Tahdotko nähdä Jeesuksen?

Monet eivät näe vapahtajaa. Ennakkokäsitykset estävät sen. Jos et ole löytänyt häntä, tässä on hyvä sanoma sinulle.

Tänään monet uskovien yhteisöt ovat kuin Betesdan lammikko Jeesuksen aikaan. Alun perin ne perustettiin puhtaalle pohjalle. Ajan myötä pohjalle on kerääntynyt kolikoita ja roskaa ja vesi on samentunut. Suuret ihmisjoukot voivat silti parveilla ympärillä ja odottaa ihmeitä. (Jh 5:1-14.)

Sairaus ei ole aina ruumiillista. On myös hengellisesti sokeita, rampoja ja näivetystautisia. Avun tai nautinnon etsinnästä on tullut kilpailutilanne ja heikommat jäävät viimeisiksi. Uskovankin silmät kiinnittyvät ihmisvoiman ihailuun. Tietämättään he kääntävät selkänsä seurakunnan todelliselle Herralle, sillä hän on kansanjoukkojen takana, kuten Jeesus Betesdan lammikolla.

Oletko sinä tuo toistuvasti taustalle jäävä, jonka voimat eivät riitä kyynärpäätaisteluun? Ehkä ruumiillisesti pystyt kävelemään, mutta henkisesti tunnet, että olet tullut muitten ihmisten voiman varassa. Sinua ikään kuin kannetaan paareilla.

Katso ympärillesi

Hiljene nyt ja katso ympärillesi. Jos sisimpäsi on avoin ja syntisenä haluat kohdata Herran, sinä saat nähdä hänet. Pyhän Hengen muodossa hän on tämänkin päivän uskovien joukossa. Hän tietää kuka on etsinyt häntä.

Terveys on ruumiin, sielun ja hengen terveyttä. Tarvitset niitä kaikkia ja kaikkia niitä voi Jeesus antaa. Tänäänkin hän kysyy: Tahdotko tulla terveeksi? Ympärillä pauhaava ihmismelu hiljenee ja näet edessäsi elävän Herran. Hänen valintansa on, kenet hän joukosta kutsuu. Mutta jokaisen hän on valmis kutsumaan vuorollaan kahdenkeskiseen keskusteluun kanssaan. Sinun ei tarvitse olla enempää kuin olet. Vaikka sinulla ei ole antaa mitään maksuksi, Jeesus on valmis auttamaan. Hän koskettaa sinua ja sinä nouset.

Vain yksi kysymys: haluatko?

Parantamaltaan mieheltä Jeesus ei kysynyt muuta kuin: Haluatko? Tämän kysymyksen jälkeen hän johdattaa sinutkin ottamaan seuraavan askeleen. Hän neuvoo Sanansa kautta: Älä enää tee syntiä! Ja niin opit vähitellen tuntemaan hänet. Ihmisvoima ei riitä. Tarvitaan Pyhän Hengen johdatus. Pyhä Henki murehtuu siitä, että niin monet, jotka ovat kerran kohdanneet Vapahtajan ovat muuttuneet. Heistä on tullut näkyväisen palvelijoita. Tästä huolimatta hän ei tee väkivaltaista hyökkäystä seurakunnan keskelle. Hän puhuu hiljaa taaempana.

Etsi oikeasta suunnasta

Ne, jotka kuulevat saavat kokea siunauksen. Sen ehtona on vain se, että tunnustat oman voimattomuutesi. Herra parantaa ruumiillisen sairauden tahtonsa mukaan, milloin katsoo oikeaksi. Sitä on siis myös lupa pyytää. Täyden varmuuden hän antaa sinulle kuitenkin sielusi pelastuksesta ja verensä puhdistuksesta niin, että sii tä hetkestä tiedät olevasi oikealla tiellä.

Sokea ei voi sokeaa taluttaa. Mutta se, joka on ottanut vastaan Pyhän Hengen voiman, saa uuden voiman ohjata muita lähellään olevia todelliseen Herran tuntemiseen.

Ihmisauttaja jää aina sivulle. Hän kiittää veljensä ja sisarensa kanssa samaa Herraa. Siten muodostuu elävä seurakunta. Se on Herraa kiittävä joukko. He kohottavat kätensä kohti häntä, joka voi kaiken ja joka johtaa omiensa joukon perille saakka. Pimeyskään ei Herran omien joukkoa eksytä.

Tuntuuko sinusta kuin olisit mutalammikon äärellä. Jospa se leiri, johon olet pysähtynyt kiinnittääkin katseesi itseensä. Tartu kiinni veljesi käteen. Etsi Herraa leirin ulkopuolelta. Herran lähellä ovat yhä elävän veden lähteet j a pulppuavat riemullista voimaa. Kiitetty olkoon väkevä voittaja, pelastaja Jeesus Kristus!

Tarja Karihuhta

Rakas lukija. Oletko sinä tähän asti katsonut vain siihen joukkoon, joka ympäröi Jeesusta. Katsotko ihmisiin läheisiin tai vieraampiin? Käännä katseesi nyt Mestariin, joka on ainoa, jolta voit löytää vastauksen iankaikkisen elämäsi kysymykseen.

(Airut 5/2000)