Jeesuksen kanssa paimenessa

Raamatussa on kaksi näennäisesti vastakohtaista kuvausta Herrasta Jeesuksesta. Ilmestyskirjan 1:12-18 tuo eteemme Ihmisen Pojan, jolla on valta, voima ja kunnia yli kaiken maan. Hän on seurakunnan pää. Hän johtaa laumaansa totuuden sanalla ja antaa pyhän valonsa loistaa jokaisen seuraajansa elämään.

Korkea Veisu 5:10-16 kuvailee paimenen suloisuutta, lempeyttä ja rakkautta. Hyvän paimenen katse on täynnä armoa ja hänen puheensa ihanaa kuulla. Hänen omansa haluavat viettää kaiken aikansa hänen seurassaan.

Vapahtajamme arvovalta on horjumaton, ja hänen rakkautensa on ikuinen, muuttumaton. Hänen lupauksensa toteutuvat niin, kuin ne on kirjoitettu. Jeesus Kristus on kaikkien paimenien ylipaimen, ja hänen puoleensa saamme kohottaa katseemme täältä ahdistusten maasta.

Paimenena Jeesuksen tehtävä on kuunnella Isän puhetta ja tehdä hänen tahtonsa meille tiettäväksi Pyhän Henkensä kautta. Ilman selkeää suuntaa seurakunta joutuu hunningolle.

Vaeltaessaan maan päällä Jeesus vietti runsaasti aikaa Isänsä seurassa. Jo varhaisesta aamusta hän nousi ja hakeutui yksinäisyyteen, koska halusi omistaa päivänsä parhaimmat hetket sille, joka häntä rakasti. Jeesus eli Isässä ja hänen Isänsä eli hänessä.

Isä ja Poika ovat yhtä edelleen. Tämän yhteyden vuoksi me voimme rukoilla luottavaisin mielin Vapahtajaa ja olla varmoja siitä, että hän ilmoittaa meille Isän. Jeesuksen kautta meillä on aina pääsy Isän puheille, ja hänen ylösnousemuksensa tähden me olemme saaneet Pyhän Hengen vahvistamaan meitä.

Paimenen huolia

Hebrealaiskirjeen kirjoittaja käsittelee taivaallisen paimenemme keskeistä työtä - esirukousta. Jeesus elää sen vuoksi, että hän rukoilisi aina puolestamme. Jeesuksen vaikuttimena toimii rakkaus. Ne, keiden puolesta hän on kuollut, ovat hänelle niin kallisarvoisia, että hän seuraa heidän elämäänsä väsymättömän kiinnostuksen vallassa.

Erityisen huolissaan Vapahtaja on silloin, jos lammas alkaa vikuroida ja satuttaa itseään. Oikea paimen pystyy hoitamaan myös kurinpidon. Raamattu puhuu paljon nuhtelemisesta ja varoittamisesta. Ne kuuluvat yhtenä osana opetuslapseuttamiseen. Sanana `kuri' kuulostaa ankaralta, mutta silti se ilmentää Jumalan rakkautta.

Jostakin syystä seurakunnissa kartetaan kurinpitoa. Kun kristittyjen välille kehkeytyy ongelmia, jotka syövyttävät ja uuvuttavat muuta seurakuntaa, yleinen asenne paimenten ja muiden vastuunkantajien taholla on hymistely. Lähimmäisen ongelmiin on vaikea puuttua, jos oma elämä ei ole kunnossa. Paavali kirjoittaa Roomalaiskirjeessä viiltävän terävästi:

Sinäkö, joka toista opetat, et itseäsi opeta; joka julistat, ettei saa varastaa, itse varastat; joka sanot, ettei saa telulä huorin, itse teet huorin; joka kauhistut epäjumalia, kuite nkin olet temppelin rvöstäjä; joka laista kerskaat, häväiset lainrikkomisella Jumalaa?

Minun ainakin on välistä ponnisteltava toden teolla saadakseni kaikki elämäni alueet Jumalan mielen mukaisiksi. Eikä siinä vielä kaikki; hankalinta on saada ne pysymään sellaisina. Kuitenkin vasta silloin pystyn odottamaan nuhteettomuutta niiltä, jotka seuraavat minua.

Jeesus uskalsi ottaa ongelmat käsittelyyn. Hän saattoi tehdä sen vapaasti, koska hän oli itse synnitön ja nuhteeton. Vapahtaja ei suostunut siihen, että yksi ihminen tai pieni vähemmistö saisi vaurioittaa hänen Isänsä lasten hyvinvointia.

Jeesuksen rakkaus on suurempaa kuin meidän ongelmamme. Hän rakastaa niin paljon, ettei hän salli ihmisen musertuvan ongelmansa alle, vaan hän haluaa vetää tämän pimeydestä ihmeelliseen valoonsa. Jeesus heijastaa kaikessa Isänsä sydämenlaatua. Hän rakastaa totuutta ja vanhurskautta.

Vitsan ja sauvan lohdutusta

Meille kaikille niin rakkaassa paimenpsalmissa, Psalmissa 23, Daavid todistaa, kuinka Jumalan vitsa ja sauva lohduttavat häntä. Hän oli saanut tuntea Jumalan sauvan avun vaikeassa tilanteessa.

Daavid oli oppinut näkemään, että Jumalan rakkaudella oli rajat. Kuningas ei saanut tehdä valtansa kahvassa mitä tahansa, vaan Jumala puhutteli häntä omantunnon ja profeetallisen sanan kautta.

Paimenen sauva on koukkupäinen, koska koukulla voidaan ottaa omille teilleen pyrkivä lammas kiinni. Lampaan on opittava kulkemaan laumassa paimenen suunnitelman mukaan.

Nykyisin kristittyjen on vaikea sopeutua laumassa kulkemisen ajatukseen. Yksilökeskeinen kulttuurimme painostaa jokaista kulkemaan omia polkujaan. Jos Jumala antaa paimenelle näyn, seurakuntalaislampaat vaivoin ojentautuvat sen mukaan: näky omasta menestyksestä asettuu seurakunnan menestyksen edelle.

Jumala etsii sellaisia paimenia, jotka hoitavat tehtävänsä uskollisesti, totuutta noudattaen rakkaudessa. Totuudessa eläminen merkitsee sitä, että suostumme astumaan ylipaimenen tutkivan katseen alle ja ottamaan vastaan hänen vitsansa lohdutusta. Rakkaus syttyy elämäämme, kun saamme kokea, mitä on syntien anteeksi saaminen ja armon vastaanottaminen.

Vasta kun totuus ja rakkaus asuvat omassa sydämessämme, voimme käyttää paimenen sauvaa oikein. Jotta paimen voi kaita laumaansa Jumalan tahdon mukaisesti, hänen sydämensä pitää lyödä yhteen Jeesuksen sydämen kanssa. Vapahtaja katsoo aina kokonaisuuden etua. Hän osaa tehdä sen niin, ettei hän unohda kaikkein vähäisimmänkään lampaansa tarpeita. Hän suojelee, valvoo ja vartioi.

Jumala antaa voimaa ja siunausta Vapahtajan esimerkin kaltaisille paimenille. Kun he hoitavat laumaansa Kristuksen rakkauden voitelussa, he eivät salli kenenkään tulla raatelemaan sitä. Sen sijaan he varustavat sen täysin valmiiksi palveluksen työhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen.

Outi M. Kättö

(Airut 10/1997)