Wilhelmi Malmivaara

6:ntena Kolminaisuudenpäivän jälkeisenä sunnuntaina. Matt. 5: 20-26.

(Heng. Kuukauslehdestä)

Tekstimme on kappale Vapahtajan n.s. vuorisaarnasta. Hän puhuu siinä muun ohessa suhteestansa Vanhan Testamentin lakiin ja profeetoihin; ei sano tulleensa niitä päästämään eikä vastustamaan eli irtauttamaan ihmisiä niiden kuuliaisuudesta, vaan täyttämään eli kuuliaisena laille osoittamaan sen oikean sisällyksen. Tästä johtuu Hän puhumaan kirjanoppineiden ja fariseusten vanhurskaudesta eli siitä katsantotavasta, mikä lain täyttämiseen nähden oli tullut juutalaisten kesken yleiseksi, sekä tästä johtuvasta pintapuolisesta jumalisuudesta, ja asettaa sen rinnalle lain sellaisena kuin Jumala on sen antanut sekä osoittaa sen todellisen sisällyksen. Pysähtykäämme hetkiseksi mekin näitä tarkkaamaan!

Fariseusten ja kirjanoppineiden vanhurskaus oli siinä, etteivät ulkonaisilla töillä rikkoneet lain käskyjä. Kun eivät työllisesti tehneet, mitä Jumala laissaan kielsi, luulivat he osoittavansa laille oikeaa kuuliaisuutta. He ymmärsivät, että esimerkiksi viides käsky, joka kieltää tappamisen, rikotaan, kun tehdään murha, sekä vetivät sen tekijän paikallisten tuomioistuintensa eteen, mutta eivät käsittäneet tätä käskyä voitavan muulla tavalla rikkoa. Kun nyt ulkonaisesti Jumalan sanan kirjainta tottelivat, oli heillä tässä omassa kuuliaisuudessaan vanhurskaus, josta olivat mielestään varmat, että se kelpaa Jumalalle.

Tätä fariseusten ja kirjanoppineiden vanhurskautta harjoitetaan enimmin tänäkin päivänä maailmassa, vaikka se vähän muotoja muuttelee. Se erotus vain on entisen ja nykyisen farisealaisuuden välillä, että nykyaikainen vetää Kristuksenkin opin saman väärinkäsityksen ja käytöksen alaiseksi kuin entisajan fariseus Vanhan Testamentin. Kuinka paljon onkaan ihmisiä, jotka saavat täydellisen tyydytyksensä ulkonaisesta kansalaishurskaudesta ja sivistyksestä. Kuinka monen sydän ajatteleekaan: »Kellenkäpä minä olen vääryyttä tehnyt, kenenkäpä omaisuutta minun takanani on? Minä olen rehellinen ihminen, en ketään loukkaa, en tappele, en juo, en elä haureellisesti, vaan harjoitan sivistystä kaikessa käytöksessäni.» Tämä nyt on kaikki hyvin hyvä, mutta se on ainoastaan fariseusten vanhurskautta, jota Vapahtaja ei tosin moiti, vaan sanoo, ettei se auta Jumalan valtakuntaan. Se on hyvä tätä elämää varten. Sivistysriennot ovat itsestään hyviä ja niistä saadaan palkinto täällä ajassa, vaan jos siihen koko harrastus jää, käy onnettomasti ajasta siirtyessä pois. Sellaisille ihmisille sanoo Jeesus tekstissämme: Ette pääse Jumalan valtakuntaan.

Mutta tuo fariseusten ja kirjanoppineiden vanhurskaus esiintyy meidän päivinämme jumalisempanakin. Muuttumattomilla ihmisillä on yleisenä vikana, etteivät he löydä Raamatusta muuta kuin lakia, josta he sitten omien neuvojensa kautta tekevät aatamillensa evankeliumin. Kristuksen ilman edestä armoa julistava evankeliumi ja saarna rististä on heille sula hulluus. He lukevat ja selittävät Raamattua oman ymmärryksensä taikka jumaluusoppineiden ymmärryksen valolla eivätkä pääse sillä koskaan kirjaimesta syventymään Raamatun ytimeen. Kun Raamattu esimerkiksi puhuu Kristuksen tykö tulemisesta, tekee ihminen tästä itsellensä pakkoharjoituksen, jota alkaa panna ajatuksissansa toimeen; kun Raamattu puhuu uskosta, rupeaa hän hankkimaan itselleen jotain, jota sopisi luulla uskoksi; kun Raamattu puhuu rukouksesta, alkaa ihminen tätä totuutta taas jollakin väkinäisellä harjoituksella tyydyttää. Ja näin aina. Tämmöinen harjoitus ja tila on lainalaisuutta. Että siinä tilassa oleva ihminen tekee Jumalan sanan kalliista totuuksista lain, kuulee siitä, että hän muillekin teroittaa: »Pitää mennä Jeesuksen luo, pitää uskoa, pitää rukoilla, pitää sellainen ja sellainen olla». Tämä on lakia; kaikki, mikä vaatii ja pakottaa eli sanoo: Sinun pitää, on lakia. Ja kaikki tällainen jumalisuus, jossa luullaan jotenkuten saavansa sen eli tämän vaarinottamisen, sen eli tämän tekemisen kautta Jumalan sana täytetyksi, on farisealaisuutta, fariseusten ja kirjanoppineiden vanhurskautta. Siinä on, perustipa sitten parannukseensa tahi synnin tunnustukseensa tahi uskoonsa tahi rukoukseensa tahi johonkuhun muuhun, se suuri vika, että se on lukenut sanan kirjaimen pääsemättä sen henkeen. Sentähden siitä kasvaakin jumalisuutta, jonka puolesta ollaan nykyaikana yhtä kiivaita, kuin fariseukset aikanansa jumalisuutensa puolesta olivat. Ja kuitenkin Vapahtaja tohtii sanoa: Ette tule taivaan valtakuntaan. Saako Hän sinulta kunniaa tälle sanallensa? Uskotko sinä sen?

Mutta Herra ei vain kumoa ihmispuuhaa. Hän asettaa myös parempaa sijalle ja osoittaa, missä sen vanhurskauden juuret ovat, joka on paljon enempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten. »Minä sanon teille: Vihastuminen veljeensä, sanominen hänelle: 'Sinä tyhmä', tekee vikapääksi rangaistukseen ja helvetin tuleen». Näin Hän selittää. Laki ei tule rikotuksi vain työllä, vaan sydämen vihalla. Jokainen joka veljeänsä vihaa, on murhaaja, ja te tiedätte, ettei yhdessäkään murhaajassa ole ijankaikkinen elämä pysyvä. Lähimmäisen kannemieli tekee turhaksi ulkokullaisuudeksi kaiken jumalisuuden, kaiken lahjain uhraamisen Herralle, ja Herra sanoo: Mene ensin ja sovi riitaveljesi kanssa ja tule sitten lahjasi uhraamaan. Ja ellei sydämestä kiukku lauhdu, ellei se sula ja särjy, on Herran sanojen mukaan osana vankila, josta ei päästä ulos, ennenkuin on maksettu viimeinen ropo.

Mitä tämä nyt tietää? Sitä, että Jumala katsoo sydäntä, Jumalan sana tarkoittaa sydäntä, Jumala pyytää sydäntä. Koko Jumalan sana, sekä sen laki että evankeliumipuoli, kajoo ihmisen sydämeen. Raamatussa puhutaan sydämen parannuksesta, sydämen ympärileikkaamisesta, sydämen muutoksesta, sydämen uskosta; sydämen rukouksesta, sydämen veisaamisesta Herralle, sydämen kääntymisestä Herran puoleen, sydämen rakkaudesta ja kuuliaisuudesta. Ja koko lain sisällys on tässä: Sinun pitää rakastaa Herraa sinun Jumalaasi kaikesta sydämestä y.m. Vanhurskauden tulee olla paljon enemmän kuin pintapuolista hommaa. Ellei se muokkaa sydäntä, särje sitä, käännä sen perustuksia nurin, muuta sitä, herätä omaa tuntoa ja muuta mieltä, niin ei se maksa Herran edessä mitään. Peratkaa teidän sydämenne, te kaksimieliset, huutaa Jumalan Henki. Tämä on Jumalan sanan sisällys, eikä sitä toiseksi saada; on aivan turhaa koettaakaan sitä mielensä mukaiseksi vääntää. Kaikki, mitä Jumala käskyissään ja profeettainsa kautta puhuu, kaikki Kristuksen vaikutus, kaikki apostolien opetukset, tähtäävät sinua ja minua sydämeen. Jos ne sinne pääsevät, silloin aletaan harjoittaa sitä vanhurskautta, joka Jumalan edessä kelpaa, ja joka on paljon enemmän kuin kirjanoppineiden ja fariseusten sekä kaikkien luontojumalisten, jotka vain päältäpäin jumalisuuden touhulla voitelevat vanhaa ihmistänsä taikka järkitiedolla tyydyttelevät itseänsä, mutta jättävät sydämen aivan aatamilliseksi.

Kun tuo korkeampi Jumalan vanhurskaus pääsee ihmisessä työhön, niin se rupeaa raatelemaan ihmistä sisältäpäin. Se ottaa pois rinnasta kovan kivisydämen ja panee sinne pehmeämmän lihasydämen. Se paljastaa ihmisvanhurskauden ja näyttää, minkälainen sydän meillä on, että sen aivoitukset ovat pahoja, että siitä tulee ulos pahoja ajatuksia, että se on häijy ja pahanilkinen kappale, kaukana tosi vanhurskaudesta, täynnä ilkeitä himoja, pahoja juonia ja itserakkaita luuloja, kiukkua, katkeruutta ja vihaa muita ihmisiä kohtaan. Jumalan vanhurskaus lyö alas kaiken ihmisvanhurskauden, sanoen, ettei ole yhtään vanhurskasta. Se kukistaa korkeat ajatukset, se opettaa näkemään, ettemme sydämestämme itse kalua saa, teki sille minkä teki; ja mitä syvemmin tuo Jumalan vanhurskaus pääsee ihmiseen tunkemaan, sitä syntisempi ihmisestä omissa silmissään tulee, sitä kiiruummin hän huutaa: Jumala, luo minuun puhdas sydän! Näin ahdistutaan antautumaan kokonaan Jumalan vanhurskaudelle, sillä kun ei itse saa mitään aikaan, niin kelpaa auttajaksi Kristus. Kun kaikki oma hyvä ja jumalisuus rupeaa näkymään vääryydeksi, silloin kelpaa vanhurskaudeksi Hän, joka se on. Jeesuksen Kristuksen on Jumala tehnyt meille vanhurskaudeksi. Näin on Hän jo vanhurskautena siinä, missä sydän on Herran käsissä särkynyt. Hänessä aukenee Jumalan valtakunta, Hänen kauttansa meillä on oikeus mennä pyhään, Hänen verensä priiskoituksen kautta on sydän puhdas. Te olette nyt puhtaat sen sanan tähden, kuin minä teille puhuin, sanoo Kristus. Onko tämä Jumalan vanhurskaus päässyt sinuun, sinun sydäntäsi muokkaamaan, sinua puhdistamaan?

Joka vanhurskautta tekee, se on vanhurskas,. niinkuin Jumalakin vanhurskas on, mutta joka syntiä tekee, se on perkeleestä. Syntiä on kaikki se jumalisuuskin, mikä ulkopuolelle Jumalan jää. Ja sinne jää kaikki, mikä ei ole Jumalan työtä. Älä ajattele: »Minä teen niin ja niin!» Älä usko omia ajatuksiasi sanasta, älä riitele opeista ja suunnista, älä seiso sydämesi puolella Jumalaa vastaan, vaan ole alamainen Jumalan vanhurskaudelle, joka Kristuksessa on tullut taivaasta alas! Amen.

Saarnakokoelmasta ”Viestejä vaivatuille I&II” (Kustannusosakeyhtiö Herättäjä, Lapua 1946 – tämä saarna löytyy sivuilta 288-291), skannannut ja editoinut Suvi & Tuomas Levänen 8.4.2002