiset.

Tuskin kukaan meistä haluaisi pysyä synnin ja kuoleman valtakunnassa? Oikeuden pitää voittaa! Mutta mihin oikeuslaitokseen me vetoamme? Haluammeko me, keskivertosuomalaiset, hyväksyä sen, että koko maailmaa koskeva oikeus toteutetaan vain yhden ristiinnaulitun sovittajan kautta?

Astu voittajan joukkoon

Oikeus voittaa. Se toteutuu Jumalan Pojan kautta. Jumalan Pojan Jeesuksen risti vaikuttaa kahteen asiaan. Ensiksikin se pelastaa sinut, joka uskot häneen, että hänet tuomitiin sinun sijastasi. Toiseksi se tuomitsee ne, jotka hylkäävät Jumalan sovitustyön eivätkä tahdo ottaa vastaan Jumalan armahdusta. Jeesus vaikuttaa kaikkiin ihmisiin ristin kuolemansa ja ylösnousemuksensa kautta. Näin hän vetää kaikki tykönsä.

Haluaisitko sinäkin olla yksi niistä, jotka seuraavat voiton lippua? Tule siis Jumalan yhteyteen! Tunnusta Jumalalle syntisi. Tunnusta se, että sinussa ei ole mitään,joka voisi tehdä sinut Jumalalle kelpaavaksi. Ota vastaan anteeksiantamus, sillä Jeesus on sovittanut sinut.

Ehkä sinä olet hengellisesti rampa. Uskot Jeesukseen, mutta olet kiusaantunut ja väsynyt siihen, että sinua ei ymmärretä eikä sinulle anneta oikeutta? Sinun saattaa olla mahdotonta irtautua ärsyttävistä mielikuvista niin, että et jaksa kulkea eteenpäin. Katso Jeesusta, antaudu hänelle. Hän ennusti ristin tunnustekonsa voimaa. Sano hänelle niin kuin Korkea Veisu kehottaa: "Vedä minut mukaasi, rientäkäämme!" Hän parantaa sinun rampautumisesi, kun vain katsot häneen.

SN

(Airut 6/1999)