Esirukouksen valtava voima

Yksi ihminen voi vaikuttaa
koko maailmaan!

Rukouksen voima on ajaton ja rajaton. Se voidaan laittaa liikkeelle milloin tahansa ja mistä päin maailmaa tahansa.

Yksi ihminen voi vaikuttaa koko maailmaan. Se vaatii kuitenkin ainutlaatuisen tavan. Esirukous on se tapa, johon verrattuna kaikki muu palvelutyö, voimakkain ja lahjakkainkin, on rajoitettua. Ihmisääni tai kirja, olipa se kuinka voimallinen tahansa, tavoittaa vain muutamia. Rukouksen voima on ajaton. Se voidaan laittaa liikkeelle milloin tahansa ja mistä päin maailmaa tahansa.

Sekä Uuden testamentin että vuosisatojen kristillisen kokemuksen mukaan esirukous on tärkein tekijä maailman evankelioimisessa.

Esteet murtuvat

Esirukous murtaa esteitä. Ne voivat olla henkilökohtaisia, yhteisöä koskevia tai jopa maailmanlaajuisia. Ne voivat olla konkreettisia, henkisiä tai hengellisiä. Ihmisten tahdon täytyy muuttua. henkisesti vastaanottavan asenteen täytyy syntyä ja uuden hengellisen voiman täytyy puhjeta esiin. Vaikeudet ratkeavat parhaiten esirukouksen avulla.

On esteitä, jotka Jumala voi poistaa palvelijoittensa muunkin työpanoksen kautta. Tarvittavan rohkeuden, voiman ja taidon he saavat kuitenkin esirukouksesta. On esteitä, jotka vain Jumala voi yliluonnollisella voimallaan poistaa. Kristikunnan historiaa tutkiessa hämmästyy. Miten monta kertaa rukous on kukistanut suuria esteitä.

Viimeisen oven saranat

Esirukous avaa ovia. Pietarin tapauksessa ne olivat vankilan ovet (Apt 12:1-9). Jakeessa viisi kerrotaan, että seurakunta rukolii hänen puolestaan lakkaamatta. Eipä ihme, että Jumala löysi tavan päästää hänet vankilasta. Myös Adoniram Judson pääsi vapaaksi burmalaisesta vankilasta Jumalan ihmeen avulla.

Samuel J. Mills alkoi rukoilla ystäviensä kanssa ovien avautumista lähetystyöhön maailman kolmelle suurimmalle mantereelle. Muhamettilainen maailma oli kuin suuri ovi, jonka päälle oli kirjoitettu: "Pääsy kielletty." Myöskin buddhalaisten, kungfutselaisten ja roomalaiskatolisten keskuuteen oli vaikea päästä.

Jumalan miehet ovat tunnustaneet, että nämä ovet avautuivat pääasiassa rukouksen avulla. Kun Jeesuksen Kristuksen seurakunta yhtyy rukoilemaan maailman suljettujen ovien avautumista ja on valmis täyttämään Junialan johdatuksessa ovien takana olevien tarpeita, viimeisinkin ovi kääntyy saranoillaan ja päästää voitokkaan Herramme astumaan sisään.

Miehiä ovista sisään

Esirukouksen avulla saamme hengellisen työn tekijöitä, jotka käyvät avoimista ovista sisään. Herra kehottaa: "Rukoilkaa siis elon Herraa, että hän lähettäisi työmiehiä sadonkorjuuseensa." (Mt 9:38.) Ennen kuin jätämme kepeästi tämän kehotuksen, muistakaamme, että miljoonat odottavat yhä pelastussanomaa työntekijöiden vähyyden vuoksi. Me tiedämme, että hengellisen työn tekijöitä on vähän. Saatamme puhua aiheesta ja joskus surrakin sitä syvästi. Meille koittaa uusi päivä, kun ymmärrämme, että esirukous on ainut keino herättää työntekijöitä lähetyskentille ja synnyttää uudistusta ja evankeliointia omalle paikkakunnallemme.

Varojen puute, hengellinen ongelma

Esirukouksen kautta saamme varoja Jumalan valtakunnan työhön. Yhä useammat ovat vakuuttuneita siitä, että varojen puute maailman evankelioinnissa ei ole pohjimmiltaan taloudellinen vaan hengellinen ongelma.

Kiinassa syntyi kiireellinen tarve, jonka täyttämiseen tarvittiin tuhat dollaria. Lähetyksen johtaja lähetti Kiinasta lähetystoimikunnalle sähkeen, jossa kerrottiin välittömästä tarpeesta. Sähke oli sihteerin pöydällä, kun hän meni aamulla toimistoonsa. Hän rukoili, että Jumala puhuisi jollekin palvelijalleen tämän summan antamisesta. Rukouksen jälkeen hän aloitti työnsä rauhallisin mielin. Hän odotti, että rahasumma löytyisi.

Iltapäivällä toimistoon astui nukkavieruun pukuun sonnustautunut vanha mies. Hän pyysi päästä lähetyssihteerin puheille. Vastaanottovirkailija suhtautui mieheen aluksi epäilevästi hänen ulkonäkönsä takia. Mutta keskusteltuaan sihteerin kanssa, päästi miehen tämän luokse. Mies kysyi, oliko jollakin lähetyskentällä erityisen kiireellistä rahan tarvetta. Sihteeri antoi hänelle sähkeen luettavaksi.

Kyyneleet miehen silmissä

Miehen silmät täyttyivät kyynelistä, kun hän luki sähkettä. Hän sai tunteensa hallittua joten kuten j a kertoi, että hän oli rukoillut vaimonsa kanssa sinä aamuna. Heille oli tullut varmuus siitä, että heidän tuli antaa Herran työhön aikaisempaa paljon runsaskätisempi lahja. Tämän vuoksi mies oli tullut käymään toimistossa.

Vanha mies työnsi kätensä työssä kuluneen päällystakkinsa taskuun, veti sieltä nipun seteleitä ja ojensi ne sihteerille. Hän lähti hiljaa ilon valaisemin kasvoin. Kun setelit laskettiin, havaittiin, että summa oli täsmälleen tuhat dollaria. Kiinan lähetit olivat rukoilleet, lähetyssihteeri oli rukoillut, perhehartaudessa oli rukoiltu. Jumala vaikutti vastaanottavarsissa ja uskollisissa sydämissä. Tarve täytettiin jo saman päivän aikana.

Apu kriiseihin

Esirukous tuo voiton kriiseissä. Eräs maallikko onnistui hämmästyttävän hyvin taivuttelemaan seurakuntia tukemaan lähetystyötä. Eräällä kertaa tapaus oli vaikea. Kyseisen seurakunnan viralliset edustajat olivat ahdaskatseisia itsekkäitä ja taipumattomia. Oli tarkoitus pitää kaksi neuvonpitoa. Toisen lopussa tilanne näytti toivottomalta.

Veli meni rukoilemaan hiukan masentunein mielin. Kokousten välillä hän sai kirjeen ystävältä. joka kertoi rukoilevansa hänen puolestaan. Tämä rohkaisi veljeä ja sytytti hänet rukoilemaan uudella innolla. Kun toinen kokous avattiin, oli ilmeistä että koko ilmapiiri oli muuttunut. Viralliset jäsenet äänestivät toimintaperiaatteiden puolesta, jotka näyttivät ensi alkuun mahdottomilta. Kuka voisi epäillä rukouksen merkitystä tässä tilanteessa.

Vastustamaton voima

Esirukous antaa evankeliumiile vastustamattoman voiman. Jumalan valtakunnan työtekijät tarvitsevat Jumalan läsnäoloa niin runsaasti, että heidän elämänsä pursuaa Jumalan voimaa. Rukouksen avulla lataamme heidät voimalla.

D.L. Moody lähti kuuntelemaan Isoon Britanniaan sikäläisiä julistajia ja havainnoimaan heidän työtään, kun hänen omaa kirkkoaan pystytettiin Chicagon tulipalon jälkeen. Lontoossa hänet kutsuttiin saarnaamaan sekä aamu että iltatilaisuuteen erääseen suureen kirkkoon. Aamukokous kulki raskaasti eteenpäin, ja hän katui sitä. että oli tullut luvanneeksi puhua illalla. Kirkko oli kuitenkin illalla täynnä.

Tilaisuus alkoi samaan jähmeään sävyyn, mihin edellinen oli päättynyt. Saarnan keskivaiheilla ilmapiiri muuttui täysin. Saaman lopuksi Moody kehotti niitä nousemaan ylös, jotka tahtoivat antaa elämänsä Jeesukselle. Sekä puhujan että pastorin hämmästykseksi kymmenet nousivat. Moody ajatteli, ettei häntä oltu ymmärretty. Hän teki asian vaikeammaksi ja pyysi, että kaikki, jotka tahtoivat antaa elämänsä Kristukselle, menisivät tilaisuuden päättymisen jälkeen toiseen huoneeseen. Tulos pysyi samana. Tästä alkoi herätys, jonka seurauksena sadat tulivat uskoon.

Vammautuneen miehen huima tehtävä

Jälkeenpäin Moody etsi syytä tälle epätavalliselle Hengen toiminnalle. Hän sai selville, että eräs seurakunnan vammainen jäsen, hengellisen työn tekijä, oli rukoillut jo vuosikausia, että Moody tulisi julistamaan Sanaa hänen seurakuntaansa. Tuona sunnuntaina hän kuuli aamutilaisuuden jälkeen sisareltaan, että Moody oli ollut siellä puhumassa. Hän päätti paastota ja rukolla koko iltapäivän. Vuosien esirukous huipentui tähän iltapäivään.

Jumala vastasi rukoukseen. Lontoo sai suuria siunauksia, mutta siinä ei ollut kaikki. Moody kohosi kansainväliseksi julistajaksi. Hän sai mahdollisuuden vaikuttaa yhä laajemmilla alueiila ja levittää Jumalan siunausta.

Antakaamme aikaamme ja voimiamme ennen kaikkea rukoukseen.

W.E. Doughty
(RK -99)

(Airut 6-7/2000)