Ystävyys vaatii sitä

Olen oppinut uudestaan, että ystävyyssuhde vaatii jatkuvaa halua keskinäiseen anteeksiantoon, sen anteeksiantamiseen, ettemme ole toinen toisellemme Kristus. Ja se vaatii halua pyytää Kristukselta, että hän itse olisi ystävyyden todellinen keskus. Ellei Kristus ole ystävysten välimiehenä, suhde muuttuu helposti vaativaksi, manipuloivaksi, sortavaksi puolin tai toisin, monenlaisten hylkäämisen muotojen taistelukentäksi. Välimiestä vailla toimiva ystävyyssuhde ei voi kestää kauan; siinä yksinkertaisesti odotetaan toiselta liikaa eikä pystytä tarjoamaan toiselle tämän tarvitsemaa kasvutilaa. Ystävyys vaatii läheisyyttä, kiintymystä, tukea ja keskinäistä rohkaisua, mutta myös välimatkaa, kasvutilaa, vapautta olla erilainen, ja yksinäisyyttä.

Jotta nämä molemmat suhteen aspektit tulisivat ravituiksi, meidän on saatava kokea syvempää ja kestävämpää lohdutusta kuin mikään inhimillinen suhde pystyy tarjoamaan.

Jos me todella rakastamme Jumalaa ja pääsemme osallisiksi hänen kirkkaudestaan, meidän keskinäisistä suhteistamme katoaa vaativa, pakonomainen luonne. Me kurottaudumme toisiamme kohti, emme vain saadaksemme vahvistusta toisiltamme, vaan myös auttaaksemme toisiamme osallisiksi rakkaudesta, jonka olemme itse oppineet tuntemaan Jeesuksen kautta. Näin aito ystävyys kasvaa ilmaukseksi itseään suuremmasta rakkaudesta.

On työlästä muistuttaa toinen toistaan yhä uudestaan totuudesta, aitoudesta. Mutta se on vaivansa arvoista. Jatkuvat keskinäinen anteeksiantamus ja alituinen avoimuus Jumalan rakkaudelle ovat kuria, joka vauhdittaa kasvuamme yhteen ystävyydenliitossa.

Henri J. M. Nouwen
Otteita kirjasta Kutsumus,
hengellinen päiväkirja
Kirjapaja 1988

(Airut 6/1999)