Pois synnin alta

Kun ihminen on yksin,  kahlitsee synti ja huoli hänet helposti. Kyllin pieni lauma ja omistaan huolehtiva paimen on ratkaisu, jonka kautta Jumala vapauttaa uskovan häntä kietovasta vääryydestä.

Ihminen reagoi syntiin usein piiloutumalla siltä ja sen seurauksilta. Toinen reaktiotapa on syyttää toisia samasta, mitä itse on tehnyt. Vielä kolmas tapa on vähätellä tai puolustella syntiä. Toimimme usein näin silloin, kun joku omaisemme tai ystävämme on syyllinen. Koemme tarvetta puolustaa häntä.

Voimmeko parantua?

Voiko seurakunta siis lainkaan parantua keskuudessaan esiintyvästä synnistä? Raamatussa korostetaan suuresti keskinäistä yhteyttä.

Meidän täytyy olla sekä toivorikkaita että todellisuuden ymmärtäviä. Meidän tulee pyrkiä näkemään toisemme uskoen ja toivoen, sillä Kristus kyllä muuttaa meitä.

Meidän tulee myös kohdata synti rehellisesti Raamattuun luottavassa seurakunnassa. Sen pitää tapahtua riippumatta siitä, onko kyseessä isämme, äitimme, veljemme, sisaremme vai aviopuolisomme.

Jotta voisimme toimia näin, meidän on käsitettävä ystävyyttä, laupeutta, totuutta ja vanhurskautta harjoittavan yhteisön merkitys (Jer 9:24). Raamatun mukaan rakkauteen kuuluu myös ojentaminen. Tällaisessa yhteisössä Herra rakentaa omiaan.

Ei mielistelyä

Miksi meidän on niin vaikea elää totuudessa? Miksi pysymme hiljaa ja katselemme läpi sormien niiden syntejä, jotka meitä rakastavat? Miksi mukaudumme näihin synteihin? Syynä on se, että koemme tarvitsevamme syntipukin rakkautta. Kun olen rakkauden tarpeessa, en oikaise häntä. Pelkään, että hän tai he suuttuvat. Pastorille nämä henkilöt saattavat olla hänen seurakuntalaisiaan, vanhemmalle omia lapsia ja perheenjäsenelle muita perheenjäseniä. Voisimmeko olla tarpeeksi pyhitettyjä ja raamatullisia, että harjoittaisimme Kristuksen vanhurskautta kaikissa ihmissuhteissamme?

Meitä kutsutaan olemaan toistemme opettajia. "Rauta rautaa hioo, ja ihminen toistansa hioo." (Snl 27:17.) Sellainenkin kuuluu ystävyyteen. Jumala ei tahdo, että mielistelemme ja imartelemme toisiamme.

Tuntuvat kiusallisilta

Minulla täytyy olla selvä näky ja ymmärrys siitä Jumalan kuvasta, jonka Jumala tahtoo minussa uudistaa. On muotia puhua hyväksytyksi tai hylätyksi tulemisesta. Tämä muoti työntää raamatullisen ohjauksen ja kurinalaisuuden tieltään seurakunnista lähes kokonaan. Henkilö, joka tuntee itsensä "hylätyksi", väittää, että asia vain on niin hänen tapauksessaan. Tämä antaa verukkeen hänelle, että hän ei ota vastuuta synneistään. Kun sallin itseni lipsuvan Jumalan tahdosta, teen myönnytyksiä toisillekin.

Me kasvamme Kristuksen opetuslapsina Pyhän Hengen, Jumalan Sanan ja kristittyjen yhteyden avulla. Monet uskovat etsivät toistensa yhteyttä vain, jotta saisivat siitä huvia. Kristillinen yhteys on kuitenkin paljon enemmän. Se on Kristuksen asettama pyhä yhteys, johon kuuluvat sekä rakkaus että totuus. Me tarvitsemme keskuuteemme ihmisiä, jotka uskaltavat puuttua näkemäänsä vääryyteen, vaikka se tuntuu kiusalliselta.

Rohkaisevat pienryhmät

On sellaisiakin uskovia, jotka "aina ovat opetusta ottamassa, eivätkä koskaan voi päästä totuuden tuntemiseen" (2 Tm 3:7). He kuuntelevat saarnoja, käyvät hengellisillä päivillä, lukevat kirjoja, kuuntelevat kasetteja ja katselevat videoita. Nämä ovat peilejä, joista heidän pitäisi löytää itsensä. He kuitenkin pysyvät entisellään kuin mies, joka katsoo peiliin ja kohta jo unohtaa, miltä hän näyttikään (Jk 1:23-24). Miten pastori voisi auttaa ihmisiä, jotka eivät muutu Jumalan sanan kautta?

John Wesleyn työn voima perustui pienryhmiin, joissa uskovia kehotettiin elämään Raamatun mukaan. Hän ymmärsi läheisen yhteyden tarpeen. Muistakaamme mekin, että kristillisten pienryhmien tarkoitus ei ole vain tuoda huvia elämään, vaan rakentaa meitä yhteisessä uskossa. Ne ovat yhteistä kasvua varten, jossa kylläkin hiomme toinen toistamme, mutta samalla ohjaamme toisiamme oikealle tielle.

Kukin omilla ehdoillaan?

Me pyrimme nykyään nopeaan maailmanlaajuiseen seurakunnan kasvuun. Emme kai kadota samalla näkyä siitä, että Kristus pyhittää omiansa, kun he kokoontuvat uskollisesti yhteen? Herra Jeesus paimensi sataakahtakymmentä seuraajaansa kolmen ja puolen vuoden ajan. Kyllin pieni lauma ja "pieni" pastori on juuri raamatullisen kokoinen yhteisö. Siinä pastorin tehtävä on seurata laumansa kasvua ja auttaa heitä Jumalan sanan tuntemiseen ja toteuttamiseen.

Onko joukossamme ihmisiä, jotka eivät haluakaan oppia Kristuksesta? (Ef 4:17-20.) Vähäinenkin hapate hapattaa koko taikinan (1 Kr 5:6). Tämänkö vuoksi Paavali kehotti erottamaan uskovien yhteydestä huorin tekijät, pilkkaajat ja juomarit (1 Kr 5:11, 13)? Saavatko kaikki tulla meidän seurakuntiemme yhteyteen omatekoisilla ehdoillaan?

Wesleyllä oli tapana kitkeä seurakuntiaan. Eräästä seurakunnasta hän karkotti kuusikymmentäneljä ihmistä sellaisista syistä kuin kiroilu, juominen, väkijuomien myyminen, riitely, vaimon hakkaaminen, ainainen valehtelu, pahanpuhuminen, toimettomuus sekä kevytmielisyys ja jatkuva pyhäpäivän vieton laiminlyuminen.

Toisenlaista kiintymystä

John Wesley kirjoitti myös vilpittömistä kristityistä, jotka etsivät halukkaasti Kristuksen tietä: "He tahtoivat läheisempää yhteyttä. He kertoivat, mikä heidän mieltään painoi. He kertoivat varsinkin niistä synneistä, jotka uhkasivat kietoa heidät uudelleen. He kertoivat kiusauksista, joihin he olivat eniten vaarassa langeta. Raamattu itse kehottaa meitä: `Tunnustakaa siis toisillenne syntinne ja rukoilkaa toistenne puolesta, että te parantuisitte --.' (Jk 5:16.)"

"Koska heillä oli tällaisen yhteyden tarve, jaoin heidät pienempiin ryhmiin. Naisille oli omat ja miehille omat ryhmänsä. Tästä puhdistavasta järjestelystä on ollut paljon hyötyä. Monet ovat kokeneet sellaista kristittyjen yhteyttä, josta heillä ei ollut aiemmin käsitystäkään. He alkoivat kantaa toistensa taakkoja ja pitää huolta toisistaan (Gl 6:2, Fl 2:20). Kun he tutustuivat toisiinsa päivittäin yhä lähemmin, he kiintyivät toisiinsa yhä enemmän. Paavalin opetus alkoi toteutua: He noudattivat totuutta rakkaudessa ja pyrkivät kaikin tavoin kasvamaan Kristukseen (Ef 4:15). He rohkaisivat ja kehottivat toinen toistaan."

Lalith Mendis

Airut, syyskuu 1999