|
|
Tärkein tämän vuoden merkkiteos Vanhan Testamentin tutkimuksen alalla on epäilemättä Leipzigin professorin R. Kittelin toimittama Biblia Hebraica s. o. Vanhan Testamentin heprealaisen tekstin uusi laitos. Tämän tekstijulkaisun pohjana on tavallinen käytännössä oleva n. s. masoretinen teksti perustuen lähinnä erään oppineen rabbinin, Jakob ben Chajjim'in, vv. 1524-1525 toimittamaan n. s. bombergilaiseen Vanhan Testamentin laitokseen, mutta se eroaa kaikista tähänastisista tekstijulkaisuista siinä, että masoretisen tekstin alla on muistutuksissa lueteltu kaikki tärkeimmät heprealaisen tekstin muutokset ynnä huomatuimmat, yleensä hyväksytyt tekstikorjaukset. Sitäpaitsi näissä alaviitoissa on aina tarpeen mukaan vedottu samarialaiseen Pentateukiin (Pentateuki = 5 Mos. kirjaa), vanhimpiin aramealaisiin käännöksiin (targumeihin), kreikkalaiseen käännökseen (septuagintaan) ja sen eri laitoksiin (Aquilaan, Symmachukseen, Theodotioniin ja Lucianukseen), latinalaiseen (Vulgataan) ja syyrialaiseen (Peshitoon) sekä vihdoin arapialaiseen ja etiopilaiseenkin käännökseen. Siten voi lukija ensi silmäyksellä nähdä monessako heprealaisessa käsikirjoituksessa riidan- tai epäilyksenalainen sana tavataan, miten esim. kreikkalaisen ja muiden käännösten toimittajat ovat paikan ymmärtäneet, mitä heprealaista lukutapaa käännös näyttää edellyttävän, miten turmeltunut teksti olisi mahdollisesti korjattava j. n. e. Kaikki nämä Vanhan Testamentin oikealle ja tarkalle ymmärtämiselle tuiki tärkeät tiedot olivat ennen hajallaan siellä täällä vaikeasti saatavissa ja vaikeasti käytettävissä tekstijulkaisuissa ja kommentareissa, joihin perehtyminen oli vain aniharvalle erikoistutkijalle mahdollinen. Niinpä Paul Hauptin toimittama kuuluisa Vanhan Testamentin laitos - The sacred books of the Old Testament (Vanhan Testamentin pyhät kirjat) -, jossa kriitillisesti käsitellään heprealaista tekstiä ja jossa eri lähteisiin kuuluvat tekstiosat on painettu eri. väreillä - siitä nimitys "taivaankaaren raamattu" - edellyttää käyttäjässään melkoista hepreankielen taitoa, siinä kun näet teksti on painettu pelkillä konsonanteilla ilman tavallisia vokali- ja korkomerkkejä.
Alkuaan, niinkuin tiedetään, heprealaisessa kirjoituksessa - kuten useissa muissakin seemiläisissä kielissä ja vielä tänäkin päivänä arabiassa merkittiin vain konsonantit. Heprean nykyiset vokalit ja monimutkaiset korkomerkit ovat peräisin vasta 6-8 vuosisadalta j. Kr. Ne ovat juutalaisten tekstikriitikkojen n. s. masoretien keksimät, jonka vuoksi heidän toimittamaansa tekstiä kutsutaankin masoretiseksi. Tämän perinnäisen masoretisen tekstin on nyt Kittelkin pannut tekstijulkaisunsa pohjaksi ja säilyttänyt tarkasti koko sen vokali- ja korkojärjestelmän - muuttamatta vokaleja edes silloinkaan kun ne edustavat myöhäsyntyistä, erehdyttävää juutalaista ääntämistapaa, ja ovat kieliopin ja kielihistorian kannalta hyljättäviä. Niinpä Jumalan nimi Jahve on vielä kirjoitettu Jehova, vaikka tämä viimeksi mainittu ääntämistapa ei todistettavasti ole alkuperäinen eikä oikea; se perustuu näet vain siihen myöhemmille juutalaisille ominaiseen katsantotapaan, jonka mukaan Jahve-nimi oli niin pyhä, ettei sitä saanut lausua, ja jonka vuoksi siihen otettiin vokalit toisesta heprealaisesta sanasta - adonaj-sanasta (suom. herra) - joten syntyi ääntämistapa Jehova. Saattaa näin ollen kysyä eikö tämän hyljättävän ääntämistavan säilyttäminen tekstissä ole ollut vallan tarpeetonta ja eikö sen sijaan joka paikkaan olisi voinut huoletta kirjoittaa Jahve. Samaten voi kysyä, onko enää nykyään tarkoituksenmukaista raskauttaa heprealaista tekstiä kaikilla pienimmilläkin masoretien laatimilla korko- ja lukumerkeillä - suurimmat ovat tietysti välttämättömät - koska emme kuitenkaan enää varmaan tiedä niiden kaikkien tarkoitusta ja tehtävää ja koska yleensä lukija - yhtä vähän vasta-alkaja kuin oppineempikaan - ei niitä ollenkaan kaipaa. Julkaisijan puolustukseksi voisi kuitenkin mainita, että muuttamalla esim. Jehova sanan vokaleja olisi johdonmukaisuus vaatinut muuttamaan vokaleja useissa muissakin sanoissa, joiden ääntäminen perustuu vain erääseen juutalaiseen omituisuuteen (esim. Molech pro Melech). Sitäpaitsi on masoretisellä tekstillä tuhatvuotisen käytäntönsä kautta niin suuri tekstihistoriallinen merkitys, että se kaikkine virheineen ja omituisuuksineenkin muodostaa jokaisen nykyaikaisenkin heprealaisen tekstijulkaisun luonnollisen pohjan.
Puheenalaisen teoksen ulkoasuun nähden tulee mainita, että siinä on sopivalla värssy-ja stroofi-jaolla huomautettu mitkä osat tekstiä ovat suoranaista kertomusta, mitkä runoa. Kirjan arvo ja havainnollisuus on tästä epäilemättä voittanut.
Alaviittojen paljous tavallaan osottaa, mitkä Vanhan Testamentin kirjat ovat paremmin, mitkä huonommin tekstin puolesta säilyneet. Vähimmin on näitä viittoja Pentateukissa, - arviolta noin 4 riviä sivua kohti -, ja sen teksti onkin Vanhan Testamentin parhaita; enimmin taas Jeremian ja Hesekielin kirjoissa - ehkä noin 9-11 riviä sivulla -, sangen runsaasti myös Jobin kirjassa, eräissä Psalmeissa, Aikakirjoissa j. n: e.
Näihin alaviittoihin on koottu viime vuosisadan ja koko edellisen tekstikriitillisen tutkimuksen tärkeimmät tulokset. Samalla kuin ne osottavat syvää oppia, suurta taitoa ja ihmeteltävää huolellisuutta, ja tarkkuutta, kuvastuu niissä myös kunkin paikan selittämiseen nähden tutkimuksen nykyinen, yleinen kanta. Siten ne tavallaan vastaavat lyhyttä Vanhan Testamentin kommentaria, - tekisi mieli sanoa: korvaavat kokonaista kirjastoa.
Tapa millä tämä suuremmoinen työ on suoritettu on tietysti yläpuolella kaikkea kiitostamme. Yksityiskohdista voi kyllä olla eri mieliä. Kun esim. tekstikorjaukset useissa tapauksissa perustuvat vain todennäköisyyssyihin, seuraa itsestään, että toinen tutkija pitää toista korjausta, toinen toista parempana. Siten puheenalaisesta julkaisunakin siellä täällä kaipaa viittauksia tekstimuunnoksiin ja -korjauksiin, jotka näyttävät tarpeellisilta, tai on siinä päinvastoin saanut sijansa jokunen sellainenkin muutosehdotus, joka ei tunnu täysin perustellulta j. n. e. Mutta yleensä on muutosehdotusten valinta - sikäli kuin meillä on ollut tilaisuutta asiaa seurata - toimitettu suurella huolella ja taidolla ja ainoastaan yleisesti hyväksytyt, välttämättömät hyökkäykset otettu huomioon.
Teos on ensi sijassa aiottu jumaluusopin ylioppilaille akatemisessa opetuksessa käytettäväksi, ja tulee se varmaan kaikkialla syrjäyttämään vanhat Baer-Delitzschin tekstikirjat (niin on jo Suomen yliopistossa tapahtunutkin!). Mutta sen ilmestymistä tervehtivät ilolla myöskin seemiläisten kielten tutkijat ja yleensä kaikki, jotka Vanhaa Testamenttia alkukielellä lukevat ja tutkivat. Aineen laatuun ja suuriin painokustannuksiin nähden on teoksen hinta - kymmenen Saksan markkaa - tavattoman huokea, ja kukin Vanhan Testamentin kirja on eri julkaisunakin saatavissa.
Kirjan syntyhistoriasta vielä sananen. Paitsi julkaisijaa, prof. Kitteliä, jonka hartioita tämä sanomattoman vaivaloinen ja rasittava työ on vuosikausia painanut, - hän on yksin toimittanut 1:sen Moos. kirjan, Tuomarien, Samuelin ja Kuningasten kirjat, Jesajan, Ruutin ja Valitusvirret, Aikakirjat ja osittain myös 2:n ja 4:n Moos. kirjan sekä tarkastanut kaikki muut kirjat - ovat toimitustyöhön ottaneet osaa professorit G. Beer, F. Buhl, G. Dalman, S. R. Driver, M. Löhr, W. Nowack, 1. W. Rotstein ja V. Ryssel (nyt jo vainaja), - kaikki alallaan ensimäisiä. V. 1902 julkaisi prof. Kittel kirjasen "Über die Notwendigkeit und Möglichkeit einer neuen Ausgabe der hebräischen Bibel" (Uuden heprealaisen raamatun laitoksen välttämättömyydestä, ja mahdollisuudesta), jossa hän selvitteli ja määritteli ne periaatteet, joiden mukaan uusi Vanhan Testamentin tekstijulkaisu olisi toimitettava. Hänen avustajikseen lupautuneet mainitut oppineet hyväksyivät pääasiassa ohjelman, ja.sopivan työnjaon ja suuren ahkeruuden kautta ja v. 1904 ilmestyi ensi osa käsittäen Vanhan testamentin 1 Moos. Kirjasta Kuningasten kirjan loppuun, ja viime kesänä toinen osa, joten koko työ on nyt verraten lyhyen ajan kuluttua loistavasti loppuun suoritettu.
Leipzigissä 29/XII 06.
A. F. Puukko.