|
|
Monet ihmiset ajautuvat elämässään haaksirikkoon, kun he seikkailevat ajattelemattomasti epämääräisillä vesillä. John Newton (1725-1807) kirjoitti laulun "Ihmeellinen armo" (Amazing Grace) vuonna 1779 ja vain hän saattoi kirjoittaa tällaiset sanat. Laulu oli kertomus hänen elämästään. Jokainen sana on kummunnut pimeiden päivien tuskasta ja hänen nuoruuteensa liittyvästä meren pelosta ja lopulta siitä ilosta, jonka hän löysi Jumalan rakkaudesta. Laulun jokainen säe on täynnä katumuksen kyyneleitä hänen syntiensä suuruuden tähden ja samalla ilmausta siitä ilosta, jonka hän löysi Jumalan armossa.
Oi armo suur, mä tiedän sen
minut osti syntisen
mä eksynyt oon löytynyt
ennen sokea nyt nään
29
Sananlaskut 28:13 ilmaisee totuuden, joka tulee esiin eri puolilla Raamattua: "Joka rikkomuksensa salaa, se ei menesty; mutta joka ne tunnustaa ja hylkää, se saa armon". On hyvin mielenkiintoista, että Daavidin parannuksenteosta ja uudistumisesta kertovissa psalmeissa 32 ja 51 esiintyvät verbit tunnustaa ja hylätä. (viite 1) Voimme sanoa, että nämä kaksi verbiä osoittavat meille tien voittoelämään.
Saatamme kysyä, kuinka Daavidia voitiin kutsua Jumalan sydämen mukaiseksi mieheksi (ks. Apt. 13:22)? Hänhän ei suinkaan ollut täydellinen. Oleellista oli se asenne, joka hänellä oli kaikkien traagisten epäonnistumistensa keskellä. Jumalalle kelpaa särkynyt sydän mieluummin kuin uhrilahja, sydän, joka janoaa hänen puoleensa ahdistusten keskellä ja joka etsii armoa lankeemuksen jälkeen. Meidän kohdallamme on kyse siitä, että otamme vastaan anteeksiantamuksen, joka jo kaksi tuhatta vuotta sitten valmistettiin Golgatan ristillä (ks. 1. Joh. 2:1,2).
Kun lankeamme syntiin, meidän tulee muistaa, että synnin tunnustaminen ei vielä riitä, vaan meidän tulee myös hylätä syntimme ennen kuin voimme elää voittoisaa elämää. Monet elävät jatkuvassa tunnustamiskierteessä. He tunnustavat ja tunnustavat tavaksi tulleita syntejä, mutta eivät pääse vapaaksi synnin kahleista, koska he eivät pohjimmiltaan halua hylätä syntejään.
Jos jatkamme tällä tavalla, totumme syntiin niin, ettemme enää erota oikeaa väärästä - omatuntomme ei ole enää kyllin herkkä Pyhän Hengen äänelle (ks. 1. Tim. 4:2). Uskovan tulee jo varhain oppia toimimaan Pyhän Hengen johdossa ja varomaan vastustamasta Hengen kehotusta. Saatamme mennä harhaan jo pelkästään sillä perusteella, että päättelemme tunteidemme tai järkemme valossa, mikä on Jumalan tahto ja mikä ei.
Toisen Samuelin kirjan 11. luvussa kerrotaan Daavidin synnistä ja siitä, kuinka hän yritti turhaan selviytyä syyllisyydestään ja itse asiassa vain pahensi tilannetta. Muistatte varmaan, kuinka hän taisteli sisimmässään. Hän ei osannut päättää, antaisiko jäsenensä vanhurskauden aseiksi Jumalalle (vrt. Room. 6:13). Lopulta hän valitsi väärin. Synnillinen katse ja synnilliset ajatukset johtivat synnilliseen tekoon. "Viattoman" tuntuinen Batseban katseleminen johti lopulta ikäviin seurauksiin. Kaikki alkoi hyvin pienestä ja aivan yllättäen. Myöhemmin käsittelemme Daavidin tilannetta tarkemmin ja huomaamme, että hänen kohdallaan oli kyse siitä, että hän oli jäänyt kotiin rentoutumaan, kun hänen sotilaansa olivat taistelussa. Daavid päästi Batsebaa kohtaan tuntemansa kaipuun valloilleen ja näin kaipuu muuttui epäpyhäksi himoksi ja johti haureuteen.
Emme voi vähätellä Daavidin syntiä toteamalla, että Batsebakin suostui syntiin ja petti taistelutantereella ollutta miestään. Raamattu asettaa Daavidin yksin vastuuseen haureudesta, sillä Daavid oli sentään kuningas ja kenties Batseban on kuulunut olla kuninkaalle alamainen.
Kun Daavid oli tyydyttänyt lihallisen himonsa, hän löysi itsensä hyvin kiusallisesta tilanteesta (2. Sam.11:5). Batseba tuli raskaaksi ja Daavid joutui kamppailemaan omantuntonsa kanssa. Hän ei tehnyt parannusta, vaan halusi välttää skandaalin. Kun hän tajusi, ettei synnin seuraus Pysyisi salassa, hän päätti tehdä kaikkensa synnin peittämiseksi. Batseban miehen, Uurian, piti tulla kotiin ja maata vaimonsa kanssa. Uuria kieltäytyi kuitenkin olemasta vaimonsa kanssa, koska muut sotilaat olivat yhä taistelussa (jakeet 8-11). Daavid jopa yritti lahjoa Uurian ja juotti hänet juovuksiin (jakeet 8 ja 13). Näin menetteli Daavid, Jumalan mies, ja kun hänen juonensa eivät auttaneet, hän päätti, että Uurian täytyy kuolla. Daavid ajatteli, että ei ollut muuta vaihtoehtoa. Kuolleena Uuria Pysyisi ikuisesti vaiti. Kun lapsi syntyisi, Uuria ei olisi kertomassa, että hän ei olekaan lapsen isä. Daavid lähetti Uuriasta määräyksen sotapäällikölleen Jooabille. "Pankaa Uuria eturintaan, kiivaimpaan 'taisteluun; ja vetäytykää takaisin hänen luotaan, että hänet lyötäisiin kuoliaaksi" (jae 15). Näin myös tapahtui. Uuria kuoli ja Daavid otti Batseban vaimokseen.
Daavid menetteli ovelasti. Kukaan ei saanut tietää hänen juonestaan. Mutta Jumala tiesi ja se, minkä Daavid oli tehnyt, oli paha hänen silmissään (jae 27). Saatamme kätkeä syntimme ja kuvitella olevamme viattomia, mutta vaikka voisimmekin pettää ihmisiä, emme pysty koskaan pettämään Jumalaa. Daavidkin joutui myöntämään tämän, kun Jumala osoitti hänen syyllisyytensä profeetta Naatanin kautta. Naatan kertoo 12. luvussa tarkkaan sen, mitä Daavid oli tehnyt. Daavid tunnusti tehneensä syntiä ja toimineensa Jumalaa vastaan (jae 13). Lain mukaan Daavid olisi pitänyt tuomita
31
kuolemaan (ks. 3. Moos. 20:10 ja 5. Moos. 22:22-24), sillä hän oli rikkonut viidettä, kuudetta, yhdeksättä ja kymmenettä käskyä (ks. 2. Moos. 20:13-17). Jumalan tuomio koski Daavidia aivan samalla tavalla kuin ketä tahansa muutakin. Hänkään ei voinut kuvitella olevansa Jumalan lain yläpuolella.
Kun ihminen sotkeutuu omaan pahuuteensa, tilanne vain vaikeutuu entisestään, jos hän yrittää epärehellisesti kätkeä syyllisyytensä. Petollisuus, juonittelu ja valheellisuus saattavat tulla kuvaan mukaan aivan kuten Daavidinkin kohdalla. Kun omantunnon ääntä ei kuunnella heti alussa, ihminen voi sortua millaiseen vääryyteen tahansa peittääkseen syyllisyytensä. Kun Daavid yritti kätkeä haureutensa, hänestä tuli murhaaja (ks. 2. Sam. 12:9).
Alkuun Daavid piti syntinsä salassa ja kieltäytyi tunnustamasta sitä. Samalla hän menetti kuitenkin rauhansa. Synti rikkoo aina ihmisen suhteen Jumalaan. Synti tuottaa meille aina häpeää, mutta jos lisäksi kieltäydymme tunnustamasta ja ennen kaikkea hylkäämästä sitä, ovat seuraukset vielä häpeääkin hankalammat.
Sielunvihollinenkin yrittää saada meidät uskomaan, että olemme synteinemme toivottomassa tilanteessa. Ainakin hän yrittää saada meidät kuvittelemaan, että olemme vain onnettomien olosuhteiden vankeja. Näin pakenemme vastuuta teoistamme emmekä välitä synnin seurauksista. Monet uskovat ovat luopuneet uskon taistelusta siinä vaiheessa, kun eivät ole saavuttaneet odottamaansa voittoa. Ehkä he yrittävät elää voitokkaasti vain omien ponnistelujensa varassa. Omiin voimiin luottaminen voi johtaa ainoastaan turhautumiseen.
Uudestisyntyneen kristityn ei tarvitse elää siinä pelossa, että hän ei syntiensä takia kelpaisi Jumalalle. Synnit voivat olla hyvinkin raskaita, mutta Jumalan Sana vakuuttaa meille, että Jumala on aina valmis antamaan meille anteeksi ja uudistamaan murtuneen sydämemme (Ps. 51:19). Vain ne, jotka ovat rehellisiä Jumalalle, voivat vastaanottaa anteeksiantamuksen ja uudistumisen lahjan.
Kaiken uudistumisen täytyy olla oikealla perustalla. Jumala on valmistanut kaiken niille, jotka katuvat. Daavid on hyvä esimerkki siitä, kuinka Jumala antoi anteeksi. Daavid rukoili, että Jumala puhdistaisi hänet isopilla (Ps. 51:9). Tämä on muistutuksena pääsiäislampaasta ja siitä, kuinka Israelin kansan pitaliset puhdistuivat. Kristuksessa Jumala on valmistanut meille puhdistuksen kaikesta synnistä ja epäpuhtaudesta. Kristuksen veri voi puhdistaa meidät lumivalkoisiksi (Jes. 1:18). Tämä puhdistus on valmistettu meille, kun otamme sen vilpittömässä katumuksessa vastaan.
Daavid kertoo Psalmissa 32, kuinka hän koki Jumalan anteeksiantamuksen. Kun hän ei tunnustanut syntiään, Jumalan käsi oli yötä päivää raskaana hänen päällänsä (jae 11). Hänen elämänsä oli täynnä valitusta, kunnes synnin tunnustaminen toi vapautuksen. Psalmissa ei kerrota, mistä synnistä tai millaisesta kärsimyksestä oli kysymys. Psalmien luonteeseen ei kuitenkaan kuulu se, että syyllisyys toisi vain tunnetason häiriöitä. Esimerkiksi Psalmi 38 kertoo siitä, kuinka Jumala käytti jotakin ahdistusta tai sairautta kurituksen välineenä.
Voimme olla varmoja siitä, että Jumalan anteeksiantamus tuo mukanaan uudistumisen, jopa uuden tehtävän (Ps. 51:15). Meidän tulee kiinnittää sydämemme Raamatun totuuksiin ja sulkea korvamme saatanan valheilta. Synti häiritsee yhteyttämme Jumalan kanssa, mutta se ei katkaise suhdettamme Jumalaan. Syntien tunnustaminen uudistaa yhteyden, ja kun tunnustamme rikkomuksemme välittÖmästi, pysyy yhteytemme Jumalaan katkeamattomana.
Saatana on suuri masentaja. Hän on veljien syyttäjä (llm. 12:10,11). Jos hän onnistuu langettamaan meidät syntiin, hän yrittää parhaansa, että vaipuisimme samalla syvälle itsesyytöksiin. Saatana pyrkii siihen, että tuomitsemme itsemme, vaikka olisimme saaneet jo kokea anteeksiantamuksenkin. Pyhä Henki on kuitenkin lohduttaja ja kannustaja, joka auttaa meitä nousemaan ylös ja uudistumaan Herran Jeesuksen nimessä. Me tarvitsemme uskoa voidaksemme olla voittajia Jumalan armosta.
Tutkikaamme tarkoin tapaa, jolla Daavid teki parannusta. Daavid tunnusti Jumalalle syntinsä siten, että hän ei salannut eikä aikonutkaan salata mitään. Meidän tulee tehdä samalla tavalla. Jumala tuntee meidän syntimme ja tekomme alusta pitäen läpikotaisin. Kuten olemme todenneet, me saatamme kätkeä syyllisyytemme muilta ihmisiltä, mutta Jumalalta emme voi koskaan kätkeytyä.
Daavidin kokemus muistuttaa meitä Jumalan kärsivällisyydestä ja armosta meitä kohtaan. Me ansaitsisimme rangaistuksen ja tuomion teoistamme, mutta Jumalan Sana vakuuttaa toista: "Herran armoa on, ettemme ole aivan hävinneet", sanoi profeetta Jeremia, "sillä hänen laupeutensa ei ole loppunut" (Val. 3:22).
32
Vilpitön Kristuksen seuraaja ei leiki synnin kanssa, vaan tekee selvän pesäeron syntiin ja synnillisyyteen. Kun olemme uudestisyntyneet Pyhästä Hengestä, meidän ei tarvitse langeta syntiin (1. Joh. 5:18). Jos lankeamme, on seurauksena vain sydämen murhetta ja ahdistusta. Tietoisuutemme synnistä ja sen olemuksesta tulee meille uskoontulon seurauksena.
Mikä tahansa synti estää meitä iloitsemasta Jumala-yhteydestämme. Syntien välillä ei ole aste-eroa siinä mielessä, että joku synti olisi Jumalan edessä mitättömämpi kuin joku toinen.
Mikä tahansa sinun syntisi onkin ja miten tahansa oletkin langennut, kohtaa tekosi rehellisesti kasvoista kasvoihin, tunnusta ja hylkää se. Raamatussa on paljon esimerkkejä siitä, kuinka synti turmelee uskovan elämää. Raamatusta näemme myös, kuinka Jumala on puhunut ihmisille heidän synnistään.
Puhuuko Hän myös sinulle? Hän ei ehkä puhu samasta synnistä, mistä hän Daavidille puhui. Hän voi kuitenkin puhua ylpeydestä, omahyväisyydestä, kateudesta, katkeruudesta, ahneudesta, ilkeydestä tai mistä tahansa lihallisen mielen synnistä. Kenties hän puhuu okkultismista, spiritismistä, horoskoopeista, uhkapelistä tai jostakin vastaavasta (ks. 2. Moos. 22:1, 3. Moos. 20:27, 5. Moos. 18:10,11). Muista myös se, että vakavinta ei ole synti, jota teemme, vaan meidän syntisyytemme, joka saa meidät tekemään syntiä. "Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme" (1. Joh. 1:8). Me olemme uusia luomuksia Kristuksessa (Joh. 1:12, 2. Kor. 5:17). Se on kyllä totta. Mutta paha asuu yhä sydämissämme ja vaikka olemme Kristuksen tähden saaneet uuden kuuliaisen sydämen, vanha luontomme ottaa yhä helposti vallan ja saa meidät lankeamaan.
Vaikka emme olisikaan langenneet Daavidin lailla, tarvitsemme usein Daavidin rukousta: "Jumala, luo minuun puhdas sydän ja anna minulle uusi, vahva henki" (Ps. 51:12). Daavid ymmärsi tunnustuksessaan sen, että hän ei ansaitse minkäänlaista armoa Jumalan edessä. Hän tunnusti tarvitsevansa puhtaan sydämen ja uuden hengen. Hän halusi selvittää syntinsä juuria myöten ja hän rukoili itselleen puhdasta elämää. Hän ei halunnut ainoastaan puhdistua Jumalan silmissä, vaan hän halusi olla uudelleen kuuliainen ja elää pyhitettyä elämää. Daavid on esimerkki miehestä, joka ei halunnut pysyä synnissään tai palata siihen. Juuri tästä on kyse parannuksenteossa. Oletko sinä tehnyt parannusta tällä tavalla?
Voimme kiittää Jumalaa siitä, että hän on valmistanut meille puhdistuksen ja voiton synnistä aivan kuten Daavid totesi Psalmissa 32: "Minä tunnustin sinulle syntini enkä peittänyt pahoja tekojani; minä sanoin: 'Minä tunnustan Herralle rikokseni', ja sinä annoit anteeksi minun syntivelkani" (jae 5).
--------------------------------------------------
2. Raamatun suomalaisessa käännöksessä ei käytetä tässä yhteydessä hylätä-verbiä, mutta hylkäämisen idea sisältyy kuitenkin teksteihin.
33
Uusi testamentti ei jätä mitään sijaa sille mahdollisuudelle, että Jeesuksen sovitustyöllään saama voitto ei olisi ollut täydellinen ja lopullinen. Tämän voiton seurauksena jokainen, joka Häneen uskoo, on todella vapaa. Uskova on päässyt pimeyden vallasta Jumalan Pojan valtakuntaan. Hänet on asetettu taivaallisiin Kristuksessa, kaiken muun vallan ja voiman yläpuolelle. Hän on Jumalan lapsi ja Kristuksen kanssaperillinen ja hän on päässyt osalliseksi kaikesta hengellisistä siunauksista. Hän on Kristuksen ruumiin jäsen (ks. Ef. 1:3-2:7).
Kristuksessa Jumala on antanut uskovalle kaiken sekä ajallista elämää että iäisyyttä varten. Ainut asia, jota uskova joutuu yhä odottamaan, on ruumiin ylösnousemus, mutta sekin tapahtuu aivan varmasti.
Jeesuksen voitto oli niin täydellinen, että Uuden testamentin kirjeissäkään ei keskitytä kertomaan voitetusta vihollisesta, saatanasta ja tämän demoneista, vaan voittajasta Kristuksesta. Kun paholainen siellä täällä mainitaan, ei maininnan tarkoituksena ole siirtää katsettamme pois Kristuksesta, vaan pikemminkin opettaa meitä näkemään saatana Golgatan valossa voitettuna vihollisena, jota meidän ei tarvitse pelätä ja jonka meidän ei tarvitse antaa pettää itseämme.
Jos seuraamme Uuden testamentin suuntaviittoja, huomaamme, ettei saatana saa juurikaan huomiotamme osakseen eikä meidän tarvitse tuhlata aikaamme ajattelemalla häntä. Jos saatana käy kimppuumme, me tiedämme, että se joka meissä on, on suurempi kuin se, joka on maailmassa (1. Joh. 4:4). Meillä ei ole mitään pelättävää.
Uudestisyntynyt uskova on Pyhän Hengen temppeli. Pyhä Henki on voiman ja voiton henki. Kristus asuu sydämissämme uskon kautta. Kukaan ei voi ryöstää uskovaa Kristuksen kädestä (Joh. 10:28). Kristuksen saavuttama voitto on uskovan elämän ja voiman lähteenä. Uudistumattomassa ja luonnollisessa tilassaan uskovakin tosin vaelsi tämän maailman menon mukaan ja toimi sen hengen mukaan, joka nyt tekee työtään tottelemattomuuden lapsissa. Mutta nyt Jumala on vapauttanut hänet kaikesta tästä ja korottanut hänet taivaallisiin Kristuksen kanssa. Tämä tarkoittaa sitä, että ne, jotka ennen vaelsivat synnissä ja vääryydessä, ovat nyt sen valtakunnan kansalaisia, johon saatanalla ei ole mitään asiaa. Me olemme Kristuksessa eikä saatanalla ole pääsyä meidän "olotilaamme".
Jeesuksen voitto on vienyt saatanalta kaiken kunnian. Kuten olemme todenneet, tuo voitto oli täydellinen ja lopullinen. Koskaan ei tule taistelua, jossa saatanalla olisi tilaisuus nousta tappiostaan ja päästä samaan asiaan, jossa hän joskus aikaisemmin oli. Uusi testamentti korostaa kaikkialla Kristuksen voiton täydellisyyttä. Jeesuskin puhui tästä ensimmäisessä saarnassaan, kun hän puhui siitä, kuinka Jumala oli lähettänyt hänet tuomaan vangituille ja sorretuille vapauden (Luuk. 4:17-21).
Kristus teki voimattomaksi sen, jolla aikaisemmin oli kuoleman valta. Voitto oli täydellinen. Voimattomaksi tehty vihollinen on todella voitettu, lopullisesti. Uusi testamentti sanoo, että Kristus riisui aseet hallituksilta ja valioilta ja sai heistä voiton riemun (Kol. 2:15). Kaikki saatanan voimat on kukistettu ja saatettu häpeän alaisiksi Kristuksessa.
Ei ole ollenkaan ihme, että apostolit eivät kirjoituksissaan keskittyneet puhumaan saatanasta. Esimerkiksi Apostolien teoissa suurin osa apostolien julistuksesta käsittelee Kristuksen täytettyä työtä ja Kristuksen tuomaa voittoa. Apostolit keskittyivät julistuksessaan Kristuksen voittoon ja herruuteen. Juuri tästä syystä julistuksella oli niin mahtava vaikutus. He puhuivat uskossa. He eivät tehneet varauksia, eivät "jossitelleet" eivätkä käyttäneet "mutta" - varauksia, vaan puhuivat epäröimättä uskonsa mukaan.
"Jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu", apostolit julistivat. Ihmiset, jotka tekivät heidän sanansa mukaan, todella pelastuivat (Room. 10:13). Sama pätee tänä päivänä. Kristuksen tuoma pelastus ei kata vain osaa meidän elämästämme. Ne, jotka tulevat Herran tykö, ovat Herran omaisuutta. He saavat Jumalan Hengen ja heistä tulee Pyhän Hengen temppeleitä ja Kristuksen jäseniä. Poika tekee heidät vapaiksi ja he ovat todella vapaita (Joh. 8:36).
Näyttää siltä, että olemme vaarassa kiinnittää liian paljon huomiota voitettuun viholliseemme. Puhumme ja kirjoitamme hänestä tai hänen kätyreistään aivan liikaa. Toki tarvitsemme Raamatun varoituksia saatanasta, mutta meidän tulee valvoa itseämme, että asiat pysyvät oikeassa tärkeysjär-
34
jestyksessä. Otan esille kaksi aluetta, joilla liiallinen huomion kiinnittäminen sielunviholliseen saattaa olla vaarallista.
Ensinnäkin, kun katsomme Jeesukseen kuten hän kehottaa meitä tekemään, hän päästää meidän jalkamme verkosta (ks. Ps. 25:15). Jos taas katsomme olkamme yli saatanan tekoja, annamme hänelle mahdollisuuden päästä elämässämme juuri siihen, mihin hän pyrkiikin - hänen tekonsa ja vaikutuksensa alkavat tuntua elämässämme. Tämä on hyvin todellinen vaara uskovalle.
Toinen vaara on se, että alistumme saatanan esittämille valheille. Saatana on riisuttu aseista, mutta hän tekee kaikkensa saadakseen meidät uskomaan, että häntä ei ole vielä lyöty. Olen usein tavannut uskovia, jotka puolustelevat heikkouksiaan syyttämällä niistä saatanaa. Monet sanovat, etteivät pääse eroon jostakin synnistä ja saattavat jopa pyytää jotakuta saarnaajaa ajamaan riivaajia pois heistä. Henkilökohtaisesti kieltäytyisin tällaisessa tapauksessa tuollaisesta pyynnöstä, koska kyse on vain siitä, että uskova lankeaa kiusauksiinsa ja antaa lihallisuuden hallita elämäänsä. Tällainen ihminen on synnin hallinnassa eikä yritäkään päästä voitolle, koska hän on uskonut sen valheen, että saatana on vastuussa hänen synnistään. Monet saattavat saada aivan väärää opetusta riivaajista eivätkä tästä syystä kutsu syntiä synniksi elämässään, vaan puolustelevat itseään ja yrittävät saada muutkin uskomaan, että he ovat vain vihollisen hyökkäyksen uhreja. Mikä vielä pahempaa, jotkut ihmiset ovat niin saatanan harhauttamia, että he eivät ainoastaan vältä syyn etsimistä itsestään, vaan syyttävät muita kristittyjä siitä, että nämä eivät pysty ajamaan pahaa henkeä pois heistä.
Kaikki tämä on suorassa ristiriidassa sen kanssa, mitä Uuden testamentin kirjeissä opetetaan. Uusi testamentti korostaa jatkuvasti sitä, että kristitty voi vapautua mistä tahansa synnistä Jumalan armon ja Pyhän Hengen kautta. "Synnin ei pidä teitä vallitseman, koska ette ole lain alla, vaan armon alla" (Room. 6:14). "Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen" (Gal. 5:1).
Tällainen on Jumalan totuus. Ne, jotka antavat saatanan johtaa itsensä harhaan, joutuvat ansaan, ja koko heidän persoonallisuutensa saattaa olla vaarassa. Jos he avaavat sydämensä Jumalan sanaa väärentäville petoksille, he huomaavat ansan yhä ahdistavammaksi ja tiukemmaksi, vaikka he voisivat iloita vapaudesta, jos antaisivat totuuden hallita elämäänsä.
Monet kristityt luulevat, että pyhitys on seurausta jostakin tunnekokemuksesta tai jonkun kriisin päättymisestä. Asia ei kuitenkaan ole näin. Voitto eli pyhyys saavutetaan vain olemalla totuudelle kuuliaisia. Jumalan sana on se totuus, joka puhdistaa (ks. Joh. 17:17).
Paavali kirjoittaa Roomalaiskirjeessä lunastuksen merkityksestä ja Pyhän Hengen toiminnasta uskovan elämässä. Kirjeen teemana on lyhyesti Jumalan evankeliumi ja kirjeen sisältö voidaan jakaa kolmeen osaan. Yhdessätoista ensimmäisessä luvussa puhutaan opillisista asioista - vanhurskauttamisesta, pyhityksestä ja kirkastamisesta. Neljä seuraavaa lukua puhuvat kristityn velvollisuuksista ja vastuusta. Lopulta 16. luku ilmaisee sen, mihin tämä kaikki johtaa.
Kirjeen sisältö on asetettu sellaiseen järjestykseen ja tasapainoon, jolla on melkoisesti merkitystä, kun puhumme hengellisestä todellisuudesta. Opillisen perustan täytyy olla sovellettavissa käytäntöön, ja käytäntö ja kokemukset punnitaan puolestaan niiden tuottaman hedelmän perusteella. Pelkkä oppi ilman henkilökohtaista kokemusta ja käytäntöön soveltamista on vain kuollutta puhdasoppisuutta. Toisaalta emme voi asettaa kokemuksia opin yläpuolelle.
Roomalaiskirje 3:21-5:11 puhuu lunastuksesta ja Kristuksen verestä ja Pyhä Henki mainitaan jaksossa vain kerran (5:5). Kahdeksannessa luvussa Pyhä Henki mainitaan sen sijaan 19 kertaa. Tämä osoittaa hyvin selvästi, että voitokkaaseen uskonelämään tarvitaan Pyhän Hengen apua (ks. Gal.5:17-25).
Totuus on se, että synti on syntiä ja jokainen meistä kantaa itse vastuun omista synneistään. Tähän totuuteen kuuluu myös se, että jos me tuomme syntimme valkeuteen, Jeesuksen Kristuksen, Jumalan Pojan veri puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä ja tekee meistä vapaita. Totuus tekee meidät vapaiksi, totuus meistä, totuus synnistä ja lopulta totuus Vapahtajastamme.
Älkäämme sen takia antako saatanan hallita liikaa ajatuksiamme. Kiinnittäkäämme mieluummin huomio siihen, että hänet on Golgatalla voitettu lopullisesti ja kertakaikkisesti. Tämä antaa meille siunatun varmuuden, jossa voimme iloita vapaudesta ja Pyhän Hengen voimasta. Saatana yrittää kaikin keinoin vaikuttaa ajatuksiimme ja meidän täyty olla jatkuvasti valveilla. Mutta kun pysymme
35
lähellä Herraa, aistimme kaikki vaarat jo ennalta hengessämme ja näin voimme keskittyä yhä enemmän ja enemmän taivaallisiin, Jeesukseen, Voittajaan.
Halleluja! Synti kokonaisuudessaan on voitettu Golgatalla. Anteeksiantamus on varmistettu, pelastus on jo valmiina, Karitsan veri tyydyttää Jumalaa. Kuinka tärkeää onkaan, että tämä totuus muodostaa perustan uskollemme. Niin monet kristityt kärsivät syyllisyyden ja tuomion tunnosta, vaikka Kristuksen täytetty työ on jokaista varten ja kaikkien ulottuvilla (ks. Joh. 19:30).
On totta, että teemme yhä virheitä, haparoimme, epäonnistumme, erehdymme ja lankeamme syntiin, mutta meidän ei tule koskaan antaa saatanan uskotella itsellemme, että ristin työ ei riitä ja että saatamme yhä uudelleen ja uudelleen joutua tuomion alaisiksi. Jos annamme saatanalle myöten, emme pääse eteenpäin hengellisessä elämässämme. Huomaamme sen sijaan elävämme ailahtelevaa uskonelämää, josta puuttuu hengellinen todellisuus - pääsemme vähän eteenpäin, mutta pian tulemme taas aimo annoksen takapakkia.
Sananlaskujen 30. luvun kirjoittaja ihmetteli mm. kotkan jälkiä taivaalla ja myönsi, että se oli liian ihmeellinen asia hänen ymmärrettäväkseen (Snl. 30:18,19). Paavali ihmetteli kirjeissään vastaavasti jumalisuuden salaisuutta (1. Tim. 9:16) ja Jumalan ylenpalttista suuruutta meitä kohtaan, jotka uskomme (Ef. 1:19). Paavalin mukaan Jumalan voima on herättänyt meidät yhdessä Kristuksen kanssa ja asettanut meidät taivaallisiin Kristuksessa Jeesuksessa (Ef. 2:6). Taivaalla liitelevällä kotkalla ja kiusausten yläpuolella pysyvällä kristityllä on joitakin yhteisiä piirteitä.
Painovoimassa vaikuttavat sellaiset voimat, joiden vaikutus on kaikissa samanlaisissa olosuhteissa sama. Painovoima on universaali ilmiö, joka vaikuttaa samalla tavalla kaikkialla maailmassa eikä erottele asioita toisistaan. Jokainen luotu on altis sen vaikutukselle, halusipa tai ei.
Synnin laki pitää puolestaan sisällään voimia, jotka saavat meidät tekemään sellaista, minkä tiedämme vääräksi. "Niin huomaan siis itsessäni, minä, joka tahdon hyvää tehdä, sen lain, että paha riippuu minussa kiinni; sillä sisällisen ihmiseni puolesta minä ilolla yhdyn Jumalan lakiin, mutta jäsenissäni minä näen toisen lain, joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja pitää minut vangittuna synnin laissa, joka minun jäsenissäni on. Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?" (Room. 7:21-24).
Maahan putoavan kotkan tarvitsee vain levittää siipensä, niin se saa ilmaa siipiensä alle ja pystyy kohoamaan taas ylös. Painovoima vaikuttaa yhä, mutta kotkan lentovoima on sitä suurempi. Kiusauksissa painiskelevan kristityn tarvitsee vain uskossa luottaa siihen, että Kristus on jo kuolemallaan ja ylösnousemuksellaan valmistanut hänelle voiton. Synnin laki pysyy yhä voimassa ja vaikuttaa, mutta elämän Hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut meidät synnin ja kuoleman laista (Room. 8:2).
Otamme nyt esille viisi asiaa, jotka muodostavat perustan voimallemme syntiä vastaan.
1) Totuus olemuksestamme Aatamissa
Jumala ilmaisee ihmeellisen tosiasian meidän alkuperästämme, kun hän Sanassaan toteaa, kuinka Leevi maksoi kymmenyksiä Melkisedekille. Leevihän ei nimittäin ollut edes syntynyt, kun nuo kymmenykset maksettiin. Kymmenykset maksoi Aabraham, joka oli Leevin esi-isä, mutta Jumalan mukaan Leevi maksoi myös kymmenyksiä, koska "hän oli vielä isänsä kupeissa, kun Melkisedek meni tätä vastaan" (ks. Hebr. 7:10).
Samalla tavalla kuin Leevi oli mukana kymmenysten maksussa, vaikkei ollut vielä syntynytkään, olemme mekin osallisia Aatamin syntiin, koska "me olimme hänen kupeissaan", kun hän lankesi syntiin. Olemme perineet Aatamilta syntisen luonnon ja synnin seuraukset aivan samalla tavalla kuin fyysisenkin olemuksemme. "Yhden ihmisen lankeemus on koitunut kaikille ihmisille kadotukseksi" (Room.5:18).
2) Totuus ristiinnaulitsemisestamme Kristuksessa
Samalla tavalla kuin me fyysisessä syntymässä olemme tulleet osallisiksi Aatamin synnistä ja syntisestä luonnosta, tulemme hengellisessä osallisiksi kaikesta siitä, mitä Kristus teki kuolemisellaan, hautaan astumisellaan ja ylösnousemisellaan. Tämän tosiasian tunnustaminen on ensimmäinen
36
askel synnin voittamiseen. "Kun tiedämme sen, että meidän vanha ihmisemme on hänen kanssaan ristiinnaulittu, että synnin ruumis kukistettaisiin, niin ettemme enää syntiä palvelisi; sillä joka on kuollut, se on vanhurskautunut pois synnistä... Niin tekin pitäkää itsenne synnille kuolleina, mutta Jumalalle elävinä Kristuksessa Jeesuksessa" (Room. 6:6,7,11).
3) Totuus ylösnousemuksestamme Kristuksessa
Kun Jeesus Kristus herätettiin kuolleista, myös meidät herätettiin hänen kanssaan. "Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niin kuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman. Sillä jos me olemme hänen kanssaan yhteenkasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa" (Room. 6:4,5).
4) Totuus nykyisestä asemastamme Kristuksessa
Kun meidät on ristiinnaulittu, haudattu ja herätetty kuolleista Kristuksen kanssa, meidät on myös asetettu hänen kanssaan Jumalan oikealla puolelle. "Jumala...on...yhdessä hänen kanssaan herättänyt ja yhdessä hänen kanssaan asettanut meidän taivaallisiin Kristuksessa Jeesuksessa" (Ef. 2:46).
Tämän aseman tähden me olemme osallisia kaikkeen siihen voimaan ja kaikkiin niihin rikkauksiin, joita Kristuksessa on. "...että tietäisitte, mikä on se toivo, johon hän on teidät kutsunut, kuinka suuri hänen perintönsä kirkkaus hänen pyhissään ja mikä hänen voimansa ylenpalttinen suuruus meitä kohtaan, jotka uskomme - sen hänen väkevyytensä voiman vaikutuksen mukaan, jonka hän vaikutti Kristuksessa, kun hän herätti hänet kuolleista ja asetti hänet oikealle puolellensa taivaissa" (Ef. 1:18,20).
5) Totuus meissä asuvasta Jumalan Hengestä
Samalla hetkellä kun meistä on tullut uskovia, on Pyhä Henki tullut meihin. "Hänessä on teihinkin...uskoviksi tultuanne pantu luvatun Pyhän Hengen sinetti" (Ef. 1:13). "Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia" (Room. 8:16). "Mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole hänen omansa" (Room. 8:9). Saamme voiton synnistä ja muutumme sisäisesti vain sen kautta, mitä Kristus Henkensä välityksellä meissä tekee. "Jos nyt hänen Henkensä, hänen, joka herätti Jeesuksen kuolleista, asuu teissä, niin hän, joka herätti kuolleista Kristuksen Jeesuksen, on eläväksi tekevä myös teidän kuolevaiset ruumiinne Henkensä kautta, joka teissä asuu" (Room. 8:11).
Entä mitä Uusi testamentti opettaa voitokkaasta kristillisestä elämästä?
1) Meidät on vapautettu synnin voimasta ja kahleista.
"Me, jotka olemme kuolleet pois synnistä, kuinka me vielä eläisimme siinä" (Room. 6:2).
2) Me elämme Jumalalle.
"Niin tekin pitäkää itsenne synnille kuolleina, mutta Jumalalle elävinä Kristuksessa Jeesuksessa" (Room. 6:11).
3) Kaikki lain vaatimukset on täytetty Kristuksessa.
"Niin veljeni, teidätkin on kuoletettu laista Kristuksen ruumiin kautta, tullaksenne toisen omiksi,hänen, joka on kuolleista herätetty, että me kantaisimme hedelmää Jumalalle" (Room. 7:4).
4) Synti ei enää hallitse meitä.
"Sillä synnin ei pidä teitä hallitseman, koska ette ole lain alla, vaan armon alla" (Room. 6:14).
37
5) Synnin laki aiheuttaa yhä taistelua.
"Sillä sisällisen ihmiseni puolesta minä ilolla yhdyn Jumalan lakiin, mutta jäsenissäni minä näen toisen lain, joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja pitää minut vangittuna synnin laissa, joka jäsenissäni on" (Room. 7:22,23).
6) Hengen laki on voimakkaampi kuin synnin ja kuoleman laki.
"Sillä elämän hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista" (Room. 8:2).
"Sillä jos te lihan mukaan elätte, pitää teidän kuoleman: mutta jos te Hengellä kuoletatte ruumiin teot, niin te saatte elää" (Room. 8:13).
7) Voimme lähestyä jokaista kiusausta Kristuksessa omistamastamme voittoasemasta käsin.
Kristus on korkeammalla "kaikkea hallitusta ja valtaa ja voimaa ja herrautta ja jokaista nimeä, mikä mainitaan, ei ainoastaan tässä maailmanajassa, vaan myös tulevassa" (Ef. 1:21).
"...ja yhdessä hänen kanssaan herättänyt ja yhdessä hänen kanssaan asettanut meidät taivaallisiin Kristuksessa Jeesuksessa" (Ef. 2:6).
Kuinka voimme soveltaa näitä totuuksia jokapäiväiseen elämäämme?
1) Kertomalla Jumalalle, että me uskomme ne tosiasiat, jotka Hän on meille ilmoittanut
Jumala on ilmoittanut, että "meidän vanha ihmisemme on ristiinnaulittu", vaikka me yhä tunnemme "synnin himot" itsessämme (ks. Room. 6:6 ja 7:5).
2) Kun joudut kiusaukseen, viittaa suoraan siihen, mitä Roomalaiskirjeen kuudennen luvun alussa sanotaan:
"Mitä siis sanomme? Onko meidän pysyttävä synnissä, että armo suureksi tulisi? Pois se! Me, jotka olemme kuolleet pois synnistä, kuinka me vielä eläisimme siinä?" (Room. 6:1,2).
3) Pidä itsesi Jumalalle elävänä.
"Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat. Sillä elämän hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista" (Room. 8:1,2).
4) Anna itsesi ja jäsenesi vanhurskauden aseiksi Jumalalle (ks. Room. 6:13).
Tämä tarkoittaa sitä, että kuulun täydellisesti Jumalalle ja että hänellä on täysi valta vaikuttaa siihen, miten käytän aikaani, rahojani, omaisuuttani, ajatuksiani, sanojani ja tunne-elämääni.
5) Ymmärrä, että synnille antautuminen johtaa synnin orjuuteen.
"Ettekö tiedä, että kenen palvelijoiksi, ketä tottelemaan te antaudutte, sen palvelijoita te olette, jota te tottelette, joko synnin palvelijoita, kuolemaksi, tahi kuuliaisuuden, vanhurskaudeksi" (Room. 6:16).
"Sillä niin kuin te ennen annoitte jäsenenne saastaisuuden ja laittomuuden palvelijoiksi laittomuuteen, niin antakaa nyt jäsenenne vanhurskauden palvelijoiksi pyhitykseen" (Room. 6:19).
6) Kiinnitä katseesi uudelleen Kristukseen.
"Olkoon mielen ne siihen, mikä ylhäällä on, älköön siihen, mikä on maan päällä" (Kol. 3:2).
"Sillä niillä, jotka elävät lihan mukaan, on lihan mieli, mutta niillä, jotka elävät Hengen mukaan, on Hengen mieli" (ks. Room. 8:5,6,13).
38
7) Kanna päivittäin vastuusi vanhempiasi ja muita hengellisiä auktoriteetteja kohtaan. Rohkaise muita kristittyjä eteenpäin kysymällä heiltä selkeitä kysymyksiä.
"Kehottakaa toisianne joka päivä niin kauan kuin sanotaan' tänä päivänä' , ettei teistä kukaan synnin pettämänä paatuisi" (Hebr. 3:13).
Ylistys Jumalalle! Sinä ja minä voimme tänään hetki hetkeltä vaeltaa uskossa, Kristuksen voittosaatossa ja iloita hänen rajattomasta armostaan.
39
1. Joh. 3:21 sanoo lyhyesti: "Rakkaani, jos sydämemme ei syytä meitä, niin meillä on uskallus Jumalaan". Uskallus Jumalaan on arvokkain asia, jonka uskova voi omistaa. Voitko sinä päivittäin kokea, ettei sinun ja taivaallisen isäsi välillä ole varjoja tai pilviä? Olet varmaan kokenut, että kun pilviä ilmestyy, menetät samalla uskalluksesi, rauhan ja levon ja rukousvastaukset. Uskallus Jumalan edessä on suuri Pyhän Hengen lahja meille. Kuitenkin on hetkiä, jolloin tuo uskallus katoaa. Jotakin on tullut meidän ja taivaallisen isämme väliin.
"Jos sydämemme ei syytä meitä, niin meillä on uskallus Jumalaan". Kun Uusi testamentti puhuu sydämestä, se tarkoittaa ihmisen tahdon ja tunteiden kohtauspaikkaa. Se on paikka, jolla reagoimme eri asioihin, ihmisiin ja Jumalaan, ja nämä reaktiot muovaavat luonnettamme. Johanneksen teksteissä sydän tarkoittaa ihmisen moraalista luontoa ja pitää sisällään myös omantunnon. Jotkut raamatunkääntäjät ovat ottaneet tämän huomioon ja he ovatkin kääntäneet Johanneksen kirjeen kohdan näin: "Jos omatuntomme ei syytä meitä..." Puhtaan omantunnon tärkeys on seuraavana aiheenamme.
Haluan alkuun sanoa omastatunnosta kolme luonteenomaista asiaa, jotka meidän tulisi jatkuvasti pitää mielessämme. Ensiksikin jokaisella ihmisellä on omatunto. Emme saa omaatuntoa uudestisyntymisen yhteydessä, vaan se on meillä syntymästämme saakka, sisäänrakennettuna ominaisuutena. Se on osa Jumalan luomistyötä. Room. 2:14 ja 15 kuvaa asiaa erinomaisesti: "Kun pakanat, joilla ei lakia ole, luonnostansa tekevät, mitä laki vaatii, niin he, vaikka heillä ei lakia ole, ovat itse itsellensä laki ja osoittavat, että lain teot ovat kirjoitetut heidän sydämiinsä, kun heidän omatuntonsa myötätodistaa ja heidän ajatuksensa keskenään syyttävät tai myös puolustavat heitä."
Feodor Dostojevskin (1821-1881) parhaimpiin kuuluvissa teoksissa "Rikos ja rangaistus" ja "Karamazovin veljekset" päähenkilöt kärsivät omantunnon syytöksistä. Huono omatunto ei ole mikään mielenhäiriö tai hermostuneisuuden ilmentymä. Huono omatunto merkitsee syyllisyyttä, joka vie ihmiseltä sisäisen rauhan helvetillisen tulen voimalla.
Hyvin monet neuvostokirjallisuuden klassikot sisältävät saman teeman. Tolstoin (1828-1910) "Ylösnousemus" kertoo ruhtinaasta, joka vietteli palvelustytön ja joka oli myöhemmin valamiehistössä antamassa tuomiota tälle tytölle, josta oli tullut prostituoitu ja jota syytettiin asiakkaansa surmaamisesta. Tyttö karkotetaan Siperiaan. Ruhtinas tulee tunnonvaivoihin ja seuraa häntä ja haluaa mennä hänen kanssaan naimisiin.
Omatunto on jokaisessa ihmisessä syntymästä saakka. Se on moraalimme ja hengellisen elämämme varaventtiili. Omatunto säätelee eettisiä toimiamme. Ihminen, joka toimii vastoin omaatuntoaan, toimii vastoin Luojaansa ja vahingoittaa itseään. Tämä pätee kaikkialla, olipa ihminen uskossa tai ei.
Jos tämä on totta - kuten se epäilemättä on - on syytä lisätä toinen tärkeä asia omastatunnosta. Omatunto ei itsessään ole riittävä opas. Omantunnon täytyy toimia oikein. Kuinka usein sanommekaan tehneemme jotakin, koska tunsimme tehneemme oikein, vaikka myöhemmin huomasimmekin tehneemme väärin. Jos joku asia on aiemmin tuntunut oikealta ja tuntuu nyt väärältä, on se osoituksena siitä, että olemme oppineet jotakin. Näin myös omatuntomme on kouliintunut. Se on ikään kuin oppinut tietämään, mikä on oikein.
Omantunnon täytyy harjaantua, jotta se olisi luotettava opas. On kuitenkin olemassa myös kolmas asia, joka meidän tulee tietää omastatunnosta. Vaikka jokaisella ihmisellä on omatunto, toimii uudestisyntyneen uskovan omatunto erilaiselta pohjalta kuin muiden ihmisten omatunto. Uskovalla on Pyhä Henki sydämessään ja siksi hänen omatuntonsa toimii rikkaammin, syvemmin ja täydemmin kuin kääntymättömän ihmisen omatunto. Uskova ihminen on uusi luomus. Häntä ei ole ainoastaan pelastettu helvetistä taivaaseen, vaan hän on uusi ihminen Kristuksessa ja uudella luomuksella on myös uudenlainen omatunto.
Uuden testamentin valossa uskossa olevan ihmisen omatunto on herkempi synnille kuin kääntymättömän ihmisen omatunto. Se aistii synniksi sellaisetkin asiat, joita kääntymätön ihminen voi tehdä mielensä lainkaan häiriintymättä.
40
Muistatko Sakkeuksen, pienen miehen, joka kiipesi puuhun? Kun Sakkeus tuli puusta Jeesuksen luokse ja seurusteli Jeesuksen kanssa, oli sillä välitön vaikutus hänen elämäänsä. Sakkeus sanoi: "Jos joltakulta olen jotakin petoksella ottanut, niin annan nelinkertaisesti takaisin" (Luuk. 19:8). Sakkeus lupasi tehdä jotakin sellaista, mihin hän ei olisi koskaan ryhtynyt, ellei hän olisi kohdannut Herraa. Mutta heti kun hän tapasi Vapahtajansa, hän ymmärsi menetelleensä jossakin väärin. Hän halusi hyvittää tekemänsä vääryyden. Hänen synnintuntonsa oli herkistynyt. Sakkeuksen päätös oli täysin sopusoinnussa juutalaisen rehellisyyskäsityksen kanssa (ks. 2. Moos. 22:1).
Herkempi synnintunto ja uudistunut omatunto antavat ihmiselle myös uudenlaista vastuuntuntoa. Hän haluaa tietää, mitä Jumala häneltä odottaa. Hän ei ole ainoastaan entistä halukkaampi ja tarkempi erottamaan oikeaa väärästä, vaan hän haluaa ylipäätään tehdä sen, mitä häneltä edellytetään.
Kun haluamme henkilökohtaisesti vastata sanoistamme, ajatuksistamme, teoistamme ja motiiveistamme, me pyydämme anteeksi niiltä, joita vastaan olemme rikkoneet ja näin luomme perustan hyvälle ja puhtaalle omalletunnolle elämässämme.
Kristillinen elämä edellyttää hyvää omaatuntoa. Kun meillä on hyvä omatunto, meillä on uskallus Jumalaan. Hyvä omatunto ei ole vaihtoehto muiden joukossa, se ei ole mitään ylellisyyttä tai jokin erikoinen siunaus. Sitä edellytetään jokaiselta uskoontulleelta ihmiseltä.
Hebr. 10:22 kertoo siitä, millaisen suhteemme omaantuntoomme pitäisi olla: "Käykäämme esiin totisella sydämellä, täydessä uskonvarmuudessa, sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta ja ruumis puhtaalla vedellä pestynä". Sydämemme vihmotaan puhtaaksi Kristuksen verellä, kun käymme hänen luokseen. "Käykäämme esiin...sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta."
Usein emme tohdi käydä Jumalan eteen, jos meillä on tahrattu omatunto. Huono omatunto on usein syynä myös rukouselämän velttouteen ja todistamisvaikeuksiin. Voimme tehdä huonollakin omallatunnolla monia asioita, mutta usein tärkeimmät kuten Raamatun tutkiminen tai rukoileminen jäävät tekemättä. Käykäämme siis esiin, Jumalan eteen, sydän puhdistettuna.
Paavali kirjoittaa Timoteukselle, kuinka hengelliseen sodankäyntiin varustaudutaan. 1. Tim. 1:19 sanoo: "...säilyttäen uskon ja hyvän omantunnon". Paavali jatkaa: "...jonka eräät ovat hyljänneet ja uskossaan haaksirikkoon joutuneet". Säilytä usko ja hyvä omatunto. Jos hylkäät hyvän omantunnon, saattaa uskosi ajautua haaksirikkoon ja siitä tulee pelkkä karilla lojuva hylky. Uskon ja hyvän omantunnon täytyy kulkea käsi kädessä.
Jos julistan harhaoppia, minua on helppo oikaista. Jos taas vaellan huonolla omallatunnolla, ei kukaan välttämättä tiedä siitä mitään. Paavali kehotti Timoteusta pitämään nämä kaksi asiaa yhdessä - säilyttämään oikean opin ja hyvän omantunnon. Jos omatunto ajaa karille, opista tulee täysin voimaton. Kristillinen elämä edellyttää hyvää omaatuntoa.
On tärkeä muistaa, kuinka paljon Paavali julistuksessaan korosti hyvän omantunnon merkitystä. Hän puhui siitä aina kääntymyksestään lähtien. Esimerkiksi maaherra Feeliksille Paavali sanoi ahkeroitsevansa, että hänellä aina olisi loukkaantumaton omatunto Jumalan ja ihmisten edessä (Apt. 24:16). Hän siis puolustautui puhumalla puhtaasta omastatunnosta. Juutalaiset saivat syyttää häntä mistä tahansa, mutta hänen omatuntonsa oli puhdas ja hän oli ahkeroinut pitääkseen sen puhtaana. Hyvä omatunto ei säilynyt automaattisesti eikä sen säilyttäminen ollut aina helppoa. Mutta Paavali ahkeroi voidakseen olla hyvillä mielin Jumalan ja ihmisten edessä.
Voitko olla Jumalan kasvojen edessä juuri nyt? Voitko tavata lähimmäisistäsi kenet tahansa hyvillä mielin? Pelkästään näillä kysymyksillä voit testata, onko sinulla hyvä omatunto.
Paavali todistaa hyvästä omastatunnostaan myös korinttolaisille. 1. Kor. 4:4: "Ei minulla ole mitään tunnollani, mutta en minä silti ole vanhurskautettu, vaan minun tuomitsijani on Herra.". Tässä kohden Paavali puhuu julistustyöstään ja kokemuksistaan siinä. Voitko sinä sanoa, että sinulla ei ole mitään tunnollasi? Paavali ei koskaan väittänyt olevansa täydellinen. Hän ei koskaan väittänyt myöskään, että Jumalalla ei ole mitään häntä vastaan. Mutta hän sanoi, ettei hänellä hänen omantuntonsa todistuksen mukaan ollut mitään tunnollaan. Kuinka hän saattoi tehdä näin? Siitä syystä, että jos hän huomasi tehneensä jotakin väärin, hän korjasi virheensä välittömästi.
41
Olemme puhuneet hyvästä omastatunnosta, mutta kristillinen elämä edellyttää myös puhdasta omaatuntoa. Evankeliumi auttaa meitä saamaan puhtaan omantunnon. Eikä evankeliumi kiellä puhdasta omaatuntoa keneltäkään, ei sellaiseltakaan, jolla on joskus ollut puhdas omatunto, mutta joka on kadottanut sen. 1. Joh. 3:20 vakuuttaa meille: "Jos sydämemme syyttää meitä, niin Jumala on suurempi kuin meidän sydämemme ja tietää kaikki".
Tämän jakeen tulkinta on selvästi jakanut raamatuntutkijoita. Jotkut ovat hyvin ankaria ja sanovat: "Jos sydämesi syyttää sinua, on kyse todella vakavasta asiasta. Jumala tietää sydämesi vielä paremmin kuin sinä itse, ja jos sinä tuomitset itsesi, voit vain kuvitella, kuinka Jumala sinut tuomitsee. Jumala tietää kaiken. Hän tietää senkin, mitä sinä et itse enää muista tai pidä tärkeänä".
Toiset raamatunselittäjät sanovat jakeen merkitsevän sitä, että Jumalan armo on syyttävää sydäntä suurempi eli että Jumalan armo kätkee sisäänsä syyttävän sydämen. Saat arvata, kummalle kannalle itse kallistun. Syyttävä sydän voidaan peittää Kristuksen verellä. Jumalan armo kattaa kaikki sydämen tarpeet, niin menneet kuin tulevatkin. Jos sydämesi syyttää sinua, kätkeydy Kristuksen armoon.
Tuhlaajapojan omatunto alkoi soimata häntä kaukana vieraalla maalla ja hän saapui kotiinsa syyllisellä sydämellä. Hänen sydämensä oli murtunut, mutta hänen isänsä oli armollinen ja lievitti kaiken tuskan. Isä syleili poikaansa ja puki hänet parhaisiin vaatteisiin siitä ilosta, että poika oli palannut kotiin (ks. Luuk. 15:1-24). "Missä synti on suureksi tullut, siinä armo on tullut ylenpalttiseksi" (Room. 5:20).
Jokainen voi tuoda huonon omantuntonsa Kristukselle. Kristus on suurempi kuin meidän omatuntomme. Jumala puhdistaa armossaan omantunnon ja armossaan hän antaa myös voimaa voittaa ne heikkoudet, joihin ennen lankesimme. Hän antaa syntimme anteeksi. Hänen läsnäolonsa antaa meille voimaa kaikkiin elämäntilanteisiin." Jos sydämemme syyttää meitä, niin Jumala on suurempi...".
Vielä pari käytännön ohjetta. Ensiksikin älä tukahduta omaatuntoa. Paavali kirjoittaa Timoteukselle omastatunnosta, joka on poltinraudalla merkitty (1. Tim. 4:2). Jos otat syksyllä talteen kauniin puunlehden ja silität sen kauniiksi ja kuivaksi, olet kenties saanut kauniin kirjanmerkin, mutta lehti on menettänyt elämänsä. Se on menettänyt teränsä eikä enää toimi Jumalan tarkoituksen mukaisesti. Älä tukahduta omaatuntoa.
Toiseksi, pidä lyhyet tilivälit Jumalan kanssa. Joskus on hyvä varata tähän erikseen aikaa, vetäytyä jonnekin ja seurustella Jumalan kanssa. Hän on uskollinen ja antaa syntimme anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä (1. Joh. 1:9). Tämä ei tarkoita halpaa ja helppoa pelastusta, mikä tarkoittaisi sitä, että voimme yhä vain tehdä syntiä ja elää siinä ja luottaa jatkuvasti anteeksiantamukseen. Muista, että emme voi leikkiä synnin kanssa, vaan meidän täytyy pyrkiä viivyttelemättä eroon synnistä. "Älkää antako auringon laskea vihanne yli" (Ef. 4:26). Kuinka siunattua se onkaan, kun sydämemme ei syytä meitä.
Jumalan voima virtaa meidän elämäämme hyvän ja puhtaan omantunnon kautta. Hyvä omatunto on pohja uskonelämälle. Meidän ei tarvitse rynnätä kaikkien uusien saarnamiesten perään, jotka vakuuttavat meille löytäneensä uskonelämän salaisuuden. Hyvä omatunto on salaisuus.
42
Unohdettu käsite?
Raamatun mukaan rakkaus ja pelko ovat elämäämme eniten hallitsevia vaikuttimia. Rakkaus ja pelko ovat usein toistensa vastakohtia. Tämä on seurausta pelkästään Eedenin puutarhassa tapahtuneesta syntiinlankeemuksesta. Syntiinlankeemus teki rakkaudesta hyvin itsekeskeisen asian, joka ei ilmennä ihmissuhteissa yleensä mitään muuta kuin halua mielihyvän tyydyttämiseen. Pelko sen sijaan oli tarkoitettu alunperin ihmiselle tarpeelliseksi tunteeksi, mutta sekin on vääristynyt epäilykseksi tai kauhistukseksi. Olemmekin tottuneet pitämään pelkoa yksinomaan vahingollisena tuntemuksena.
Yksi Jumalan tärkeimmistä päämääristä uskovan elämässä on palauttaa kohdalleen se, minkä Saatana on vääristänyt tai suistanut raiteiltaan. Jumalan tavoitteena on myös oikean rakkauden ja oikean pelon synnyttäminen meidän sydämiimme. Pelon suhteen on välttämätöntä, että Jumala saa repiä kaiken väärän pelon juurineen pois meidän elämästämme. Juuri tästä on kysymys, kun Raamattu toistuvasti kehottaa meitä: "Älkää pelätkö". Tämä kehotus on mainittu Raamatussa 365 kertaa. Siitä riittää yksi kerta kullekin vuoden päivälle.
Paavalikin vakuuttaa Timoteukselle, että" Jumala ei antanut meille pelkuruuden henkeä, vaan voiman ja rakkauden ja raittiuden hengen" (2. Tim. 1:7). Pelkuruuden henki vie meiltä ilon Herrassa ja lamaannuttaa muutenkin kristillisyytemme. Tällainen pelko täytyy hävittää ja sen tilalle täytyy saada oikeaa pelkoa, joka koituu siunaukseksi.
Jeesuksessa voimme nähdä kaikki inhimilliset ominaisuudet täyteydessään. Hänessä myös rakkaus ja viha olivat läsnä alkuperäisessä ja oikeassa muodossaan. Jesaja ennusti: "Ja hänen päällänsä lepää Herran Henki, viisauden ja ymmärryksen henki, neuvon ja voiman henki, tiedon ja Herran pelon henki" (Jes. 11:2). Hebrealaiskirjeen kirjoittaja todistaa samasta asiasta: "Ja lihansa päivinä hän väkevällä huudolla ja kyynelillä uhrasi rukouksia ja anomuksia sille, joka voi hänet kuolemasta pelastaa; ja hänen rukouksensa kuultiin hänen jumalanpelkonsa tähden" (Hebr. 5:7). Nämä kohdat puhuvat pelosta, jota mekin tarvitsemme. Tähän pelkoon Raamattukin kehottaa meitä toistuvasti. Lue Saarnaaja 12:13 ja 1. Piet. 2:17. Raamattu ei ainoastaan kehota meitä Herran pelkoon, vaan käskee meitä siihen ja muistuttaa meitä siitä. Jobin kirja, Psalmit ja Sananlaskut puhuvat siitä, että Herran pelko on viisauden alku. Herran pelko on viisauden korkein aste.
Psalmeissa Herran pelko yhdistetään siunauksiin ja onneen. Psalmi 128 puhuu esimerkiksi siitä, millainen onni Herraa pelkääväisillä on kodeissaan. Tämä psalmi puhuu oikeastaan kahdesta eri lupauksesta, jotka koskevat Herraa pelkääviä. On olemassa henkilökohtainen, tätä hetkeä koskeva lupaus ja julkinen, tulevaisuutta koskeva lupaus.
a) Tätä hetkeä koskeva lupaus (jakeet 2 ja 3). "Onnellinen sinä, sinun käy hyvin". Tässä puhutaan aviollisesta onnesta ja turvallisuudesta. Kun kolmas jae puhuu viiniköynnöksen hedelmällisyydestä, siinä ei tarkoiteta lasten synnyttämistä, vaan kaikkea sitä, mikä kodissa tuottaa iloa ja onnea. Jakeen todellinen sisältö voidaan ilmasta sanoilla: "talon sydämessä" pitäisi näkyä Jumalan todellisen siunauksen. Herraa pelkäävä ihminen saa kokea kotonaan tarpeittensa täyttymyksen. Hänen lapsensa ovat lisäksi kuin öljypuun vesat. Toisaalla kerrotaan, että öljypuu saa ihmisen kasvot loistamaan (Ps. 104:15). Psalmi kuvaa tilannetta, jossa lapset tuottavat runsaasti iloa vanhemmilleen. Iloisia kasvoja perhepiirissä, pöydän ympärillä - kuinka kaunis kuva ihmisen henkilökohtaisesta onnesta.
b) Tulevaisuutta koskeva lupaus (jakeet 5 ja 6). Näissä jakeissa puhutaan julkisesta ja tulevasta tilanteesta, mutta nekin alkavat henkilökohtaisella siunauksella: "Siunatkoon Herra sinua Siionista". Jatkossa puhutaan seurakuntaan kohdistuvasta siunauksesta. "Sinä saat kaikkina elinpäivinäsi nähdä Jerusalemin onnellisena". Mikä vielä enemmän, siunaus ulottuu tulevaisuuteen: "Saat nähdä lastesi lapset". Kun ajattelemme tätä psalmia kokonaisuutena, huomaamme, kuinka se kattaa ihmisen koko elämän, tämän hetken ja tulevaisuuden. Psalmi puhuu onnellisuudesta, joka on Pysyvää eikä ohimenevää.
43
Mikä on tällaisen onnen salaisuus? Olet varmaan huomannut, että kun Raamattu lupaa henkilökohtaisia tai tulevaisuutta koskevia siunauksia, se puhuu aina ennen lupausta siitä, minkä seurauksia lupaukset ovat. Psalmissa 128 tämä salaisuus löytyy ensimmäisestä jakeesta: "Autuas on jokainen, joka pelkää Herraa, joka vaeltaa hänen teillänsä". Ja sitten seuraavissa jakeissa puhutaan niistä siunauksista, joita Herran pelko tuo tullessaan. Jae 4 vakuuttaa vielä: "Katso, näin siunataan mies, joka Herraa pelkää". Onnen salaisuus ei ole olosuhteissa eikä toisissa ihmisissä. Kaikki on kiinni siitä, pelkäänkö Herraa.
"Autuas on jokainen". Psalmi puhuu hyvin henkilökohtaisesti. "Näin siunataan mies (kuka tahansa ihminen), joka Herraa pelkää". Jos koen olevani epäonnistunut tai epäkelpo, en löydä ratkaisua ongelmaani olosuhteista tai ihmisistä. Minun on etsittävä ratkaisua itsestäni. Onnen salaisuus on siinä, miten elämme. Psalmin 128 ensimmäinen jae kutsuu meitä pelkäämään Herraa ja sitten vaeltamaan hänen teillänsä. Herran pelon tulee näkyä siten, että olemme kuuliaisia hänelle.
Jae 4 puhuu kuitenkin pelkästä pelosta. Todellinen Herran pelko tuottaa aina Jumalan tahdon mukaista elämää. Sen sijaan ulkoisesti Jumalan tahdon mukainen elämä ei välttämättä takaa sitä, että pelkäämme Herraa. Siksi psalmin kirjoittaja haluaa korostaa pelon tärkeyttä. Jumalan pelkääminen tarkoittaa Jumalan suuruuden ja pyhyyden tunnustamista ja kunnioittavaa luottamusta Jumalaan. Tämä on pelkoa, joka ajaa väärän pelon pois elämästämme. Se on viisauden alkua ja se on yksi hengellisen todellisuuden salaisuuksista.
Herran pelko kuuluu asioihin, jotka ansaitsevat huomiomme. Käytännössä on kuitenkin epätavallista, jos kuulemme kymmenentuhatta rakkaudesta kertovaa saarnaa kohden edes yhden, jossa puhutaan Herran pelosta. Onko Herran pelko unohdettu käsite? Herättääkö käsite "Jumalaa pelkääväinen" samaa kunnioitusta ja ihailua, mitä se joskus on saanut osakseen? Mikä tahansa tilanne onkin, on varmaa, että Herran pelko on yksi Raamatun keskeisistä teemoista.
Seuraavassa muutamia raamatunkohtia, joissa puhutaan Herran pelosta:
1) Herran pelon määritelmiä:
Job 28:28; Ps. 19:10; Snl. 1:7; 8:13; 9:10; 14:27; 15:33.
2) Kehotuksia Herran pelkoon:
5. Moos. 10:12; Joos. 4:24; Job 13;11; Ps. 2:11; 76:8; 130:4; Jer. 10:7; Hebr. 12:28; Ilm. 14:7; 15:4.
3) Käskyjä Herran pelkoon:
3. Moos.19:14; 5. Moos. 4:10; 6:2; 28:58; Joos. 24:14; 1. Sam. 12:14; 2. Kun. 17:38; 1. Aik.16:30; Ps. 2:11; 33:8; Snl. 3:7; 23:17; 24:21; Saarn. 5:6; 8:12; 12:13; Jes. 8:13; Room.11:20; Ef. 6:5; Fil. 2:12; Kol. 3:22; 1. Piet. 2:17; Ilm. 14:7.
4) Herran pelon tuoma siunaus:
Ps. 15:4; 25:14; 31:20; 33:18; 60:6; 61:6; 85:10; 103:11; 111:5; 112:1; 145:19; 147:11; Snl. 10:27; 14:26; 15:33; 19:23; 22:4; Saarn. 8:12; Mal. 3:16; 4:2; Luuk. 1:50; 2. Kor. 7:2; Ilm.11:18.
Herran pelon olemus
Herran pelko on kunnioitusta. Ymmärrämme sanan sisällön oikein, kun ajattelemme raamatunkohtia, jotka puhuvat vanhempien kunnioituksesta. Todellisuudessa vanhempien kunnioittaminen alkaa kuitenkin olla katoava ilmiö maailmassa. Kunnioitus vanhempia kohtaan puuttuu, koska kunnioitus Jumalaa ja Hänen Sanaansa kohtaan on kadonnut.
Syynä tähän on se, että ihmiset ovat heittäneet Raamatun syrjään ja tehneet tilalle uusia jumalia. Ihmiset tavoittelevat jumalia, jotka sopivat heidän ajatuksiinsa ja "joihin he voivat uskoa". Yleensä tällaista Jumalaa ei tarvitse pelätä. Kristittyjen keskuudessa tällainen Jumalan pelon puute on hyvin hälyyttävää.
Muistatko kertomuksen liitonarkin paluusta Israelin maahan (1. Sam. 6)? (viite 1) Mikä ilo valtasikaan Beet-Semeksessä nisua leikkaamassa olleet miehet, kun he näkivät liitonarkin tulevan kahden lehmän vetämänä filistealaisten maasta. Nisunleikkaajat uhrasivat lehmät heti Herralle. Kun arkki oli aikoi-
44
naan viety pois, oli vaikuttanut siltä, että sitä ei saada koskaan takaisin. Nyt seitsemän kuukauden kuluttua poisviemisestä se kuitenkin ilmestyi israelilaisten keskelle.
Jumalan arkki tuli filistealaisten luota pelkästään lehmien vetämänä, ilman minkäänlaista ihmisen apua. Jumala haluaa osoittaa meille, että mahdottomatkin asiat ovat mahdollisia, kun luotamme häneen ja turvaudumme häneen rukouksessa. Meidän täytyy kuitenkin olla varuillamme, sillä saatamme kohdella pyhiä asioita myös väärin. Tämä tulee esille, kun luemme eteenpäin kertomusta Beet-Semeksen miehistä. Emme tiedä, mikä oli syynä, mutta joka tapauksessa miehet olivat tehneet jotakin väärin Herra kohtaan, kun he olivat katsoneet arkkia (jae 19). Jumala rankaisi näitä miehiä, jotka hetkeä aikaisemmin olivat iloiten uhranneet Herralle. Kenties miehet ihmettelivät, miksi Jumala ei rankaise filistealaisia arkin ryöstämisestä. Itse asiassa Jumala oli kuitenkin jo rankaissut filistealaisia.
Arkki vaati kunnioitusta, mutta siihen ei saanut kajota. Beet-Semeksen miehet saivat maksaa kovan hinnan siitä, että eivät osanneet olla oikealla tavalla Jumalan edessä. Tämä on tärkeä kertomus meille kaikille. Kun opimme tuntemaan Jumalan armoa ja ihmeitä, saatamme tulla välinpitämättömiksi hänen pyhyyttänsä kohtaan. Meidän tulee palvella Herraa pelolla ja iloita vavistuksella.
Raamatun Jumala ansaitsee meidän kunnioituksemme. Kunnioitus tulee näkyviin Jumalan ylistämisessä. Johannes puhuu Ilmestyskirjassa (luku 15) niistä, jotka ovat voittaneet ja jotka veisaavat Mooseksen ja Karitsan virttä ja sanovat: "Kuka ei pelkäisi, Herra, ja ylistäisi sinun nimeäsi"? Tämän virren veisaajat pelkäsivät Jumalaa ja ylistivät hänen nimeään.
Ylistyksemme on aitoa vasta, kun sydämemme tulvii kunnioitusta Jumalaa kohtaan. Aito ylistys on siis yksi osoitus Jumalan pelosta. Toinen osoitus siitä on kuuliaisuus. 1. Moos. 22:12 on ensimmäinen kohta Raamatussa, jossa viitataan Jumalan pelkoon. Kohta kertoo Aabrahamin kuuliaisuudesta, kun hän oli valmis uhraamaan lisakin. "Nyt minä tiedän, että sinä pelkäät Jumalaa", sanoi Herran enkeli Aabrahamille. Ei ole ollenkaan yllättävää, että Jumalan pelko liittyy läheisesti kuuliaisuuteen Jumalan sanaa kohtaan. Voimme kiteyttää käsityksemme Jumalan pelosta toteamalla, että se on kunnioitusta, joka ilmenee ylistyksenä ja kuuliaisuutena.
Jumalan pelon perusta
Ilmestyskirjan 15. luku tuo esiin myös Jumalan pelon perustan. Jumalaa tulee pelätä hänen itsensä takia. Käsityksemme Jumalasta määrää myös ajatuksiamme Jumalan pelosta. "Kuka ei pelkäisi, Herra, ja ylistäisi sinun nimeäsi", veisaavat pedon voittajat Ilmestyskirjassa (15:4).
Virressä tunnustetaan Jumalan auktoriteetti ja suuruus. Jumalaa kutsutaan "Herraksi Jumalaksi" ja "Kaikkivaltiaaksi" ja "kansojen kuninkaaksi" (jae 3). Jumalan suuruus tuli ilmi myös Jeesuksessa, kun "suuri pelko valtasi" opetuslapset sen jälkeen, kun Jeesus oli tyynnyttänyt myrskyn (Mark. 4:41).
Jumalaa kutsutaan Ilmestyskirjan virressä myös pyhäksi. Sananlaskuissa (9:10) Herran pelko yhdistetään Pyhimmän tuntemiseen.
Jumalan pelko lähtee siitä, mitä Jumala on, mutta myös siitä, mitä Jumala on tehnyt. "Vanhurskaat ja totiset ovat sinun tiesi...kuka ei pelkäisi...sinun nimeäsi" (Ilm. 15:3). Suurin Jumalan teoista on tietenkin se, että hän on lunastanut meidät. Jos samastumme niihin, jotka olivat Jeesuksen ristin luona Golgatalla, emme lainkaan ihmettele, että he pelästyivät suuresti (Matt. 27:54).
Jumalan pelon puuttuminen johtaa helposti siihen, että teemme vain sitä, mitä haluamme. Naadab ja Abihu olivat Aaronin poikia ja Israelin pappeja, mutta toivat silti ensimmäisessä papillisessa toimessaan vierasta tulta Herran eteen (3. Moos. 10:1-2). (Edellisen luvun viimeisessä jakeessa kerrotaan, kuinka tuli lähti Herran tyköä ja kulutti polttouhrin ja rasvat alttarilta. Alttarilla olevan tulen ei pitänyt koskaan sammua [3. Moos. 6:12-13].) Toisaalta voimme lukea, että pappien piti tehdä kaikki juuri niin kuin Herra oli Moosesta käskenyt. Naadab ja Abihu tekivät syntiä ja saivat rangaistukseksi kuoleman. Naadabin (nimi tarkoittaa "vapaamielistä") ja Abihun tarina osoittaa meille, että kaikki tavat palvella Jumalaa eivät kelpaa Jumalalle. "Jotka häntä rukoilevat, niiden tulee rukoilla hengessä ja totuudessa" (Joh. 4:24). Jumalan kunnioituksen täytyyasua sydämissämme eikä vain huulillamme (Jes. 29:13). Jumalan ratkaisu Naadabin ja Abihun kohdalla tuntuu kohtuuttomalta, mutta Ananiaalle ja Safiralle kävi Uudessa testamentissa samalla tavalla (ks. Apt. 5:1-11). Molemmissa tapauksissa seurakunta oppi, että sen täytyy olla ja toimia Jumalaa varten eikä päinvastoin.
45
Jumalan pelon seuraukset
Kun mietimme, mitä Jumalan pelko vaikuttaa meidän elämässämme, huomaamme ensinnäkin, että se varjelee meitä synniltä. Paavali puhuu Jumalan pelon puutteesta siteeraamalla psalminkirjoittajaa: "...ei ole Jumalan pelko heidän silmäinsä edessä" (Room. 3:18). Ei ole lainkaan yllättävää, että Raamattu puhuu Jumalan pelosta suojamuurina pahaa vastaan (ks. Snl. 3:7; 8:13; 16:6). Herran pelko antaa meille halua ja voimaa taistella moraalisen ja hengellisen puhtauden puolesta. "Koska meillä siis on nämä lupaukset, rakkaani, niin puhdistautukaamme kaikesta lihan ja hengen saastutuksesta, saattaen pyhityksemme täydelliseksi Jumalan pelossa" (2. Kor. 7:1).
Lisäksi Jumalan pelko ohjaa suhteitamme ja suhtautumistamme eri asioihin. Etesolaiskirjeessä on jakso, joka puhuu lähes kaikista mahdollisista ihmissuhteista kotona tai työelämässä. Paavali aloittaa aiheen sanomalla: "Olkaa toinen toisellenne alamaiset Kristuksen pelossa" (Ef. 5:21, ks. myös Kol. 3:22). Kun Herran pelko saa hallita elämäämme, kaikki ihmissuhteet asettuvat kohdalleen. Kun pelkäämme Herraa, meidän ei tarvitse pelätä ketään eikä mitään muuta. Mahtavana esimerkkinä tästä olivat heprealaiset kätilövaimot, joista kerrotaan 2. Mooseksen kirjan alussa. Faarao oli määrännyt, että kaikki israelilaisten poikalapset piti surmata, mutta kätilövaimot eivät totelleet määräystä, koska he pelkäsivät Jumalaa (ks. 2. Moos. 1:15-21 ).
Kolmanneksi Herran pelko tuo meille Jumalan siunauksen. Herran pelon kautta pääsemme osallisiksi kaikkineen suurimmista Raamatun lupaamista siunauksista. "Herran neuvo on tunnettu niille, jotka häntä pelkäävät" (Ps. 25:14). Suuri hyvyys on talletettu Herraa pelkääväisille (Ps. 31:20).
Herran pelko ei vie meitä lain tai ihmisten orjuuteen, vaan todelliseen vapauteen tehdä sitä, mikä on hyvää ja mikä on oikein eli siihen, mikä on mieluista Jumalalle ja parasta meille. Herran pelko poikkeaa täysin kaikista niistä peloista, jotka saavat alkunsa jostakin muusta kuin Jumalan Hengestä. Vapaus, josta maailman ihmiset puhuvat, on vain ilmausta heidän orjuudestaan, vaikka vain hyvin harvat ovat valmiita tämän myöntämään.
Jumalan pelko oli hyvin luonteenomaista Nehemialle. Koska Nehemia antoi Herran pelon hallita elämäänsä ja tekojansa, hän ei säikähtänyt niitä, jotka pyrkivät estämään Jerusalemin muurien uudelleen rakentamisen. Jatkuvan pilkan (ks. Neh. 4:3) ja panettelun (Neh. 6:1-9) alla monet muut olisivat jättäneet työn sikseen. Mutta Nehemia näki kaiken vastustuksen keskellä Israelin Jumalan, sen, jota hän pelkäsi enemmän kuin mitään muuta.
Jo toimintansa alkuvaiheessa (1:5) Nehemia sanoi Jumalasta: "...sinä suuri ja peljättävä." Myöhemmin (5:9) hän nuhteli Jerusalemin ylimyksiä ja esimiehiä sanomalla: "Teidänhän tulisi vaeltaa meidän Jumalamme pelossa". Nehemia myös kieltäytyi tekemästä joitakin asioita, koska "minä pelkäsin Jumalaa" (5:15). Hän asetti linnanpäälliköksi Hananjan, "sillä hän oli luotettava mies ja pelkäsi Jumalaa enemmän kuin moni muu" (7:2).
Jumalan pelko antoi Nehemialle voimaa ja tyydytystä (ks 8:10). Jumalan pelko auttoi häntä kohtaamaan kaikki mahdolliset vastoinkäymiset. Jumala oli antanut Nehemialle tehtävän (2:12), mutta tämän tehtävän toteuttaminen yritettiin tehdä tyhjäksi seitsemän eri kertaa kateuden (2:10), pilkan (2:19), halveksunnan (4:1-3), vehkeilyn (4:7,8), ristiriitojen (5:7-12), salajuonien (6:5-7) ja soluttautumisen (13:4-9) avulla. "Ihmispelko panee paulan, mutta Herraan luottavainen on turvattu" (Snl. 29:25). Jumalan pelko saa sinut liikkeelle ja tekemään jotakin, mitä Paavali kirjoitti galatalaisille: "Jos minä vielä tahtoisin olla ihmisille mieliksi, en olisi Kristuksen palvelija" (Gal. 1:10).
--------------------------------------------------------------
1. Liitonarkki puhui Jumalasta. Arkin sisällä oli Jumalan pyhä laki, ilmaus pyhän Jumalan luonteesta. Arkki puhui myös siitä, mitä Jumala oli tehnyt. Arkin päälle armoistuimesta kohoaviksi oli tehty kaksi kerubia, joiden kasvot oli käännetty armoistuinta kohti. Ensimmäisen kerran luemme kerubeista 1 .Mooseksen kirjan kolmannessa luvussa, kun Jumala asetti miekkaa kantavat kerubit Eedenin puutarhan itäpuolelle vartioimaan elämän puun tietä. Arkkiin tehdyillä kerubeilla ei kuitenkaan ollut miekkaa ja niiden silmät katsoivat kiinteästi armoistuinta, vuodatettua verta kohti. Veri vei heiltä kaiken huomion. Jumala oli tehnyt jotakin uutta. Hän oli tehnyt jotain sellaista, joka oli asettanut hänen vihansa ja luonut jatkuvan yhteyden ihmiseen. Taivaan palvova katse on kiinnitetty ikuisiksi ajoiksi teurastettuun karitsaan. Niille, jotka ylistävät Jumalaa arkin edessä, arkki ei ollut osoituksena ainoastaan Jumalasta ja Jumalan sovitustyöstä, vaan myös siitä, mitä Jumala vaati ihmisiltä. Jos kysymme, mitä hän vaatii meiltä, on vastaus kaksijakoinen. Hän edellyttää, että pysymme hänen yhteydessään Kristuksen veren varassa. Lisäksi hän edellyttää, että ymmärrämme, että meidät on kutsuttu pyhään elämään. Tästä käsin meidän tulee vaeltaa. Näky ei saa sammua, vaan sen tulee vahvistua. Vaeltakaamme uskossa ja kuuliaisuudessa, ristin välittömässä läheisyydessä.
46