Pimeyden keskellä JUMALA

Herätyksessä Jumala vuodattaa uutta elämää uhkaavalta näyttäviin olosuhteisiin. Kuningas Hiskian aikainen voimakas herätys saapui moraalisen rappiotilan keskelle (2 Ak 29.). Helluntaipäivääkin täytyi edeltää Golgata. Jumala sai ensin surmansa; vasta sitten hän vuodatti elämäänsä toisille. Eurooppaa ravistellut ja maailman historian suunnan muuttanut uskonpuhdistus syntyi keskiajan pimeyteen.

Vauraus ja paatumus

Wesleyn ja Whitefieldin ajan herätystä Englannissa edelsi seurakunnan ja yleisen moraalin surkea rappiotila. Pakanallisuus vyöryi esiin kuin tulva. Kuningas Yrjö III:n lakien selittäjä Blackstone kertoo käyneensä jokaisessa huomattavassa Lontoon kirkossa. Hänen mielestään oli mahdotonta huomata, oliko pappi Konfutsen, Muhammedin vai Kristuksen seuraaja.

Vuoden 1860 useita maita koskettanutta herätystä edelsi vaurauden aiheuttama paatumus, syvenevät epäilyt kristinuskoa kohtaan ja hälyttävä jumalattomuus. Historia siis osoittaa, että kauhistuttava hengellinen pimeys ei ole suinkaan ollut esteenä herätykselle.

Ihmisjoukkoja matkalta

Herätyksen aikana Jumala itse kumartuu pelastamaan ihmisjoukkoja matkalta kadotukseen. Hän itse ilmestyy jollekin paikkakunnalle voimassaan. Hän osoittaa ihmiselle, millainen hänen sisimpänsä on, ja järisyttää näin ihmissieluja niiden perustuksia myöten.

Eräs lähetystyöntekijä kirjoitti Afrikasta herätyksen keskeltä: "Olemme rukoilleet herätystä. Sen sijaan kristittyjen keskuudesta on paljastunut ennenkuulumattoman kauhistuttavia asioita." Näin Jumala murtaa ihmissielun syvää kovuutta. Japanin herätyksessä eräs pastori huudahti: "Olen itkenyt vain kahdesti elämässäni: silloin, kun äitini kuoli, ja nyt, tässä herätyksessä."

Kuin viimeinen pasuuna

Whitefield kuvailee kokouksiaan: "Kuulijoiden itku ja huuto oli niin katkeraa, että se olisi voinut murtaa kovimmankin sydämen. Jotkut muuttuivat kuolonkalpeiksi ja toiset makasivat maassa pitkällään. Oli niitä, jotka vääntelivät käsiään ja niitä, jotka huusivat kuin kuolintuskissaan. He näyttivät ihmisiltä, jotka olivat heränneet viimeisen pasuunan ääneen ja nousseet haudoistaan tuomiolle. Minut Jumalan rakkaus mursi niin, että melkein menehdyin."

D.M. Panton

(Airut 6-7/2000)