Oletko valmis raivattavaksi?

Raivaako Jumala ...pois tieltään? Ei todellakaan! Hän vain raivaa sydäntämme itselleen otolliseksi. Kun sydämemme on valmis, Jumala kylvää siihen tahtonsa mukaista siementä. Aikanaan tuotamme runsaan sadon taivasten valtakuntaan.

Jumala kehottaa meitä profeetta Hoosean kautta raivaamaan sydämemme maaperän pelloksi: "Kylväkää itsellenne vanhurskauden kylvö, niin saatte leikata laupeuden leikkuun. Raivatkaa itsellenne uudispelto, silloin kun on aika etsiä Herraa, kunnes hän tulee ja antaa sataa, teille vanhurskautta." (Ho 10:12.)

Raivaamaton maa

Ennen raivaamista maa on täynnä puita, kantoja ja juuria. Raivaamisen jälkeen on aika kyntää. Silloin nähdään, kuinka kovaa maaperä on. Vasta kyntäminen pehmittää maan sopivaksi kylvölle.

Raivaamaton maa on omahyväinen. Se on suojassa auran ja äkeen kivuliaalta kosketukselta. Kun muu ympäristö vaihtaa väriään mullan ruskeasta oraan vihreään ja taas kypsän viljan keltaiseen, se itse pysyy samanalaisena ryteikkönä. Mikään ei häiritse sen rauhaa.

Vääränlaisesta rauhasta joutuu maksamaan kovan hinnan. Jos maata ei ole raivattu eikä kynnetty pelloksi, se ei koskaan kasvata viljaa. Se ei saa todistaa versovan vehnänjyvän ihmettä eikä ihastella kypsyvän kauran kauneutta. Se ei kanna satoa, koska se ei ole suostunut kynnön tuottamaan kipuun.

Muutoksen tuskaa

Viljelty pelto sen sijaan on ikään kuin antautunut elämän seikkailulle. Aura on saanut kyntää maan kylvökuntoon. Maa on käynyt läpi muutoksen tuskan. Se on käännetty nurin ja murrettu. Kovan työn jäljet näkyvät loppukesästä. Jyvät ovat nousseet oraalle. Jumalan käsi on alkanut luoda uutta. Vilja kasvaa, kypsyy ja tuleentuu ajallaan.

Kristittyjä on kahdenlaisia: niitä, joiden elämä on kuin raivaamaton maa ja niitä. joiden elämä on kuin viljelty pelto. Kristitty, jonka sydän on raivaamaton, on tyytyväinen itseensä ja siihen hedelmään, jota hän on aiemmin tuottanut. Hän ei halua itseään häirittävän, vaan hymyilee ylimielisesti herätykselle, paastolle ja itsetutkistelulie.

Jos sydämen maaperää ei saa raivata, elämä ei kasva eikä muutu. Jos kristityn asenne on tällainen, hän on sulkenut ovet sekä Jumalalta että kasvun ihmeeltä. Hän on sulkeutunut suojamuurinsa sisään ja pitää kiinni syntisistä asenteistaan ja tavoistaan.

Sydämen kyntöä

Kristitty, joka tahtoo muuttua, murtautuu ulos muureistaan ja kääntyy pois synneistään. Hän antaa sydämensä Jumalan raivattavaksi ja kynnettäväksi. Jumalan aura saa kääntää sielua ja paljastaa sen salaisimmatkin synnit.

Pyhän Hengen työ, olosuhteiden paine ja suru omasta hedelmättömyydestä nöyryyttää vilpitöntä kristittyä. Hän vaihtaa kuoleman koleuden Pyhän Hengen raikkaisiin tuuliin.

Kun katumus, kaipaus ja kuuliaisuus Jumalan tahdolle ovat kyntäneet sydäntä, siitä on tullut valmis taivaalliselle kylvölle. Jumalan aura on pohjustanut tietä viljan kasvaa. Elämä ja kasvu alkavat, kun Jumala antaa sataa vanhurskautta kristityn peltoon.

Seurakunnan historiassa näkyy samankaltainen kahtiajakoisuus raivaamattoman maan ja viljellyn pellon välillä. Voimakkaassa kasvuvaiheessa Jumalan omat ovat todistaneet Jeesuksesta pelotta. He ovat vaihtaneet mukavuudenhalunsa työintoon Jumalan valtakunnan hyväksi. Silloin Jumalan voima ja ihmeet ovat seurannet heidän työtään.

Pysähtyneessä vaiheessa kristityt ovat väsyneet taisteluun ja etsineet rauhallista ja turvattua elämää. He ovat pyrkineet säilyttämän sen, mitä siihen mennessä on saavutettu Jumalan Hengen voimallisen liikehdinnän aikana.

Jumala valmistaa tien

Kun Israel meni Egyptiin, ne ihmeet, joita Jumala oli tehnyt Aabrahamin elämässä, lakkasivat. Vasta neljän sadan vuoden kuluttua tuli mies, joka kuuli Jumalan kutsun ja astui esiin haastamaan sortajaa. Kun Mooses haastoi faaraon, Jumalan voima seurasi häntä. Pian Israel lähti Mooseksen johdolla kohti luvattua maata.

Jumala valmisti kansalleen tietä. Niin kauan kuin kansa oli liikkeellä, Jumala antoi ihmeidensä ja merkkiensä näkyä. Jos Israel jäi paikalleen silloin, kun sen olisi pitänyt kulkea eteenpäin, Jumala pidätti siunauksiaan. Hän odotti kansansa nousevan ja eisivän hänen voimaansa.

Aina, kun Jumalan omat ovat julistaneet sanaa Herralta, Kaikkivaltias on toiminut heidän kanssaan ja vahvistanut lupauksiaan  antamalla ihmeiden ja merkkien tapahtua. "Mutta he lähtivät ja saarnasivat kaikkialla, ja Herra vaikutti heidän kanssansa ja vahvisti sanan sitä seuraavien merkkien kautta" (Mk 16:20.)

Kun kristityt ovat vetäytyneet luostareihinsa tai keskittyneet sivuasioihin, Jumalan siunaus on väistynyt heidän elämästään. Vasta kun uudet uskonpuhdistajat ovat nousseet haastamaan pimeyden voimia, Jumalan on vuodattanut jälleen voimansa.

Elä voimassa!

Jumala toimii niin kauan kuin hänen kansansa uskaltaa elää hänen voimassaan. Hän väistyy silloin, kun uskovat eivät enää etsi hänen apuaan. Jos etsimme turvaa muualta kuin Jumalasta, se koituu turmioksemme. Hengellinen elämämme halvaantuu.

Jumalan voima ei ilmesty silloin, kun ajatuksemme pohjautuvat vaivattomasti valmistettuun toisen käden tietoon, eikä silloin, kun perinteet ja tavat ovat korvanneet elävän uskon. Vain siellä, missä Jumalan kansa uskaltautuu etenemään silloinkin, kun näyttää toivottomalta, Jumala antaa apunsa ja näyttää kirkkautensa.

Olen huomannut, että Jumalan voima on aina liikkunut lähetysjärjestömme eturintamilla. Ihmeet ja merkit ovat seuranneet lähettejämme kentällä. Jos työntekijämme ovat tyytyneet siihen, mitä ovat saanet eivätkä enää ole välittäneet odottaa enempää, ihmeitä ei ole enää nähty.

On muistettava, että yksinomaan Jumalan voimaa koskeva opinkappale ei pelasta mitään seurakuntaa eikä kristillistä järjestöä hedelmättömyydeltä. Voiman on ilmestyttävä käytännön todellisuudessa.

Kohti herätystä

Miksi sitten jotkut seurakunnat ovat lakanneet kantamasta hedelmää? Hedelmän puuttuminen ei johdu siitä, että Jumala olisi muuttunut tai hänen tarkoitusperänsä olisivat vaihtuneet. Hedelmättömyys johtuu siitä, että seurakunta on muuttunut ja seurakuntalaisten sydämet ovat kovettuneet.

Joskus aikaisemmin seurakunta on taistellut Herran työssä, mutta nyt se on hyväksynyt helpon elämän. Se tyytyy pyörittämään vanhaa tuttua ohjelmaansa. Se näkee jäsenensä pikemminkin laskunmaksajina kuin Jeesuksen opetuslapsina.

Jokainen seurakunta ja kristillinen järjestö voi palata takaisin Jumalan voimaan, jos se lähtee jälleen kulkemaan kuuliaisuuden tietä. Kun Jumalan voima on sen yllä, se joutuu taisteluun vihollisen kanssa, mutta selviytyy voittajana Kristuksen tähden.

Jumalan voima lankeaa seurakunnan ylle, kun seurakuntalaiset toimivat Jumalan tahdossa. Kun he sallivat Jumalan raivaavan pois kaikki synnin kannot ja juuret ja antaa taivaallisen auran kyntää heidän sydämensä peltoa, seuraavasta sadonkorjuusta tulee runsas ja ravitseva. Sellainen seurakunta ja sellainen kristitty, joka sallii Jumalan kynnön tapahtuvan itsessään, kulkee kohti herätystä.

A.W. Tozer

(Airut 10/1997)