	Sign In Sign-Up

3. Kärsi vaivaa!
(2. Tim. 2:3)

Hengellinen kilvoittelu on kuin ankara ja tiukka kilpailu, jossa vaaditaan harjaantumista ja kurinalaisuutta päämäärän saavuttamiseksi. Joudumme usein kulkemaan vaikeiden koettelemusten läpi, mutta saamme varmasti palkkion, jos pidämme kiinni vakaumuksestamme ja noudatamme kilpailun sääntöjä. "Pankaamme pois kaikki, mikä meitä painaa, ja synti, joka niin helposti meidät kietoo, ja juoskaamme kestävinä edessämme olevassa kilvoituksessa, silmät luotuina uskon alkajaan ja täyttäjään, Jeesukseen" (Hebr. 12:1,2).

Osa 1 - Jumalalle antautuminen - mitä se merkitsee

Olen huomannut, että kristityt eri puolilla elävät yhä enemmän uskonnollisten fraasien - eikä edes välttämättä raamatullisten - varassa pikemmin kuin hengellisessä todellisuudessa. Voin sanoa samaa omasta elämästäni, kun ajattelen aikaa ennen kuin annoin elämäni kokonaan Herralle niin kuin meidän jokaisen tulisi tehdä. Mitä aikaisemmin aloitamme elämän elävässä yhteydessä hänen kanssaan, sitä parempi. Näin voimme oppia tuntemaan hänen armonsa syvyyttä ja ihmeellisyyttä, menemmepä minne tahansa tai teemmepä mitä tahansa.

Danielin elämä on tästä hyvin vaikuttava esimerkki. Daniel syntyi korkea-arvoiseen juudalaiseen (Juudan suvun) perheeseen suurin piirtein samaan aikaan kuin kuningas Joosia suoritti eräänlaisen uskonpuhdistuksen (v. 621 eKr.). Daniel syntyi ja kasvoi tilanteessa, jossa epäjumalanpalvelus oli tuomittavaa. Sekä vanhemmat että kansan johtajat rohkaisivat ihmisiä palvelemaan Jumalaa kuuliaisuudessa.

Daniel oli vasta nuorukainen, kun kuningas Joosia sai surmansa taistelussa egyptiläisiä vastaan. Kolme kuukautta myöhemmin Juuda menetti itsenäisyytensä. Daniel tunsi varmasti Jeremian varoituksen sanat siitä kuinka Babylonian uhka kasvoi (ks. Jer. 25:11, 29:10). Kenties hän päätti jo tuossa vaiheessa, kuinka hän menettelee, jos kansa joutuu pakkosiirtolaisuuteen jumalattoman kansan keskelle. Danielin pelko pakkosiirtolaisuudesta toteutui vuonna 605 eKr, kun hänet vietiin ensimmäisten pakkosiirtolaisten joukossa Nebukadnessarin alaisuuteen. Daniel oli kuitenkin sekä henkisesti että hengellisesti valmis edessään oleviin koetuksiin.

Daniel kutsuttiin palvelijaksi kuninkaan hoviin ja hänelle annettiin nimi Beltsassar. Lisäksi hänelle ruvettiin opettamaan kaldealaisten kirjoitusta ja kieltä (Dan. 1:3-7). Daniel (nimi tarkoittaa Jumala on minun tuomarini) joutui heti tilanteeseen, jossa hän olisi helposti menettänyt identiteettinsä, ellei olisi antautunut ehdoitta elävän Jumalan palvelukseen.

Jumalalle antautumisesta on olemassa monia vääriä käsityksiä ja sen takia monet luopuvat leikistä jo ennen kuin ovat päässeet perille Jeesuksen seuraamisen yksinkertaisista periaatteista. Toivon sydämestäni, ettet kuulu niihin kristittyihin, jotka tuntevat kyllä tarkoin Raamatun sanan, mutta eivät tiedä paljonkaan siitä hengestä, josta tuo sana puhuu (ks. 2. Kor. 3:1-6). Jumalalle antautuminen on paljon enemmän kuin yksi kehotus jättäytyä hänen huostaansa, mutta oletko valmis kohtaamaan kaiken sen, mitä Jumalalle antautumisesta seuraa.

Kuulemme ihmisten usein sanovan: "Jos joku asia tuntuu hyvältä, tee se. Älä suotta ole liian erilainen". En mahda mitään sille, että tällainen ajattelutapa saa minut ymmälle varsinkin, kun myös monet kristityt ovat omaksuneet sen. On tietysti erittäin helppoa antaa tällaisen ajattelun muovata omia käsityksiä.

Hedonismi on asenne tai ajattelutapa, jonka tarkoituksena on tuottaa itselle mahdollisimman paljon mielihyvää. Tämä täysin väärä elämänfilosofia on nykyään muodissa ja se vie pohjan pois kaikilta sosiaalisilta velvoitteilta, koska tavoitteena on vain yksilön mielihyvä, tuottaapa tuohon tavoitteeseen pyrkiminen muille tuskaa tai ei. Hedonismissa jokainen saa itse päättää elämäntyylistään, vaikka se merkitsisi esimerkiksi sukupuolisuhteissa täydellistä sekamelskaa. Mielihyvän tuottaminen on kaiken lähtökohta. Tällainen ajattelu on niin tyypillistä, että uskovat omaksuvat helposti täsmälleen samat arvot elämäänsä ja tulevat itsekeskeisiksi ja samalla kyynisiksi niitä kohtaan, jotka ovat antaneet koko elämänsä Jumalalle. Jos joltakulta puuttuu hengellinen ymmärrys, hän saattaa ruveta arviomaan järkiperäisesti sellaisen ihmisen motiiveja, joka on asettanut Jeesuksen Kristuksen etusijalle ja kaiken muun toiselle sijalle.

Tällainen paine kohdistuu kristittyihin. Joku tekee uuden laulun, seinämaalauksen tai järjestää rockkonsertin - kaiken kristillisyyden nimissä - ja useimmat muut innostuvat välittömästi asiasta pelkästään sillä perusteella, että suurin osa ihmisistä näyttää hyväksyvän sen. T -paitoihin painetaan uusia iskulauseita, ilmoitustauluille kiinnitetään uusia julisteita ohimenevien virtausten ilmentymänä ja vain koska ailahtelevat ihmiset niin haluavat. Mutta koetteleeko kukaan näitä uusia asioita Raamatun valossa?

Paavali kirjoitti kirjeen efesolaisille, jotka olivat selvästi lankeamassa samaan ansaan, joka meitäkin jatkuvasti vaanii: "...ettemme enää olisi alaikäisiä, jotka ajelehtivat ja joita viskellään kaikissa opintuulissa" (Ef. 4:14). Paavali kehotti efesolaisia siihen, etteivät nämä vaeltaisi niin kuin pakanat mielensä turhuudessa: "...pimentyneinä ymmärrykseltään ja vieraantuneina Jumalan elämästä heissä olevan tietämättömyyden tähden ja sydämensä paatumuksen tähden" (4:18).

Pakanat. Mielensä turhuudessa. Ymmärrykseltään pimentyneitä. Eivätkö nämä kuvaukset sovikin joihinkin meistä? Mutta älkäämme unohtako sitä, että kun Jeesus Kristus pelasti meidät, se tapahtui siksi, että hän antaisi meille mahdollisuuden elää Jumalan tarkoituksen mukaista elämää (ks. Ef. 1:3,4).

Jumalan tarkoitus meihin nähden on kaksitahoinen. Hän haluaa, että kuulumme hänelle sekä luomisen että lunastuksen nojalla. Siksi emme voi elää vain sen perusteella, miltä meistä tuntuu tai mitä itse haluamme. Jumala on ilmoittanut tahtonsa Raamatussa ja Daniel on hyvä esimerkki siitä, kuinka tuota tahtoa tulee noudattaa.

Mitä sitten voimme tehdä, jos emme ole antautuneet Herralle tai jos antautumisemme on vajavaista? Tarvitsemme kolmea asiaa.

Ensiksikin, me voimme tehdä valinnan. Jumala loi meidät siten, että meillä on kyky tehdä valintoja. Se merkitsee sitä, että voimme totella häntä tai voimme olla tottelematta. Tiedämme, kuinka Aatami ja Eeva osoittivat tottelemattomuutensa ja tiedämme myös sen, kuinka huonosti asiat ovat heidän lankeemuksensa jälkeen olleet.

Heidän tähtensä jokainen meistä on ollut sidottu syntiin ja ymmärryksemme on pimentynyt. Mutta me voimme tehdä valinnan. Meidän ei tarvitse elää niin kuin pakanat tai niin kuin ihmiset maailmassa elävät. Virran mukana kulkemisen sijaan voimme kulkea vastavirtaan. Se ei ole helppoa, mutta se on mahdollista. Jumalan tahdon tekeminen on aina mahdollista. Jos valitsemme hänen tahtonsa tekemisen, meidän on samalla valittava, että jätämme tuhansia muita asioita tekemättä. Tilanne on sama, jos päätät lähteä kalastamaan tai pelaamaan lentopalloa. Et voi tehdä kaikkia asioita samanaikaisesti. Sinä teet valinnan jonkun asian puolesta ja joku toinen asia jää tekemättä. Sinä teet sitä, mitä olet päättänyt tehdä, ja muut ihmiset tekevät kenties muita asioita.

Liian monet meistä tekevät aina vuoden vaihtuessa lukuisia hyviä uuden vuoden lupauksia, mutta intomme laantuu jo ensimmäisten kuukausien aikana. Uskollisuuttamme ei koetella ainoastaan juoksun alussa, vaan juoksun aikana ja etenkin sen päättyessä (ks. Apt. 20:24, 2. Tim. 4:7).

Kun annamme elämämme Jeesukselle ja pyydämme häntä näyttämään, kuinka voimme viedä hänen valtakuntaansa eteenpäin, me toteutamme Jumalan tarkoitusta meihin nähden. Emme tosin voi tehdä mitään hätäisiä päätöksiä. Kristityn tulee perustaa ratkaisunsa oikeisiin arvoihin (ks. 2. Kor. 4:18) ja näistä arvoista on myös pidettävä kiinni. Todistuksemme arvo riippuu hyvin paljon juuri tästä.

Jumalan lapsi voi tavoitella maallisia tai iankaikkisia arvoja. Näiden kahden ero tulee näkyviin, kun vertaamme Aabrahamia ja Lootia toisiinsa. Loot oli Aabrahamin veljenpoika ja hän kulki Aabrahamin mukana, vaikka hänellä ei ollutkaan samanlaista uskoa ja samoja elämänarvoja. Miehet olivat samaa sukua ja heillä oli siis samanlaiset lähtökohdat (ks. 1. Moos. 11:31). Molemmat elivät samassa ympäristössä ja molemmat olivat hurskaita miehiä (ks. 1. Moos. 15:6; 2. Piet. 2:7,8).

Miesten todellinen ero tuli kuitenkin näkyviin siinä, millaisiin ratkaisuihin he päätyivät koetuksen hetkellä. Kun heidän karjansa ja lampaansa olivat lisääntyneet niin paljon, että he eivät enää voineet pysytellä yhdessä, Aabraham antoi Lootin valita paikan, mihin asettua. Loot katseli runsasvetistä Jordanin lakeutta, valitsi sen ja siirtyi itään päin aina Sodomaan asti (1. Moos. 13:10-13), vaikka Sodoman kansa oli paha Herran edessä. Loot valitsi ajallisen hyvinvoinnin maailman arvojen mukaisesti ja joutui myöhemmin kärsimään ratkaisustaan.

Seuraavan kerran Lootista kerrotaan, kuinka hän joutui lähtemään Sodomasta osana Sodomaa vastaan taistelleiden kuninkaiden ryöstösaalista (14:12). Vaikka Aabraham pelastikin hänet, ei hän vieläkään ottanut opikseen, vaan palasi syntiseen kaupunkiin. Aabraham ei puolestaan halunnut ottaa edes kengänpaulaa palkkioksi Sodoman kuninkaalta ryöstösaaliin palauttamisesta (14:22-24).

Myöhemmin Lootista kerrotaan, kuinka hän istui Sodoman portissa ja oli tärkeässä asemassa (ks. 1. Moos. 19:1). (Ks. myös 5. Moos. 21:19, joka osoittaa, kuinka tärkeä paikka kaupungin portti oli). Hän

oli kuitenkin menettänyt auktoriteettinsa omassa perheessään (19:14). Loot oli toisin sanoen menettänyt todistusarvonsa.

Kun enkelit saapuivat tuhoamaan Sodomaa, Loot kohteli heitä hyvin vieraanvaraisesti, mutta enkelien täytyi pelastaa hänet vihamielisten sodomalaisten käsistä. Loot ei olisi perheineen halunnut lähteä Sodomasta, joten enkelien täytyi kiirehtiä heidän lähtöään ja kehottaa heitä pakenemaan vuorille. Loot pyysi kuitenkin, että hän voisi mennä lähellä olevaan Sooarin kaupunkiin ja enkelit suostuivat hänen pyyntöönsä. Loot pelkäsi kuitenkin jäädä Sooariin ja jatkoi pakoaan vuorille ja asettui luolaan. Lootin tyttäret olivat kuitenkin omaksuneet Sodoman moraalin. He juottivat isänsä juovuksiin ja yhtyivät häneen. Tyttäret tulivat raskaiksi ja molemmat synnyttivät pojan. Toisesta tuli mooabilaisten esi-isä Mooab ja toisesta ammonilaisten esi-isä Ben-Ammi (ks. 1. Moos. 19). Sekä mooabilaisista että ammonilaisista tuli myöhemmin Aabrahamin jälkeläisten vihollisia (ks. 1. Sam. 14:47 ja 2. Aik. 20:1).

Loot katsoi näkyväisiä, asioita, jotka olivat miellyttäviä ja houkuttavia katsella (ks. 1. Joh. 2:15-17). Aabraham katsoi kuitenkin näkyväisten tuolle puolelle. "Hän odotti sitä kaupunkia, jolla on perustukset ja jonka rakennuttaja ja luoja on Jumala" (Hebr. 11:10). "Aabraham siirtyi siirtymistään ja tuli ja asettui Mamren (suom. runsaus, hedelmällisyys) tammistoon, joka on Hebronin (suom. yhteys) luona" (1. Moos. 13:18). Aabrahamille yhteys Jumalan kanssa ja Jumalan tahdon toteuttaminen olivat paljon tärkeämpiä asioita kuin ajallinen hyvinvointi tai ihmisten silmissä saavutettu katoava maine.

Älä koskaan luule, ettei päivittäin tekemilläsi valinnoilla ole vaikutusta elämääsi. Aabraham ja Loot ovat hyviä esimerkkejä siitä, mihin mikäkin asioiden arvojärjestys elämässä johtaa.

Kurinalaisuus kuuluu aina Raamatun käsitykseen elämän kilparadalla juoksemisesta. Pelkkä into tai hyvä tarkoitus ei välttämättä riitä, kun on kyse tärkeän päämäärän saavuttamisesta. Muistat varmaan Deemaksen, Paavalin työtoverin (ks. Kol. 4:14 ja Filemon 24), josta Paavalin täytyi myöhemmin kirjoittaa.: "Tähän nykyiseen maailmaan rakastuneena jätti minut Deemas ja matkusti Tessalonikaan" (2. Tim. 4:10). Tämä Raamatun kohta ei todista, että Deemas oli luopunut uskosta. Se kertoo kuitenkin siitä, että maailmaan rakastuminen sai hänet luopumaan työtoveruudesta Paavalin kanssa. Deemas oli varmasti jossain elämänsä vaiheessa päättänyt antaa kaikkensa Herralle, mutta ei ehkä säilyttänyt näkyään loppuun saakka.

Joidenkin nuorten ja miksei myös vanhempien on joskus hankala tehdä päätöksiä. En tarkoita päätöksiä siitä, ostaako hampurilainen tai tiskatako astiat, koska tällaiset asiat voidaan ratkaista hyvin nopeasti. Mutta kun tulee kyse opiskelusta, ammatinvalinnasta, aviopuolisosta tai yleensä siitä, mitä he aikovat tehdä elämässään, niin he joutuvat helposti vastaamaan: "Tuota...minä aion...en ole oikein varma".

Jos et halua elää epävarmalla pohjalla, sinun täytyy valita Jumalan arvomaailma elämäsi perustaksi. Sinä päätät tehdä jotakin ja päätät olla tekemättä jotakin. Sinä alat elää Jeesuksen opetuslapsena, koska Hän on sinun kuninkaasi. Mitä Jeesuksen seuraaminen merkitsee? Nyt tulemmekin toiseen asiaan, jota tarvitsemme voidaksemme elää Jumalalle antautuneina: meidän tulee kasvaa.

Kasvun merkitys

Kun seuraat pienen vauvan elämää, huomaat, ettei lapsi tee mitään toisten ihmisten takia. Lapsi tuottaa muille paljon iloa, mutta hän ei tee sitä tarkoituksella. Entä kaksivuotias lapsi? Hän tekee kaiken sillä perusteella, mitä hän itse haluaa ja mikä häntä miellyttää. Monet lapset ovat hyvin oikukkaita. He ovat tyytyväisiä niin kauan kuin kaikki tapahtuu heidän toiveidensa mukaan. Kun lapsi saa jossain asiassa tahtonsa läpi, asia menettää pian merkityksensä ja pian hän haluaa jo jotain muuta. Lasta tuleekin kasvattaa niin, että hän oppii ottamaan muut huomioon. Kypsyys merkitsee kykyä unohtaa itsensä ja kykyä antaa omastaan. Kypsyyteen kasvaminen vie aikaa, mutta silti lapsen lailla oikukkaasti reagoivaa aikuista voidaan pitää hieman vajavaisena.

Kun Raamattu kehottaa meitä luottamaan lapsen lailla Taivaalliseen Isäämme, se ei tarkoita sitä, että meidän tulisi pysyä lapsina. Hengellisen kasvun tarkoituksena - aivan kuten fyysisen ja henkisenkin kasvun - on saavuttaa kypsyys ja vakaamielisyys, "Kun minä olin lapsi,...minä ajattelin kuin lapsi; kun tulin mieheksi, minä hylkäsin sen, mikä lapsen on" (1. Kor. 13:11).

Hengellinen kasvu riippuu jossain määrin myös siitä, haluavatko varttuneemmat kristityt olla meille esimerkkinä ja haluavatko he auttaa meitä. Kasvu on kiinni myös omasta halukkuudestamme. Jos meillä on tapana käydä kaikissa mahdollisissa kokouksissa ja konferensseissa, emme välttämättä kasva, vaan tulemme hyvin helposti levottomiksi. On parempi etsiä yksi paikka, paikallinen seurakunta, ja pysyä uskollisena siellä saatavalle opetukselle ja opastukselle.

"Halatkaa niin kuin vastasyntyneet lapset sanan väärentämätöntä maitoa, että te sen kautta kasvaisitte pelastukseen", kirjoitti Pietari (1. Piet. 2:2). Toisen kirjeensä viimeisessä jakeessa hän sanoo: "kasvakaa meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa" (2. Piet.3:18).

Herran tuntemisessa kasvaminen on jotakin paljon enemmän kuin se, että opimme jotakin hänestä. Se merkitsee sitä, että me päivittäin muutumme yhä enemmän ja enemmän hänen kaltaisikseen. Tämä on mahdollista vain Jumalan armon kautta. Herra Jeesus itse sanoi, että emme voi kasvaa omien yritystemme varassa. Kasvu on seurausta elämästä ja me pääsemme elämästä osallisiksi vain armon kautta. Siksi Pietari mainitseekin armon ensin. Meidän täytyy kasvaa ensin armossa, jos haluamme kasvaa Jeesuksen kaltaisuuteen.

Pietari sanoo, että kasvu tulee Jumalan sanan kautta (1. Piet. 2:2). Tiedämme myös, että kasvu on seurausta siitä, että lähestymme Herraa jatkuvasti rukouksessa (1. Piet. 2:4,5). Kasvu on seurausta myös kuuliaisuudesta (1. Piet. 1:22). Loppujen lopuksi kasvu tulee ristin kautta. Siksi Jumala voi käyttää meitä nöyryyttäviä kokemuksia edistääkseen hengellistä kasvuamme. Kun Pietari kirjoitti : "Nöyrtykää siis Jumalan väkevän käden alle, että hän ajallansa teidät korottaisi" (1. Piet. 5:6), hänellä on ehkä ollut mielessään se tilanne, kun hän Antiokiassa joutui Paavalin vastustamaksi uskon peruskysymyksissä. Pietarin täytyi nöyrtyä Paavalin nuhteiden edessä (Gal. 2:11-26). Jos kasvumme ei ole kasvua nöyryydessä, voimme kysyä, onko se kasvua ollenkaan.

On hyvin helppo syyttää omaa seurakuntaa tai muita uskovia siitä, että he eivät anna meille riittävää opetusta. Mutta emme voi puolustautua millään verukkeilla silloin, kun itse laiminlyömme etsiä ravintoa Raamatusta. Emme voi koskaan puolustella keskenkasvuisuutta osoittelemalla toisia heidän laiminlyönneistään.

Danielilla ei olisi ollut järkkymätöntä uskoa Jumalan kaikkivaltiuteen, ellei tuo usko olisi perustunut Jumalan sanaan. Kirjansa yhdeksännessä luvussa hän tutkii Jeremian kirjaa ja ymmärtää sen kautta monia niistä asioista, jotka tapahtuivat hänen ympärillään ja jotka koskettivat Juudan kansaa. Daniel oppi asioita tutkimalla huolellisesti Jumalan sanaa (vrt. 2. Tim. 3:15). Daniel sai uskolleen vahvistusta, kun hän kirjoitusten kautta ymmärsi, että Juudan kansan jäännös vielä palaisi Jerusalemiin.

Raamattu antaa meille perspektiivin, jossa voimme kasvaa ja joka auttaa meitä pääsemään eteenpäin Jumalan suunnitelmissa, sillä "me olemme Jumalan työtovereita" (1. Kor. 3:9). Ei ole mitään mieltä siinä, että pysyisimme yhä lapsina ja eläisimme vain pinnallista elämää.

Kolmas asia, jota tarvitsemme Jumalalle antautumisessa, on vastuunalaisuus. Emme ole useinkaan tottuneet vastuuseen. Vastuussa? Kuka? Minäkö? Mutta eihän minussa voi olla syytä, isäni vain ei koskaan viettänyt aikaansa minun kanssani, saatamme sanoa. Monet tunnetut psykologit määrittelevät ihmisten heikkouksia ja virheitä sairauksiksi. Juopottelu on alkoholismia, rikollisuus voi johtua tilapäisistä mielenhäiriöistä. Varkaat ovat kleptomaaneja ja tulipalon sytyttäjät pyromaaneja. Laiskuutta ja velttoutta kutsutaan monesti hypoglykemiaksi (eikö kuulostakin hienolta). Työhönsä kyllästyneet ihmiset kärsivät burnoutista.

Saatat muistaa ajan, jolloin huumeiden käyttöä, alkoholismia ja seksuaalista poikkeavuutta pidettiin itsekkyyden ja typeryyden seurauksina. Nyt tuo aika on takana ja nykyinen humanistinen ajattelu jättää runsaasti sijaa itsesäälille. Jos sorrut johonkin arveluttavaan asiaan, olet vain olosuhteiden uhri. Sinulla ei ole omaa tahtoa, joten sinua ei voi soimata. Tauti vain vei sinut mennessään.

Nyt olisi jo korkea aika määritellä ihmisen tahto niin kuin se pitää määritellä. Viime kädessä olemme itse vastuussa kaikesta siitä, mitä teemme. Uskovan täytyy pyrkiä vastuullisuuteen. Ensisijaisen tärkeää on, että olemme vastuussa Jumalalle, joka tuntee sydämemme ja halumme ja jolle mikään ei ole salattua (ks. Hebr. 4:13). Mutta meidän on kannettava vastuuta myös ihmisten edessä.

Daniel ymmärsi, että pakkosiirtolaisuus oli vain seurausta kansan tottelemattomuuudesta Jumalaa kohtaan. Daniel tunnusti kansan synnit ikään kuin omina synteinään: "Me olemme syntiä tehneet,

olemme väärin tehneet, olleet jumalattomat ja uppiniskaiset; me olemme poikenneet pois sinun käskyistäsi ja oikeuksistasi" (Dan. 9:5 - lue jakeet 3-19, niin ymmärrät hänen rukouksensa kokonaisuutena).

Meidän täytyy nähdä lähimmäisemme Jumalan kuvina ja myös kohdella heitä sellaisina. Jumalan sana ei käske meitä ainoastaan kunnioittamaan, vaan myös rakastamaan heitä. Rakkaus taas ei ole tunteen asia. Rakkaus on valinta. Rakkaudessa on kyse itsensä antamisesta, joka ei tunne rajoja. Rakkaus merkitsee antaumusta: Herra, minä haluan tehdä tämän, auta sinä minua, minä vastaan teoistani.

Kuningatar Ester unohti täysin oman hyvinvointinsa ja oman etunsa, kun hän huomasi, että Persian valtakunta muodosti uhkatekijän hänen omalle kansalleen. Ester asetti itsensä likoon kansansa puolesta ja sanoi: "jos tuhoudun, niin tuhoudun" (ks. Ester 4:10-17). Hän nöyrtyi Jumalan ja myös aviomiehensä edessä ja pelasti siten oman kansansa. Esterin aikaansaaman pelastuksen muistoksi vietetyillä Puurim-päivillä (ks. Ester 9:26) on yhä tärkeä sija Israelissa.

Olemme tarkastelleet kolmea tärkeää asiaa - valinnan tekoa, kasvua ja vastuun ottamista. Näiden asioiden valossa voimme kysyä kaikista tämän päivän kristillisistä asioista ja ilmiöistä, ovatko ne sopusoinnussa hengellisen todellisuuden kanssa? Auttavatko nykykristilliset iskulauseet meitä kasvamaan Jeesuksen seuraajina? Vai estävätkö ne meitä vaeltamasta oikealla tiellä?"

"Pankaamme mekin pois kaikki, mikä meitä painaa, ja synti, joka niin helposti meidät kietoo, ja juoskaamme kestävinä edessä olevassa kilvoituksessa, silmät luotuina uskon alkajaan ja täyttäjään, Jeesukseen", kehotetaan Hebrealaiskirjeessä (12:1,2). Tee sinäkin oma henkilökohtainen ratkaisusi ja anna itsesi kokonaan Jumalalle. Muista samalla, että ratkaisussa on kyse hyvin tärkeästä asiasta. Ratkaisua ei kannata tehdä kevein perustein ja sitten luopua siitä. Opetuslapseus ei ole koskaan halpahintaista. Herra sanookin teille, ettei "kukaan, joka laskee kätensä auraan ja katsoo taaksensa, ole sovelias Jumalan valtakuntaan" (Luuk. 9:62).

Daniel, Ester ja Ruut ovat todellisia esimerkkejä siitä, mitä ehyt Jumalalle antautuminen merkitsee (Ruutista ks. Ruut 1:16-18). He tekivät valintansa, kasvoivat Herrassa ja kantoivat vastuun. Heidän ratkaisunsa ei ollut mikään pikainen, nopeasti ohimenevä asia, vaan se näkyi heidän jokapäiväisessä vaelluksessaan.

Jeesus sanoi: " Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon joka päivä ristinsä ja seuratkoon minua" (Luuk. 9:23). Paavali ilmaisi saman asian sanomalla: "Joka päivä minä olen kuoleman kidassa" (1. Kor. 15:31 - engl. käännös: " Jeesuksessa Kristuksessa minä kuolen päivittäin").

Danielin menestys kuninkaan hovissa juonsi juurensa siitä valinnasta, jonka hän oli jo nuorukaisena tehnyt. "Daniel päätti lujasti olla saastuttamatta itseään..." (Dan. 1:8). Hän oli tehnyt ratkaisunsa Jumalan edessä eikä mikään tai kukaan pystynyt horjuttamaan häntä. Danielilla oli elämässään neljä ankaraa koetusta, mutta hän pysyi lujana niissä kaikissa.

Kun Daniel huomattiin kaunismuotoiseksi, terävä-älyiseksi ja hyväoppiseksi, hänet määrättiin kolmeksi vuodeksi kuninkaan palvelemiseen tähtäävään koulutukseen (Dan. 1:4-6). Koulutus piti sisällään sen, että hänellä oli oikeus syödä ja juoda kuninkaan pöydästä. Hän joutui heti päättämään, söisikö hän ruokaa, joka oli epäjumalien saastuttamaa ja Mooseksen lain mukaan epäpuhdasta (ks. 3. Moos. 11).

Daniel pyysi kohteliaasti, että hän voisi ystäviensä kanssa syödä kuninkaan ruuan sijasta vihanneksia (1:16).

Toisessa koetuksessaan Daniel joutui päättämään, ilmaisisiko hän Nebukadnessarille selityksen uneen jonka tämä oli nähnyt. Selitys ei ollut mitenkään mairitteleva Nebukadnessarille. Daniel selitti kuitenkin rohkeasti kuninkaalle, että tämä menettäisi järkensä seitsemän vuoden ajaksi syntiensä ja pahuutensa tähden (Dan. 4). Jos Jumala ei olisi ollut Danielin turvana, olisi tällainen selitys merkinnyt hyvin todennäköisesti kuolemaa. Nebukadnessar oli hyvin kuuluisa julmuuksistaan.

Kolmanteen koetukseen Daniel joutui Nebukadnessarin pojanpojan ^{(viite 1)} aikakaudella vuosia myöhemmin. Danielin piti selittää seinälle ilmestynyt outo kirjoitus. Hän ennusti kirjoituksen perusteella Belsassarin tuhon ja nuhteli häntä ylpeydestä, moraalittomuudesta, epäjumalanpalvelusta ja jumalanpilkasta (Dan. 5).

Viimein Daniel joutui koetukselle jumalanpalveluksestaan, kun hän oli jo vanha mies. Kuningas Daarejaves asetti kolme miestä johtamaan valtaherroja ja satraappeja. Daniel oli yksi näistä kolmesta ja kuningas aikoi jopa asettaa hänet koko valtakunnan päämieheksi (Dan. 6:1-3). Muut valtaherrat ja satraapit alkoivat tästä syystä etsiä syytöksiä Danielia vastaan. He totesivat, etteivät löydä Danielista mitään syytä, elleivät löydä sitä hänen jumalanpalveluksestaan (jakeet 4-5, ks. myös Matt. 10:22; Apt. 14:22; Fil. 1:29; 2. Tim. 3:12 ja 1. Piet. 4:12).

Kuningas saatiin säätämään määräys, jonka mukaan kaikkien oli tiettynä aikana rukoiltava vain häntä eikä ketään tai mitään muuta. Jos joku ei tottelisi määräystä, hänet heitettäisiin leijonien luolaan. Daniel ei totellut määräystä, vaikka tottelemattomuudesta olikin seurauksena varmaan kuolemaan johtava rangaistus. Hän rukoili yhä Jumalaa aivan kuten oli tehnyt siihenkin saakka - kolmesti päivässä, ikkuna avattuna Jerusalemiin päin (jae 10). Hän halusi kohdata leijonan mieluummin kuin muuttaa jumalanpalvelustaan. Jumala kunnioitti Danielin ratkaisua myös tässä tilanteessa ja pelasti hänet ihmeellisesti kuolemalta. Jumalan ihme tuotti iloa myös kuninkaalle ja kuningas rankaisi Danielin vihamiehiä (20-23). Sitten kuningas määräsi, että kaikkien hänen valtakuntansa asukkaiden pitää pelätä Danielin Jumalaa, "sillä hän on elävä Jumala" (26). Daniel puolestaan menestyi sekä Daarejaveksen että Kooreksen hallituskaudella (28).

Daniel oli siunaukseksi ympäristölleen ja kansalleen pakkosiirtolaisuuden aikana, koska hän oli jo nuorena päättänyt antaa itsensä Jumalalle ja koska hän pysyi uskollisena päätökselleen. Daniel oli siis tehnyt ratkaisevan valinnan. Lisäksi hän oli kasvanut kypsyyteen profeetallisen sanan kautta ja oppinut tuntemaan henkilökohtaisesti todellisen elävän Jumalan, joka hallitsee koko maailmaa (Dan. 4:14,22). Daniel on hyvä esimerkki myös siitä, että hän tunsi vastuunsa sekä Jumalan että ihmisten edessä riippumatta siitä, millaiseen vaaraan hän samalla joutui.

----------------------------------------------------------------------

1.Raamattu puhuu Nebukadnessarista Belsassarin isänä (Dan. 5:2) ja vastaavasti Belsassarista Nebukadnessarin poikana (Dan. 5:22). Nebukadnessar oli kuitenkin todennäköisesti Belsassarin isoisä. Raamattu käyttää isänimitystä usein puhuessaan itse asiassa esi-isästä (esim. Daavidista puhutaan Jeesuksen isänä, Luuk. 1 :32).

Osa 2 - Itsekurin välttämättömyys

Ensimmäisen korinttolaiskirjeen 9. luvussa (jae 23) Paavali puhuu itsestään Jumalan palvelijana ja evankeliumin julistajana ja sanoo: "Kaiken minä teen evankeliumin tähden". Sen jälkeen hän puhuu siitä, kuinka hän haluaa säilyttää peräänantamattoman asenteen työssään, jotta hän voisi päästä päämääräänsä: "Minä kuritan ruumistani ja masennan sitä" (jae 27). Paavalin mielestä on selvästikin tärkeää kirjoittaa siitä, kuinka hän on alistanut itsensä itsekurille.

Tällaisen aiheen alkuun on heti todettava, että Paavali ei suinkaan ollut mikään askeetikko. Hän ei ollut sitä mieltä, että ruumis on ihmiselle taakka, josta on pyrittävä eroon. Paavali ei opettanut myöskään niin, että ihmisruumis edustaa pahan alkulähdettä. Päinvastoin hän samassa korinttolaiskirjeessä selvittää, että uskovan ruumis on Pyhän Hengen temppeli ja että eräänä päivänä ruumiin lunastus muuttuu todellisuudeksi, kun saamme kirkastetut ruumiit.

Kristilliseen käsitykseen ihmisruumiista ei kuulu asketismin häivääkään. Silti meidän tulee kurittaa ruumistamme ja masentaa sitä kuten Paavali sanoi. Mutta meidän on vastustettava kaikkia niitä käsityksiä, joiden mukaan ruumis on ihmiselle vain este ja pahan lähde. Toki voimme myöntää, että voimme tehdä ruumiillamme syntiä ja syntiä on sitä paitsi liiallinen ruumiin kurittaminenkin.

Mutta Paavali kirjoittaa korinttolaiskirjeessä siitä, että meidän tulisi antaa ruumiimme evankeliumin palvelijoiksi. Paavali käsittelee asiaa puhuessaan Jumalan palvelijan toiminnasta. Paavalille on tärkeintä tehdä asiat evankeliumin tähden. Siksi hän kuritti ruumistaan. Paavalin lausahdus itsekurista ei ole alkukielellä mitenkään pehmeä ilmaisu. Se ei jätä mitään sijaa puolinaisuudelle.

Paavali selittää hyvin tarkoin, kuinka hän kuritti ja masensi ruumistaan. Koska tämä aihe on Jumalan palvelemisen kannalta hyvin keskeinen, on meidän tutkittava tarkoin, mitä hän todella sanoi. Paavali kuvaili asiaa puhumalla juoksukilpailusta. "Ettekö tiedä, että jotka kilparadalla juoksevat, ne tosin kaikki juoksevat, mutta yksi saa voittopalkinnon? Juoskaa niin kuin hän, että sen saavuttaisitte" (1. Kor. 9:24).

Kaikki kilparadalla juoksijat eivät saa voittopalkintoa, Paavali toteaa ja kannustaa lukijoitaan juoksemaan niin, että he olisivat voittajia. Seuraavassa jakeessa hän kuvaa sitä, kuinka voittopalkintoon tähdätään juoksukilpailussa: "Jokainen kilpailija noudattaa itsensähillitsemistä kaikessa". Paavali korostaa sitä, että itsekuri on tärkeää jokaiselle osallistujalle. Ne, jotka todella kilpailevat voittopalkinnosta, tarvitsevat kovaa itsekuria. He eivät voi esimerkiksi syödä kilpailuja edeltävän harjoituskauden aikana milloin ja mitä haluavat.

He eivät voi tehdä monia muitakaan asioita, joita muut ihmiset tekevät ja jotka ovat muille täysin hyväksyttäviä, ja kun he lopulta osallistuvat itse kilpailuun, täytyy heidän siinäkin noudattaa kaikkia sääntöjä ja ohjeita, ettei heitä diskattaisi.

Älä kuvittele hetkeäkään, että sellaiset urheilijat kuten keihäänheittäjä Arto Härkönen ja ralliautoilija Ari Vatanen - jotka molemmat ovat tunnustavia kristittyjä - olisivat olleet jonkinlaisia poikkeuksia päämääriensä saavuttamisessa.

Me voimme sanoa haluavamme sitä sun tätä, jos emme itse ole mukana kilpailussa. Mutta kilpailutilanteessa meidän täytyy saada ruumiimme täydelliseen hallintaan. Mitä se merkitsee? Se merkitsee pidättymistä monista eri asioista. Emme voi helliä ruumistamme kaikella, mitä se haluaa, vaan meidän on rajoitettava sen vapautta. Ruumis ei ole mukana kilpailussa nälän, janon, vaatetuksen tai unen tarpeen tyydyttämiseksi. Se on mukana vain kilpailusuoritusta varten ja siinäkin tarkoituksessa sen tavoitteena on saada voittopalkinto.

Paavali jatkaa kuvaustaan: "Jokainen noudattaa itsensähillitsemistä kaikessa; he saadakseen vain katoavaisen seppeleen" (9:25). Muinaisissa olympialaisissa voittaja palkittiin pelkällä kuihtuvalla laakeriseppeleellä ja silti hän alisti itsensä rajuun kurinalaisuuteen tullakseen voittajaksi. Kuinka paljon enemmän meidän pitäisikään harjoittaa itsekuria, kun meidän kohdallamme on kyse katoamattomasta seppeleestä? "Minä en siis juokse umpimähkään, en taistele niin kuin ilmaan hosuen", sanoo Paavali, kun hän kehittelee teemaansa eteenpäin.

Paavali ei siis halunnut harjoittaa itsekuria turhan takia. Hänellä oli päämäärä ja hän juoksi suoraan sitä kohti. Tämä jae pitää lukea yhdessä seuraavan jakeen kanssa. Paavali ei halunnut juosta

umpimähkäisesti sinne tänne, vaan halusi ohjata kaikkia liikkeitään ja toimintojaan itsekurin avulla Hän oppi hallitsemaan itseään, mutta se maksoi hänelle paljon (ks. esim. 2. Kor. 11:27). Jos sinä et ole vielä oppinut hallitsemaan ruumistasi, on korkea aika ryhtyä tähän tärkeään työhön, että voisit kasvaa ja varustautua Jumalan palvelemiseen. Kenties olet yrittänyt harjoittaa itsekuria, mutta kaikki on ollut toistaiseksi turhaa, koska olet sittenkin antanut periksi erilaisille haluille ja mieliteoille. Kristillinen elämä edellyttää itsekuria.

Mitä sitten on juoksukilpailuun osallistuminen? Ensinnäkin siinä on kyse poikkeuksellisesta tilanteesta. Normaalisti kuljemme eteenpäin ottamalla vain askeleen kerrallaan, mutta kilpailussa meidän pitää kiihdyttää vauhtia ja koko ruumiin täytyy osallistua rajuun ponnistukseen. Juuri kilpailussa ruumis joutuu koville.

Kun Jeesus löysi opetuslapsensa nukkumasta, vaikka oli pyytänyt heitä valvomaan, hän osoitti heille syyn tottelemattomuuteen: "Henki tosin on altis, mutta liha on heikko" (Matt. 26:41). Mitä hyötyä on alttiista hengestä, jos liha ei kykene toteuttamaan hengen vaatimuksia? Jos liha on heikko, ei vahvakaan henki pysty pitämään meitä valveilla. Jos sinut on kutsuttu valvomaan Herran kanssa, tarvitset sekä altista henkeä että altista lihaa. Ruumis ei ole mikään este, mutta se on palvelija, jota täytyy kouluttaa palvelemaan hyvin. Ruumista on harjoitettava tavallisissa jokapäiväisissä olosuhteissa, että se selviäisi myös poikkeuksellisissa tilanteissa.

Nikodeemus meni Jeesuksen luo yöllä ja Jeesus oli valmis keskustelemaan hänen kanssaan kellonajasta riippumatta (ks. Joh. 3:1-21). Muistat varmaan myös sen, kuinka Jeesus Sykarissa Jaakobin lähteen reunalla matkasta väsyneenä tapasi epätoivoisen samarialaisen naisen. Oli ruoka-aika, mutta Jeesus ei halunnut kiinnittää huomiota fyysisiin tarpeisiinsa, vaan käytti tilaisuuden kärsivällisesti hyväkseen ja selvitti naiselle, kuinka tämä voisi saada hengelliset tarpeensa tyydytettyä (ks. Joh. 4:5-38).

On selvää, että fyysisten tarpeidemme täytyy silloin tällöin väistyä syrjään, kun palvelemme Herraa. Markuksen evankeliumin kolmannessa luvussa kerrotaan, kuinka Jeesus oli niin sankan ihmisjoukon ympäröimä, ettei hänellä ollut tilaisuutta syödä (Mark. 3:20). Jeesuksen omaiset halusivat ottaa hänet huostaansa, sillä heidän mielestään Jeesus ei menetellyt oikein. Mutta Jeesus ei voinut tehdä muuta kuin siirtää ateriointinsa tuonnemmaksi, koska ihmisten tarpeet olivat niin suuret.

Jos sinä tai minä emme ole valmiit luopumaan ateriasta silloin, kun kiireellinen tehtävä vaatii sitä, ei työmme voi kantaa suurta hedelmää. Tällaisissa tilanteissa meidän on hallittava ruumiimme ja varmistuttava jo ennakkoon siitä, etteivät fyysiset tarpeemme vaaranna Herran työtä.

On tietenkin oltava järkevä sikäli, ettei uhraa fyysistä terveyttään vain siksi, että yrittää antaa itsestään hengellisen kuvan. Meidän täytyy säilyttää tasapaino, ettemme lankea äärimmäisyyksien ansaan. Silti meiltä jokaiselta vaaditaan silloin tällöin vaivan kärsimistä.

Itsekuri ei ole nykypäivänä kovin suosittu aihe, mutta hengellinen kasvu ja kypsyys kuitenkin edellyttävät sitä. Uskon, että suurin osa suomalaisista on lukenut tai ainakin nähnyt elokuvana Väinö Linnan (1920-1992) Tuntemattoman sotilaan, jossa kuvataan mm. sitä, että käskyin määrätty kuri ei sovellu tavallisen sotilaan mentaliteettiin. ^{(viite 1)} Kuri pystytään kyllä saamaan aikaan erilaisilla tiukoilla määräyksillä, mutta sen aitous joutuu testiin silloin, kun olemme omissa oloissamme ja kun itsekurin pitäisi lähteä meistä itsestämme. Kristittyjäkään ei pitäisi koskaan pakottaa itsekuriin, vaan motivoida oikealla tavalla harjoittamaan sitä aivan kuten Paavali kehotti filippiläisiä kurin harjoittamiseen (ks. Fil. 3:13,14).

Haluan tässä ottaa esille kolme Jumalan sanaan perustuvaa asiaa, jotka kuuluvat itsekuriin ja joita kenenkään opetuslapseksi itseään kutsuvan ei pitäisi unohtaa tai laiminlyödä, vaikka näistä asioista ei nykyisin kovin paljon puhutakaan.

Varhainen ylösnouseminen

Minulla on ollut tapana kannustaa kristittyjä siihen, että he heräisivät varhain aamulla. Aamunkoitto on todellakin paras aika Herran kohtaamiseen. Silloin voimme kaikkein parhaiten seurustella Hänen kanssaan. Monilla Raamatussa esiintyvillä Jumalan palvelijoilla oli tapana herätä varhain. Mannakin piti kerätä maasta ennen auringon nousua (ks. 2. Moos. 16:21). Jokaisen, joka haluaa nauttia Herran tarjoamaa ravintoa, tulee herätä varhain. Auringon paahde sulattaa mannan eikä siitä jää mitään

jäljelle. Jokaisen kristityn tulee tietää, että hengellisen ravinnon ja virkistäytymisen saaminen Herran edessä edellyttää sitä, että heräämme riittävän varhain. Jos heräämme liian myöhään, ei meillä ole mitään syötävää. Se vaivainen kristillinen elämä, josta niin monet nykyään kärsivät, ei johdu mistään suuresta hengellisestä ongelmasta, vaan pelkästään siitä, että kristityt heräävät aamuisin liian myöhään.

Älä pidä tätä liian vähäpätöisenä asiana. Monien hengelliset ongelmat johtuvat siitä, että he eivät herää tarpeeksi aikaisin ja vietä aikaa Jumalan kanssa.

Jumala jakaa hengellistä ravintoa aamuvarhaisella. Joka herää liian myöhään, jää ravintoa vaille. Monilla Jumalan lapsilla on riittävästi intoa ja rakkautta ja monet ovat kyllä antautuneet Jumalalle, mutta silti he epäonnistuvat itsekurin harjoittamisessa. He nukkuvat liian pitkään. Varhaisella heräämisellä on selkeä yhteys hengelliseen elämään ja usein hengellinen kasvu on riippuvaista juuri siitä.

"Ovi saranoillaan kääntyilee, laiska vuoteellansa" (Snl. 26:14). Kuinka laiska käyttäytyy vuoteellaan? Hän kääntyilee kuin ovi saranoillaan. Laiska ihminen kyllä kääntyilee vuoteellaan, mutta hän ei kovin mielellään nouse siltä. Hän vaihtaa kyllä asentoa, mutta on yhä vuoteessaan. Monet ihmiset pitävät itsepintaisesti kiinni vuoteistaan. He kääntävät kylkeä ja heistä loikoilu on ihastuttavaa. He haluavat nukkua, nukkua vain vähän pitempään ja viipyä vuoteissaan.

Raamatussa Jumalan palvelijat heräsivät varhain. Otetaan esimerkiksi Aabraham (1. Moos. 19:27, 21:14 ja 22:3), Jaakob (1. Moos. 28:18), Mooses (2. Moos. 8:20, 9:13, 24:4, 34:4), Joosua (Joosua 3:1, 6:12, 7:16, 8:10), Gideon (Tuom. 6:38), Hanna (1. Sam. 1:19), Samuel (1. Sam. 15:12), Daavid (1. Sam. 17:20), Job (Job 1:5), apostolit (Apt. 5:21), Maria (Mark. 16:19; Luuk. 24:22; Joh. 20:1) tai Herramme Jeesus (Mark. 1:35). Kaikissa näissä Raamatun kohdissa puhutaan varhaisesta nousemisesta. Juuri aamuvarhaisella toimitettiin Herran työhön ja hiljentymiseen liittyviä asioita. Kaikki Jumalan palvelijat seurustelivat Jumalan kanssa aamulla. Vaikka emme löydäkään Raamatusta kohtaa, jossa Jumala suoranaisesti käskisi meitä heräämään varhain, meillä on Jumalan palvelijoissa riittävästi esimerkkiä noustaksemme itsekin aikaisin.

1) Seurustele Jumalan kanssa

Varhain heräämisessä ei tietenkään ole mitään järkeä, jos emme käytä aamun hetkiä hengellisen kasvun hyväksi. Tässä muutamia asioita, joita meidän pitäisi tehdä heräämisemme jälkeen.

2) Laula ja ylistä

Aamu on parasta aikaa ylistää Jumalaa lauluilla. Sydämemme pitäisi itse asiassa olla täynnä kiitosta kaikissa olosuhteissa. Tähän asiaan palaamme 4. luvun toisessa osassa.

3) Etsi Jumalan edessä hengen ravintoa

Älä lue aamulla pitkiä jaksoja Raamatusta. On parempi lukea joku lyhyt kappale Herran edessä ja samalla sekä rukoilla että ylistää Jumalaa. Kun puhumme aamuhartaudesta, emme tarkoita, että ensin tulee olla hiljaa Jumalan edessä, sitten ylistää Jumalaa, kolmanneksi lukea Raamattua ja neljänneksi rukoilla. Käytännössä voimme yhdistää kaikki nämä toiminnot toisiinsa.

Aamuvarhainen on parasta aikaa mannan kokoamiseen. Opettele rukoilemaan, ylistämään ja seurustelemaan Jumalan kanssa samalla kun luet sanaa. Jos aloitat jokaisen aamun Jumalan kanssa, saat siitä päivittäin tyydytystä. "Jumala, sinä olet minun Jumalani, sinua minä etsin varhain" (Ps. 65:2), "Kun hän (Jumala) surmasi heitä, kysyivät he häntä, kääntyivät ja etsivät varhain Jumalaa"

(Ps. 78:34 engl. käännös). Kummassakin psalmissa mainitaan sana varhain alkutekstissä. Aamuvarhaisella on aika rukoilla. Kun seurustelemme Jumalan kanssa ja nautimme mannaa, saamme voimaa jättää kaikki asiamme Jumalalle ja voimaa rukoilla näiden asioiden puolesta.

Jokaisen uskovan tulisi tuntea ne neljä asiaa, joita hän tarvitsee seurustellessaan päivittäin Jumalan kanssa: hiljentyminen, ylistys, Raamatun lukeminen ja mietiskeleminen ja rukous. Nuoria kristittyjä kannattaa kannustaa heräämään varhain, koska jos he ovat tässä asiassa välinpitämättömiä, heistä tulee välinpitämättömiä melkein missä tahansa.

Aamuhiljentyminen tuo tullessaan aivan erilaisen päivän kuin hiljentymisen laiminlyöminen, olemmepa saaneet vankkaa hengen ravintoa tai jääneet nälkäisiksi. Nuorten kristittyjen tulisi harjoittaa tiukkaa itsekuria, jotta he heräisivät ajoissa aamulla hiljentymään Jumalan edessä, ylistämään häntä, tutkimaan sanaa ja rukoilemaan. Tällä tavalla he saavat ravinnon ja virkistyksen sielullensa

Vielä muutamia asioita, jotka liittyvät varhaiseen heräämiseen.

a) Herätäkseen varhain tulee mennä varhain nukkumaan. Kaikilla niillä, jotka heräävät varhain, on tapana mennä ajoissa nukkumaan. Emme voi olettaa, että heräämme aikaisin, jos vitkuttelemme pitkään illalla. Sehän olisi sama kuin polttaisimme kynttilää molemmista päistä.

b) Älä aseta liian suuria vaatimuksia varhaiselle nousemiselle. Jotkut heräävät jo kolmelta tai neljältä. He pystyvät tekemään sitä muutaman päivän, mutta sitten he väsähtävät. Jos yritämme nousta liian aikaisin, epäonnistumme koko touhussa. liian suurten vaatimusten asettaminen tuottaa vain huonon omantunnon.

c) Pyri tekemään aikaisesta heräämisestä tapa itsellesi. On selvää, että aikainen ylösnouseminen tuottaa aluksi vaikeuksia. Sängyssä on mukava pötkötellä. Vie jonkin aikaa, ennen kuin nousemisesta tulee meille tapa. Alkuun meidän on pakotettava itsemme ylös vuoteesta, mutta jonkun ajan kuluttua nouseminen ei enää vaadikaan suuria ponnistuksia.

d) Vain harvat ihmiset tarvitsevat unta yli kahdeksan tuntia. Älä tee itsestäsi poikkeusta. Älä huolehdi terveydestäsi, sillä varhainen herääminen ei vaikuta siihen. Itse asiassa tunnet väsymystä, jos nukut liian pitkään.

Jumalan arvojärjestys

Meidän on syytä muistaa, että olemme taloudenhoitajan lailla vastuussa ajankäytöstämme. Mitättömät asiat saattavat viedä meiltä aikaa, jonka voisimme käyttää paljon paremmin ja hedelmällisemmin. Herra kehottaakin meitä: "Katsokaa siis tarkoin, kuinka vaellatte...ottakaa vaari oikeasta hetkestä" (ks. Ef. 5:15,16 ja Kol. 4:5).

Sanan tutkimiseen ja rukoukseen käytetty hiljainen hetki jokaisen päivän alussa asettaa Jumalasuhteemme ja Jumalan arvojärjestyksen kohdalleen meidän elämässämme. Voit antaa itsesi uudelleen hänelle, kun mietit loppupäivän tunteja. Hiljaisen hetken aikana voit miettiä asioita, joita sinun pitäisi päivän aikana tehdä ja asettaa ne tärkeysjärjestykseen.

Pätevä kenraali ja epäilemättä terävä-älyinen marsalkka Mannerheim (1867-1951) kuului niihin, jotka suunnittelivat taistelut tarkoin etukäteen ennen vihollisen kohtaamista. Hän ei lykännyt tärkeitä päätöksiä siihen, kun taistelut jo alkoivat. Mutta samalla hän varautui muuttamaan suunnitelmiaan, jos tilanne niin vaatisi. Pyri sinäkin toteuttamaan ne aikeet ja suunnitelmat, joita sinulla on kullekin päivälle. Mutta ole samalla avoin muutoksille, joita Jumala saattaa tuoda sinun päivääsi.

Saattaa olla tarpeellista, että et hyväksy suoralta kädeltä kaikkia menemisiä ja tekemisiä, joita sinulle ehdotetaan puhelimessa. Onpa kalenterissasi tilaa vaikka kuinka paljon, sinun kannattaa tällaisissa tilanteissa pyytää harkinta-aikaa rukoilla johdatusta ennen kuin lupaat mitään. Yllättävää kyllä monet asiat vaikuttavat vähemmän tärkeiltä sen jälkeen, kun olet sulkenut puhelimen. Jos vältyt lupausten antamiselta heti, kun sinulta jotakin pyydetään, sinulla on paremmat mahdollisuudet miettiä asian tärkeyttä ja tutkia, mikä on Jumalan tahto sinun kohdallasi.

Päivittäisen hiljaisen hetken lisäksi sinun kannattaa viikoittain varata aikaa hengellisen inventaarion tekemiseen. Arvioi kuluneita päiviä, laita ylös kaikki, mitä Jumala on sinulle opettanut ja aseta tavoitteita tulevaisuudelle. Monesti huomaat myös epäonnistuvasi. Mutta ironista kyllä, mitä kiirei-

semmäksi tulet, sitä tärkeämpää olisi viettää tällaista inventaariohetkeä. Kiire saa sinut kuitenkin helposti kykenemättömäksi varaamaan aikaa tällaiseen. Sinusta voi tulla fanaatikko, joka vain kaksinkertaistaa vauhtinsa, koska on epävarma oikeasta suunnasta. Lopputuloksena on väsyminen. Mutta jos harjoitat itsekuria ja suunnittelet päiväsi ja teet viikottaisen inventaarion, saat tekemisiisi tuoreutta ja oikeaa näkökulmaa.

Martti Luther (1483-1546) oli hyvin kiireinen mies ja hänellä oli tapana todeta, että hänelle oli tarpeen herätä joka aamu varhain ja viettää useampi tunti Herran edessä ennen kuin hän saattoi aloittaa työnsä. Ilman tällaista kurinalaisuutta hän ei todennäköisesti olisi saanut aikaan kaikkea sitä mitä sai.

On erittäin todennäköistä, että Luther antoi innostavan esimerkin oppilaanaan olleelle Mikael Agricolalle (1510-1557). Tämä huomionarvoinen Suomen uskonpuhdistaja teki mahtavan elämäntyön ja kirjoitti ensimmäisen suomenkielisen kirjan ja käänsi lisäksi Uuden testamentin (1543) ja osan Vanhaa testamenttia (1551-1552) suomeksi. ^{(viite 2)}

Mikael Agricolan aloittaman Suomen uskonpuhdistuksen voima ei ollut niinkään roomalaiskatolisten tapojen ja katolisen jumalanpalveluskäytännön radikaalissa muuttamisessa kuin Raamatun kääntämisessä, rukouksessa ja uskon vanhurskauden opetuksessa. Agricolan varovainen uudistuslinja osoittautui sittemmin viisaaksi ja hedelmälliseksi valinnaksi Suomessa, jossa ei ole koskaan haluttu pikaisia suurmuutoksia. Agricolan työssä ei ollut kyse pelkästään viisaudesta, vaan asioiden erottelukyvystä, mikä helpotti asioiden oikean tärkeysjärjestyksen säilyttämistä ja päämäärien saavuttamista.

Uskovan elämän suurimmaksi taisteluksi osoittautuu vuosien mittaan se, kuinka hän onnistuu varaamaan riittävästi aikaa aamuvartioon, viikkoinventaarioon ja lisäksi kuukausittaiseen suunnitteluun. Koska ajan viettäminen Jumalan kanssa on uskovalle mitä tärkein asia, pyrkii saatana kaikin tavoin tekemään siihen tähtäävät hankkeet tyhjiksi.

Tiedämme kuitenkin kokemuksesta, että vain varaamalla aikaa Jumalalle voimme selvitä maailman pyörteistä, joiden vietäviksi monet joutuvat. Myös Jeesuksen elämän salaisuus oli hiljaisissa hetkissä. Jeesus ei tehnyt kaikkea, mitä Palestiinan tilanne olisi vaatinut eikä kenties kaikkea, mitä hän olisi itse halunnut tehdä. Ainut mahdollisuus turhautumisen välttämiseen on tietoisuus siitä, että teemme juuri sitä, mitä Jumala haluaa meidän tekevän ja tämä vaatii määrätietoista itsekuria. Mikään ei korvaa tietoisuutta siitä, että tänä päivänä, tässä ja juuri nyt olen tekemässä Jumalan tahtoa. Vain tämä tietoisuus auttaa meitä ajattelemaan tekemättömiä asioita täysin tyynesti ja jättämään ne Jumalan käsiin.

Jos tutkit Jeesuksen elämää, huomaat, että hän osasi sanoa "ei". Hän näki kansanjoukot tulossa luokseen, mutta hän sanoi "ei" ja meni vuorelle rukoilemaan. Myös apostolit osasivat sanoa "ei". Apostolien tekojen 6. luvussa kerrotaan, kuinka seurakunta huomasi, että sen keskuudessa oli paljon niitä, jotka tarvitsivat pikaista sosiaalista apua. Mutta apostolit kieltäytyivät ryhtymästä avustustyöhön. Sen sijaan he valitsivat muita tähän tehtävään ja sanoivat, että he haluavat pysyä rukouksessa ja sanan palveluksessa (Apt. 6:4).

Me elämme vaatimusten mukaan, vaikka meidän pitäisi elää oikean tärkeysjärjestyksen mukaan. Meidän täytyy oppia harjoittamaan itsekuria, ettemme koskaan uhraisi parasta saadaksemme jotakin hyvää ja ettemme koskaan laiminlöisi Jumalan tärkeysjärjestystä suostumalla turhiin vaatimuksiin.

Palaamme jälleen siihen, mikä oli Jeesuksen elämän salaisuus. Yhden vihjeen siitä saamme Markuksen evankeliumista, kun Markus kertoo Jeesuksen työntäyteisestä päivästä. "Ja varhain aamulla, kun vielä oli pimeä, hän nousi, lähti ulos ja meni autioon paikkaan; ja siellä hän rukoili" (Mark. 1:35). Tässä on Jeesuksen elämän ja Jumalan työn salaisuus. Jeesus odotti rukouksessa neuvoa Isältään ja voimaa toimia näiden neuvojen mukaan. Jeesuksella ei ollut mitään jumalallista suunnitelmaa. Hän etsi Isän tahtoa joka päivä ja eli rukouksessa täysin riippuvaisena Isän johdatuksesta. Tällä tavalla hän pystyi torjumaan kiireiset vaatimukset ja toteuttamaan niiden sijaan sen, millä oli todellista merkitystä.

Lasaruksen kuolema kuvaa hyvin tätä periaatetta. Mikä olisikaan ollut tärkeämpää kuin Jeesuksen Martalta ja Marialta saama viesti: "Herra, katso, se, joka on sinulle rakas, sairastaa" (Joh. 11:3). Johannes kertoo Jeesuksen reaktiosta hyvin ristiriitaisin sanoin: "Ja Jeesus rakasti Marttaa ja hänen sisartaan ja Lasarusta. Kun hän siis kuuli hänen sairastavan, viipyi hän siinä paikassa, missä hän oli, vielä kaksi päivää" (11:5,6).

Mitä tilanne olisi pikaisesti vaatinut? Tietenkin sitä, että Jeesus olisi tehnyt jotakin, joka olisi estänyt hänen rakkaan ystävänsä Lasaruksen kuoleman. Mutta Jumalalle kaikkein tärkein asia oli Lasaruksen herättäminen kuolleista. Siksi Lasaruksen sallittiin kuolla. Myöhemmin Jeesus herätti hänet kuolleista ja todisti samalla itsestään: "Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut" (Joh. 11:25).

Kenties ihmettelemme, miksi Jeesus toimi vain niin vähän aikaa maan päällä. Miksei hän olisi voinut toimia muutaman vuoden pitempään? Miksi niin moni ihminen jätettiin tuskiinsa ja taisteluihinsa? Raamattu ei anna mitään vastausta näihin kysymyksiin ja me jätämme vastaukset Jumalan huostaan. Hänellä on omat salaisuutensa.

Mutta tiedämme kuitenkin, että kun Jeesus odotti Isältä rukouksessa neuvoa, hän pysyi vapaana kiireisten vaatimusten tyrannialta. Hänellä oli käsitys siitä, mitä hänen piti tehdä ja mihin suuntaan edetä, ja hän pystyi tekemään kaiken sen, mitä hänen pitikin tehdä. Viimeisenä iltanaan hän saattoi sanoa: "Minä olen täyttänyt sen työn, jonka sinä annoit minun tehtäväkseni" (Joh. 17:4).

Entä meidän mielemme

Aikuiset tarvitsevat paljon itsekuria muun muassa siihen, mitä he katselevat televisiosta. Itsekuri on tarpeen sen takia, etteivät ohjelmat pääse hallitsemaan meitä. Nuorilla voi tietysti olla tässä asiassa jopa suurempia vaikeuksia. Vaikka Raamattu ei puhu mitään televisiosta, antaa se ohjeita kristitylle, joka haluaa tietää, miten erilaisiin televisiossa esitettyihin asioihin tulee suhtautua.

Jesaja sanoo: "Herra on korkea, sillä hän asuu korkeudessa" (Jes. 33:5, vrt. Ps. 113:5). Vähän myöhemmin hän kuvailee ihmistä, joka kelpaa Jumalan läheisyyteen: "Joka vanhurskaudessa vaeltaa...joka tukkii korvansa kuulemasta veritöitä (erilaisia väkivallantekoja kuten esimerkiksi monissa väkivaltaisissa elokuvissa) ja sulkee silmänsä näkemästä pahaa, hän on asuva kukkuloilla (Jes. 33:15,16). Huomaa, kuinka Jesaja varoittaa päästämästä mieleemme pahoja asioita korvien ja silmien kautta.

Herra on hyvin kiinnostunut siitä, mitä meidän mielessämme tapahtuu. Itse asiassa yhtenä evankeliumin julistamisen tavoitteena on valloittaa ihmisen ajatusmaailma kuuliaiseksi Kristukselle (ks. 2. Kor. 10:5). Myös Paavali piti tärkeänä sitä, että ajatuksemme on suunnattu oikein. "Olkoon mielenne siihen, mikä ylhäällä on, älköön siihen, mikä on maan päällä", hän kirjoitti (Kol. 3:2). Kristitylle ei ole hyväksi altistaa mieltään kaikelle tämän maailman huvitukselle ja mille tahansa viihteelle. Jos väärät asiat valtaavat mielemme, koemme helposti tappioita.

On tietenkin selvää, ettei mielemme voi jatkuvasti olla hengellisten asioiden täyttämä. Paavali asettaa kuitenkin tiettyjä vaatimuksia niille asioille, joilla meidän kannattaa yleensä ravita mieltämme. "Mikä on totta, mikä kunnioitettavaa, mikä oikeaa...puhdasta...rakastettavaa...hyvältä kuuluvaa, jos on jokin avu ja jos on jotakin kiitettävää (mikä tahansa, mikä on moraalisesti hienoa ja antaa aihetta kiitokseen), sitä ajatelkaa" (Fil. 4:8). Tämä jae antaa meille hyvän pohjan miettiä, onko joku laidun sopiva Jumalan kansan ravinnoksi vai ei. Ei ole Jumalan tahto, että katselemme televisiosta tai muualta ohjelmia, jotka eivät läpäise tätä Fil. 4:8 -testiä.

Jumala on tarkoittanut, että meidän mielemme kypsyy ja kukoistaa, kun sitä ravitaan oikeilla asioilla Mutta jos kyllästämme ajatuksemme asioilla, jotka eivät ole Jumalan mielen mukaisia, meidän mielemme alkaa toimia ja reagoida väärin. Meidän mieltämme ei ole tarkoitettu Jumalan tahdon vastaisten asioiden käsittelemiseen. Jos vertaamme pelastumatonta pakanaa Jumalan lapseen, huomaamme, että heidän suurin eronsa on heidän erilaisessa mielessään.

Jumalattomat vaeltavat "mielensä turhuudessa" (Ef. 4:17). Heille elämällä ei ole todellista tarkoitusta eikä elämä anna lopullista tyydytystä. Turhuus turmelee heidän mielensä. Lisäksi pelastumattomat ovat pimentyneitä ymmärrykseltään (Ef. 4:18). Pelastumattomien ja pelastuneiden tapa ymmärtää asioita on erilainen ja jumalattomat eivät saa elämäänsä mitään valaistusta taivaasta. Raamatusta huomaamme monin paikoin, että todellinen taistelu ihmisestä käydään ihmisen mielessä. Jos haluamme edistyä pyhityksessä, on juuri mielemme ratkaisevassa asemassa. Mieli ei ehkä ole ainut, mitä tarvitsemme, mutta se on kuitenkin hyvin keskeinen tekijä.

On ilman muuta selvää, että kaikki, mitä näemme, vaikuttaa meihin voimakkaammin ja elävämmin kuin se, mitä kuulemme. Paavali sanoi, että monista ihmisten salaisista tekemisistä on jo häpeällistä

puhuakin (Ef. 5:12). Tästä syystä ei ole myöskään oikein katsoa mitään sellaista, mikä jo sanottuna olisi häpeällistä.

Job saattoi sanoa tehneensä liiton silmiensä kanssa (Job 31:1). "Kuinka voisinkaan katsoa neitosen puoleen", hän jatkoi. Monissa paljon katsotuissa televisio-ohjelmissa on mukana aineistoa, joka synnyttää meissä himoa tai kiihottaa meitä. On sulaa hulluutta altistua kiusaukselle aivan tietoisesti. "Älkää niin pitäkö lihastanne huolta, että himot heräävät" (Room. 13:14).

Kiusauksista puhutaan myös Jaakobin kirjeen 1. luvussa. "Jokaista kiusaa hänen oma himonsa, joka häntä vetää ja houkuttelee; kun sitten himo on tullut raskaaksi, synnyttää se synnin, mutta kun synti on täytetty, synnyttää se kuoleman" (Jaak. 1:14,15). Kiusauksen aikana on aina mahdollisuus ajatella asiaa ja lankeemuksen seurauksia. On aina mahdollista miettiä, toiminko Jumalan tahdon vai oman himoni mukaan.

Monesti kiusaus tulee suoraan eteemme kesken kaiken, vaikka meillä ei ole ollut mitään halua syntiin. Kiusaus itsessään ei ole syntiä, mutta jos alamme mietiskellä kiusausta, me annamme synnille helposti oikeutuksen. Synti houkuttelee meitä. Mutta huomaa, että meitä varsinaisesti houkuttelee ja viettelee meidän oma himomme. Himo merkitsee yksinkertaisesti voimakasta halua. Olemme alttiita kiusauksille aina, kun meissä on Jumalan tahdon vastaista voimakasta halua johonkin. Saatana on kyllin etevä kiusaamaan meitä juuri meidän heikoimmilla alueillamme. Koska saatana ei ole luoja, hän pystyy ainoastaan käyttämään hyväkseen luotuja asioita. Mutta hänen tapanaan on vääristää luodut asiat päälaelleen. Tunnustamaton synti antaa saatanalle aina jalansijan, jolta hän voi jatkaa hyökkäyksiään.

Seuraavat kolme asiaa sisältyvät kiusauksen vastustamiseen:
1) Jumalalle alistuminen, Jaak. 4:7a
2) Pahan vastustaminen, Jaak. 4:7b
3) Kiusauksen pakeneminen ja vanhurskauden etsiminen, 1. Tim. 6:11; 2. Tim. 2:22

On yksi tärkeä asia, joka sinun kannattaa muistaa. Et voi paeta mitään sellaista, mitä yhä pidät mielessäsi. Et voi yhtäkkiä puhdistaa mieltäsi täysin tyhjäksi etkä myöskään taistella tiukasti kiusausta vastaan. Sinun on korvattava väärät ajatukset ja mielikuvat sellaisilla, jotka ylentävät sielusi Jumalan puoleen.

Kaikki se, millä säännöllisesti ravitsemme mieltämme, vaikuttaa ajatuksiimme, arvoihimme ja asenteisiimme. Jos mielemme on jatkuvasti materialismin, väkivallan, jumalanpilkan ja erilaisen epäpuhtauden temmellyskenttänä, emme voi kantaa Hengen hedelmää (ks. Gal. 5:19-24). Jumalan sana kehottaa meitä: "Älkääkä mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta" (Room. 12:2).

Mielen uudistuksessa on kyse prosessista, jatkuvasta tapahtumasta. Uudestisyntymisen yhteydessä Jumala antaa meille uuden hengen, mutta se ei tarkoita sitä, että meistä tulee kerralla kypsiä Jumalan lapsia. Jumalan Hengen täytyy päästä yhteistyössä meidän henkemme kanssa kasvattamaan meitä niin, että Kristuksen luonne tulee meissä näkyviin. Tämä jumalallisen luonnon kehittyminen on prosessi, joka kestää koko elämämme ajan.

Jumalalle antautuminen saattaa merkitä tämän prosessin alkua, mutta pyhitystapahtuma edellyttää jatkuvasti sitä, että emme mukaudu tämän maailman mukaan, vaan kasvamme Kristuksen kaltaisiksi. Tämä voi tapahtua vain mielen uudistuksen kautta

Jumala on luonut meidät niin, että meidän tekomme seuraavat ajatuksiamme. Monet Raamatun kohdat tuovat esiin tämän periaatteen. Jeremia 11:8 esimerkiksi sanoo: "Mutta he eivät kuulleet eivätkä korvaansa kallistaneet, vaan vaelsivat kukin pahan sydämensä paatumuksessa". Jumala osoitti tässä kapinoivalle kansalle, että se toimi mielensä ajatusten mukaan. ^{(viite 3)}

Jos emme harjoita kurinalaisuutta mieleemme nähden, on lopputuloksena se, että olemme sidottuja huonoihin tapoihin niin ajatuksissamme kuin teoissammekin. Väärät ajatukset, joita päästämme mieleemme, alkavat pikku hiljaa kotiutua meihin. Jos joku ajattelee jatkuvasti synnillisiä ajatuksia, hänen mielensä alkaa pian seurata synnillisiä polkuja sen sijaan, että hän vaeltaisi vakaasti Herrassa. Jos tällainen henkilö ei kuuntele Pyhän Hengen varoittavaa ääntä, vaan antaa ajatustensa kulkea valtoimenaan, hän saa niittää ikäviä seurauksia lihallisuudestaan.

Ajatusmaailmamme on perusta, jolle tekomme rakentuvat. Tämä periaate tulee esille Jeesuksen sanoissa (Matt. 5:27,28): "Te olette kuulleet sanotuksi: 'Älä tee huorin'. Mutta minä sanon teille: jokainen, joka katsoo naista himoiten häntä, on jo sydämessään tehnyt huorin hänen kanssansa". Jeesuksen silmissä pelkkä ajatus huorinteosta on itse asiassa huorin tekemistä. Jos annat ajatustesi kulkea väärillä teillä, menee koko elämäsi väärille teille.

Kristityt tuntuvat olevan melkoisen apatian vallassa, kun on kyse mielen kurinalaisuudesta. Monet haluavat puhua "hengellisemmistä asioista" ja pitävät ajatusten hallitsemista vain jonakin silmänkääntötemppuna tiellä positiiviseen ajatteluun. Toiset taas ovat sitä mieltä, että ajatukset eivät ole kovin tärkeitä, kunhan ulkoisesti pystyy täyttämään oikeana pidetyn elämän vaatimukset. Joka ajattelee jommalla kummalla näistä tavoista, pettää vain itseään. Jos et pysty hallitsemaan mieltäsi, elät tyhjää epävakaata elämää etkä koskaan pääse maistamaan todellista voitokasta elämää.

Mitä meidän pitää sitten tehdä, että pääsisimme voitolle taistelussa mielestämme? Ensiksikin haluan sanoa yhden selvän asian. Jumala tietää, mitä meidän mielessämme liikkuu: "Sillä Herra tutkii kaikki sydämet ja ymmärtää kaikki ajatukset ja aivoitukset" (1. Aik. 28:9). "Herra tuntee ihmisten ajatukset" (Ps. 94:11). Emme pysty tekemään mitään salassa. On aina Joku, joka näkee. Tämä on tosiasia, josta emme pääse yli emmekä ympäri ja sen tulisi vakuuttaa meitä siitä, että ajatuksemme voivat tuottaa Jumalalle joko iloa tai surua. Miten Jumala suhtautuu sinun ajatuksiisi?

Nuori, joka kuuntelee stereoitaan tuntitolkulla ja täyttää ajatuksensa musiikilla, joka ei rakenna häntä, pettää vain itseään, kun hän selittää, ettei kuuntele sanoja, vaan pelkästään musiikkia. Kun kuulet musiikin sanoman, rekisteröit sen samalla aivoissasi ja se syöpyy muistiisi. Kaikki, mitä mielessämme liikkuu, vaikuttaa meihin, vaikka meistä ei siltä tuntuisikaan. Mielemme on kuin pesusieni. Mitä tahansa sieni imeekin, se tulee esille, kun sitä puristetaan.

Mies saattaa vakuuttaa vaimolleen rakastavansa tätä, mutta samalla hän voi olla ajatuksissaan uskoton. Jos uskottomuuden ajatukset pääsevät pesimään mielessä, ne saattavat jonakin päivänä muuttua teoksi. Tämä saattaa viedä vuosia, mutta kenties joskus stressaantuneena tai voimakkaassa kiusauksessa ollessaan mies tekee ajatustensa mukaan. Paineet, kriisit ja kiusaukset puristavat meitä. Silloin se, mitä meissä on sisällä, tulee esiin.

Kaikki, mitä olemme joskus kokeneet, on tallella muistissamme. Jos kokemuksemme ovat pääsääntöisesti olleet kielteisiä, voi muistiaineistollamme olla valtava vaikutus nykyisiin olosuhteisiimme. On tärkeää kiinnittää tähän huomiota ja toimia niin, että menneet kokemukset eivät vaikuta tähän päivään. Kun tutkimme Jumalan sanaa ja teemme sen, mitä sana sanoo, löydämme puhdistuksen (ks. Ef. 5:26). Kurinalaisuus Raamatun tutkimisessa ja ulkoa opettelemisessa on tärkeä asia, joka ei tuo tullessaan vain puhtautta, vaan auttaa meitä vaeltamaan kokosydämisinä kristittyinä (ks. Kol. 3:16, 17).

Pietari kehottaa meitä: "Pankaa täysi toivon ne siihen armoon, joka teille tarjotaan Jeesuksen Kristuksen ilmestymisessä" (1. Piet. 1:13). Hebrealaiskirjeestä luemme: "...silmät luotuina uskon alkajaan ja täyttäjään, Jeesukseen..." (Hebr. 12:2). Silmien luominen johonkin merkitsee katseen keskittämistä ja huomion tarkkaa kiinnittämistä johonkin. Uskon, että tärkein tapa harjoittaa mielen kurinalaisuutta on kiinnittää ajatuksemme Jumalaan ja Hänen teihinsä ja luonteeseensa. Mitä enemmän katselet Häntä, sitä lähemmäksi häntä koko ajan pääsEf. Kun huomaamme, että Jumala vetää sydämiämme pois meistä itsestämme kohti Kristusta, emme enää saa mielihyvää ja tyydytystä sellaisista asioista, jotka estävät meitä näkemästä Häntä.

Meidän mielemme on taistelun kohteena emmekä voi olla passiivisia sivustakatsojia ja kuvitella, että Jumala kyllä huolehtii kaikesta. Jumala huolehtii koko ajan osuudestaan. Hän ilmaisee meille tahtoaan ja tuo parannusta meidän haavoihimme. Hän on vakuuttanut auttavansa meidät voittoon, jos seuraamme Hänen ohjeitaan. Pyhitys alkaa siitä, että meidän mielemme löytää Jumalan totuuden ja pitää siitä kiinni.

----------------------------------------------------------------------

1. Väinö Linnan suurena ansiona voidaan pitää sitä, että hän kuvasi suomalaisen sotilaan sellaisena kuin hän oli eikä sellaisena kuin hänen kuviteltiin olleen. Linnan teoksissa suomalaiskansallisuuteen kohdistuu itsekritiikkiä, joka on ehkä ytimekkäämpää kuin yhdelläkään toisella kirjailijalla.

2. Koko Raamatun suomennos valmistui vuonna 1642.

3. "Sydäntä" kuvaavat sanat liittyvät sekä heprean että kreikan kielissä mielen toimintaan.

Osa 3 - Kuinka löydän Jumalan tahdon?

Otsikon kysymys on erittäin keskeinen. Jos meillä ei ole tietoa siitä, kuinka Jumalan tahto opitaan tuntemaan, joudumme ilman muuta vaikeuksiin. Ennen uskoontuloaan ihminen elää lihansa himojen mukaan tai paremminkin lihansa himoissa. "Olimme luonnostamme vihan lapsia", kirjoittaa Paavali (Ef. 2:3).

Koska maailman ihminen elää vain itselleen, hän tekee kaiken vain tyydyttääkseen omia tarpeitaan. Hän tekee mitä tahansa ollakseen onnellinen. Mutta kun hän tulee uskoon, hän tunnustaa Jeesuksen Kristuksen Herrakseen, jota hän haluaa vastedes rakastaa ja palvella. Lunastettu ihminen ei enää kuulu itselleen. Hän tunnustaa sen, että hänen tulee palvella Jeesusta, joka on maksanut hänestä kovan hinnan (Room. 12:1,2).

Uskoontulo merkitsee ihmisen elämässä toisin sanoen valtavaa muutosta. Ei-uskova ihminen turhautuu, jos ei saa tehdä juuri niin kuin itse haluaa, mutta tuntee mielihyvää silloin, kun hänen toiveensa toteutuvat. Hänen oman tahtonsa toteutuminen säätelee hänen onnellisuuttaan. Mutta uskova ihminen elää aivan toisenlaisista lähtökohdista käsin. Hänen elämänsä keskipiste on Herra Jeesus. Jos hän elää oman tahtonsa mukaan, hän ei saakaan tyydytystä, vaan päinvastoin.

Kun olet tullut uskoon, huomaat, että tyytymättömyys johtuu oman tahdon tiestä. Mitä enemmän toimit vain tahtosi mukaan, sitä onnettomammaksi tulet. Mutta jos sinussa oleva uusi luomus alkaakin toteuttaa Jumalan tahtoa, koet sekä rauhaa että iloa. Muutos on mahtava. Jumalan tahdon tekeminen tuottaa iloa. Älä koskaan ajattele, että oman tahdon tekeminen johtaa onneen. Siunauksista ja hengellisestä todellisuudesta et pääse osalliseksi seuraamalla omaa tahtoasi, vaan toteuttamalla Jumalan tahtoa.

Koko meidän elämämme ensisijaisena päämääränä on toteuttaa Jumalan tahtoa. Mitä enemmän elämme hänen tahtonsa mukaan, sitä onnellisempia olemme. Mitä vähemmän kuljemme oman mielemme mukaan, sitä suorempi on tiemme Jumalan yhteydessä. Kun hylkäämme itsekkään elämän, pääsemme eteenpäin uskonelämässämme. Jos taas noudatamme omaa tahtoamme, alkaa elämä käydä hankalaksi. Siunaukset ovat seurausta kuuliaisuudesta. Oma tahto tuottaa jotain aivan muuta.

Tämä asia pitäisi tehdä selväksi kaikille uskoville heti heidän kääntymyksensä jälkeen. Kun tulemme uskoon, syvällä sisimmässämme tapahtuu muutos. Alamme etsiä Jumalan tahtoa. Milloin tahansa kohtaammekin ongelmia, meidän tulee oppia sanomaan: Herra, ei niin kuin minä tahdon, vaan niin kuin sinä. Jumala kertoo meille, mitä meidän tulee tehdä (Apt. 9:6).

Ovatpa olosuhteemme tai koettelemuksemme miten vaikeita tahansa, meidän tulee oppia sanomaan: Herra, ei minun tahtoni, vaan sinun. Teemmepä tulevaisuuttamme koskevia päätöksiä tai ratkaisemmepa pienempiä asioita, meidän tulisi jättää kaikki Jumalan huostaan ja pyytää hänen johdatustaan.

Kun olet tullut uskoon, sinun pitäisi hyväksyä Jumalan ajatukset ja suunnitelmat elämäliesi. Hänen tahtonsa ja vain sen tulisi hallita sinua. Yhdenkään kristityn ei tulisi vaeltaa oman tahtonsa tiellä. Säästyt monilta harharetkiltä, kun haluat alusta pitäen noudattaa Herran tahtoa kaikissa asioissa. Monet epäonnistuvat uskonelämässään vain sen takia, että he elävät oman tahtonsa mukaan. Muista, että oman tahdon seuraaminen ei anna sinulle mitään muuta kuin murheita ja hengellistä köyhyyttä.

Jumala voi toki aina johdattaa sinut yhteyteensä, mutta hänen täytyy monesti tehdä se koettelemusten ja nöyryytysten kautta (ks. Hebr. 12:5-7). Jos et kuuluisi Herralle, hän antaisi sinun kulkea omia teitäsi. Mutta koska olet hänen lapsensa, hän ohjaa sinut omalla tavallaan tottelevaisuuden tielle. Kaikki tottelemattomuus johtaa pelkästään tarpeettomiin harharetkiin. Lopulta kuitenkin päädyt siihen, että olisi parempi olla kuuliainen.

Jaakobin elämän alkuajat ovat tästä hyvänä esimerkkinä. Vaikka Jaakob olikin lupausten perillinen, hän etsi Jumalan siunauksia hyvin itsekkäällä tavalla. Ensin hän osti veljeltään esikoisen oikeudet (1. Moos. 25:27-34). Sitten hän sai petoksella isänsä siunauksen (1. Moos. 27). Hän olisi varmaan saanut siunauksen muutenkin, jos olisi odottanut Jumalan aikaa. Mutta petoksen jälkeen hän joutui

harharetkille. Jumala oli kuitenkin uskollinen ja puhui hänelle, ei yhtä avoimesti kuin Aabrahamille, vaan unen kautta. Jaakob oppi unessa näkemistään taivaaseen ulottuvista tikapuista ja niitä pitkin liikkuvista enkeleistä, että Jumala pitää maailmasta huolta (1. Moos. 28). Jumala sanoi pitävänsä myös Jaakobista huolta, menisipä tämä mihin tahansa. Jumala lupasi myös tuoda Jaakobin takaisin luvattuun maahan. Mutta ennen kuin Jaakob palasi takaisin Beeteliin, Jumalan täytyi koetella ja nöyryyttää häntä monin tavoin. Myöhemmin Jumala antoi Jaakobille nimen Israel (ks. 1. Moos. 35:10). Näin hän uudisti lupauksensa ja ilmaisi itsensä aiemmin niin itsepäiselle palvelijalleen Jumalana Kaikkivaltiaana (jae 11).

On toinen asia tietää, mikä on Jumalan tahto, ja toinen asia alistua Jumalan tahdolle. Oletko todella valmis etsimään Jumalan tahtoa ja tekemään sen mukaan? Älä ole niin kuin Jaakob, jonka täytyi viettää 20 vuotta hengellistä lamakautta vain sen takia, että hän pakeni Jumalan tahtoa (ks. 1. Moos. 31-32).

Kuinka sitten voin tietää, mikä on Jumalan tahto? Teemme monesti virheitä tässä asiassa. Jumalan tahdon tunteminen ja ymmärtäminen ei ole helppoa. Mutta yksi asia lohduttaa meitä. Ei ole kyse vain siitä, että me haluamme tehdä Jumalan tahdon. On kyse myös siitä, että Jumala itse haluaa meidän tekevän hänen tahtonsa mukaan. Me etsimme hänen tahtoaan ja hän itse kutsuu meitä tuntemaan tahtonsa. Tästä syystä hän myös auttaa meitä tahtonsa löytämisessä.

Jumalan huolena on kertoa tahtonsa meille. Meidän ei tarvitse olla huolissamme siitä, kuinka voimme tehdä Jumalan tahdon, jos emme tunne sitä. Vaikka Jumalan tahdon tunteminen onkin toisinaan hankalaa, meidän ei tarvitse olla huolissamme. Jumala opettaa meille tahtonsa tavalla tai toisella.

Voimme luottaa siihen, että kun Jumala kerran haluaa, että teemme hänen tahtonsa, hän myös osoittaa meille tahtonsa. Hänellä on sopivat keinot tahtonsa osoittamiseksi. Isännän vastuulla on kertoa tahtonsa palvelijoilleen. Palvelijoiden tehtävänä on vain tehdä sen tahdon mukaan. Jos me haluamme olla kuuliaisia Jumalalle, saamme nähdä, että Jumala pitää huolen tahtonsa kertomisesta. Jos hän ei kertoisi tahtoaan, hän olisi myös vastuussa siitä, jos tekisimme jotakin väärin. Uskovien pitäisi oppia luottamaan siihen, että Jumala tekee tahtonsa tiettäväksi.

Etsimme monesti johdatusta elämäämme, mutta meidän tulee samalla elää hengellisten periaatteiden mukaisesti. Usein joudumme turhiin taisteluihin vain sen takia, että emme tunne näitä periaatteita tarpeeksi hyvin.

On kolme tällaista periaatetta, joihin meidän tulee kiinnittää huomiota, kun etsimme Jumalan tahtoa. Kun nämä kolme asiaa ovat sopusoinnussa keskenään, voit olla melko vakuuttunut Jumalan tahdosta. Mutta jos yksikin niistä asettuu kahta muuta vastaan, sinun tulee kärsivällisesti odottaa, mitä Herra tekee.

Nämä kolme periaatetta ovat olosuhteet, Pyhän Hengen sisäinen johdatus ja Jumalan sana. Niitä ei tule seurata välttämättä tässä järjestyksessä. Mutta kun nämä kolme asiaa todistavat jossakin asiassa samalla tavalla, se on osoituksena Jumalan tahdosta. Muussa tapauksessa on syytä odottaa. On hyvin tärkeää, ettet kiirehdi ratkaisujasi ja ettet rynni väkisin eteenpäin. Ryhdy toimeen vasta, kun kaikki kolme johdatuksen periaatetta ovat sopusoinnussa.

1. Olosuhteet

Tarkastelkaamme ensin olosuhteita. Raamattu sanoo: "Eikö kahta varpusta myydä yhteen ropoon" (Matt. 10:29)? Toisessa kohdassa todetaan: "Eikö viittä varpusta myydä kahteen ropoon" (Luuk. 12:6)? Matemaattisesti ajateltuna kahdella rovolla saisi neljä varpusta, jos kerran yhdellä rovolla saa kaksi varpusta. Mutta Jeesus sanoi, että kahdella rovolla saa viisi varpusta. Tämä osoittaa, että varpuset ovat halpoja - kaksi yhdellä rovolla ja viisi kahdella rovolla. Varpunen ei putoa maahan Jumalan sallimatta.

En halua puhua ensimmäisestä ja toisesta varpusesta, vaan siitä viidennestä. Jumalan sallimatta tämä varpunen ei putoa maahan, vaikka sillä ei ole oikein mitään arvoa. Raamattu osoittaa meille tässä, että kaikki se, mikä ympäristössämme tapahtuu, on ilmausta Jumalan tahdosta. Taivaan linnut eivät putoa maahan meidän taivaallisen isämme tietämättä. Toivon, ettei minua pidetä näiden sanojen takia fatalistina, kohtalonuskon kannattajana. Minulla on todellakin aivan eri käsitys Jumalan suvereenista voimasta ja vallasta kuin mitä muslimit ajattelevat Jumalan sallivasta tahdosta.

Olen alkanut pitää asioita ja tapahtumia yhä enemmän tarkoituksenmukaisina. Jumala on kaiken takana toteuttamassa päämääriään. Tähän ei useinkaan kiinnitetä huomiota, mutta kun haluamme etsiä Jumalan tahtoa, huomaamme, ettei mikään ole sattumanvaraista, sellaista, mikä ei olisi Jumalan hallinnassa. Kun Paavali kahlittuna vankina oli kuningas Agrippan edessä, hän teki selväksi kuninkaalle, ettei ollut siinä sattumalta, vaan Jumalan johdattamana (ks. Apt. 26:6). Paavalille Jumalan tahdon tunteminen - jopa se, että hän Damaskon tiellä aivan yllättäen ymmärsi mikä Jumalan tahto on - oli asia, joka sai hänet myös toimimaan Jumalan tahdon mukaan (ks. Apt. 9:5-6; 26:19). Jumala voi pyrkiä opettamaan meille tahtoaan olosuhteiden kautta.

Uskovien tulisi kiinnittää huomiota olosuhteisiin tai heidän ympärillään tapahtuviin asioihin. Elämässämme ei ole mitään sattuman varassa. Kaikki jokapäiväiset tapahtumat tulevat Jumalan kädestä. Meidän täytyy ymmärtää, että kaikki - tapahtumat, perhe, aviopuoliso, lapset, koulukaverit, sukulaiset . on Jumalan meitä varten järjestämää. Meidän täytyy oppia näkemään Jumalan johdatus ympärillämme, olosuhteissamme. Tämä on ensimmäinen askel.

"Älkää olko niin kuin järjettömät orhit ja muulit, joita suitsilla ja ohjaksilla, niiden valjailla, suistetaan; muutoin ne eivät sinua lähesty", sanotaan Raamatussa (Ps. 32:9). Joskus tuntuu siltä, että Jumalan täytyy ohjata meitä suitsilla ja ohjaksilla, ettemme menisi harhaan. Olemme yhtä "järjettömiä" kuin orhit ja muulit sen suhteen, mihin pitäisi mennä tai mitä pitäisi tehdä. Siksi tarvitsemme ohjaksia.

Mutta kun annat itsesi Jumalalle, hän ohjaa sinut kuuliaisuuden tielle erityisten tapahtumien, olosuhteiden tai tilanteiden avulla. Nehemiasta voimme lukea, että hän oli kuninkaan juomanlaskijana eli ilmeisen hankalassa asemassa sen suhteen, mitä hän aikoi tehdä (Neh. 1:11). Ennen kuin Nehemia kertoo tämän itsestään, hän rukoilee hyvin vakavasti ja kuumeisesti. Toisaalta tämä toteamus edeltää hyvin rohkeata toimintaa.

Rukouksen tulisi olla toimintamme taustalla, mutta emme voi koskaan puolustella toimimattomuuttamme rukouksella. Kun Nehemia oli lopettanut rukouksensa, hän ikään kuin palautti mieleensä oman tilanteensa: "Minä olin näet kuninkaan juomanlaskijana". Hän ehkä kauhistui omaa avuttomuuttaan. Kuinka kuninkaan juomanlaskija voisi noin vain mennä Persiaan ja liittyä Jerusalemiin palaamassa oleviin pakolaisiin? Toisaalta, kuinka hän, juomanlaskija, saattaisi olla uudistamassa kansaansa? Kuinka hän pärjäisi kaupungin uudelleen rakentamisessa ja sen aiheuttamissa vaikeuksissa?

Mutta Nehemian toteamus voidaan selittää myös toisella tavalla. Hän kenties ymmärsi, että juuri hänen työnsä voisi olla avain Jerusalemin ongelmien ratkaisemiseen. Kenties hän voisi Suusanin linnassa työskennellessään saada tilaisuuden kertoa kuninkaalle sydämellään olevasta asiasta?

Nehemia oli rukoillut jo kuukausien ajan, kun hän sanoi rukouksessaan: "Anna tänä päivänä palvelijasi hankkeen menestyä..." (Neh. 1:11). Kuningas oli sentään vain ihminen, kun Nehemian turvana oli "taivaan Jumala" (ks. 2:4). Nyt oli kuitenkin tullut päivä, jolloin Nehemia aikoi esittää asiansa kuninkaalle.

Rukous synnyttää meissä usein luonnollisia tunteita ja tämä näkyi myös Nehemiasta ulospäin (2:1). Mutta Jumala käytti tätä siten, että kuningas kysyi Nehemialta, miksi tämä oli niin murheellinen (2:2). Nehemia kertoi asiansa ja kuningas antoi hänelle luvan lähteä kunnostamaan Jerusalemin muureja. Luvan lisäksi Nehemia sai myös rakennustarvikkeita.

Kun Nehemia myöhemmin kirjoitti tarinaansa, hänen on täytynyt olla hämmästyksissään Jumalan johdatuksesta. Hänen ei tarvinnut itse hakeutua pois vakituisesta ympäristöstään eikä hän olisi voinut niin tehdäkään, mutta rukouksen avulla ovet avautuivat hänelle ja hän pääsi toteuttamaan Jumalan tahtoa. Kenties hän ajatteli, mitä hän oli - pakanallisen kuninkaan juomanlaskija - ja myös, mitä Jumala hänestä teki - Jerusalemin arvostetun jälleenrakentajan. Jumala oli valinnut Jerusalemin asuinsijakseen (5. Moos. 12:11). ^{(viite 1)}

Älä suhtaudu välinpitämättömästi siihen, miten asiat ympärilläsi muotoutuvat. Ympäristömme ja olosuhteemme ovat Jumalan keino opettaa meille hänen tahtoaan. Joosefkin olisi saattanut olla ymmällä, kun hän oli vankilassa eikä ylimmäinen juomanlaskija muistanutkaan ajaa hänen asiaansa niin kuin oli luvannut (1. Moos. 40:23). Me emme aina ymmärrä, miksi joudumme mihinkin tilanteeseen, mutta monesti Jumalalla on kaikessa ihmeellinen tarkoituksensa.

Unohtiko ylimmäinen juomanlaskija Joosefin sattumalta? Eikö pikemminkin Jumalan johdatuksesta? Joosef olisi tietenkin voinut päästä vapaaksi, mutta mitä sitten. Hän olisi hankkinut itselleen jonkun työpaikan ja ikään kuin kadonnut egyptiläisten joukkoon? Vai olisiko hän etsiytynyt kotiinsa ja joutunut kärsimään nälänhädän, joka olisi voinut surmata koko hänen perheensä?

Näiden vaihtoehtojen valossa Joosefin unohtuminen vankilaan ei ollut ollenkaan niin huono asia, miltä se näytti. Jumala oli kaikessa mukana - yhtä paljon Joosefin unohduksiin jäämisessä kuin siinä, että ylimmäinen juomanlaskija lopulta muisti hänet. Kyse oli siitä, että Jumala järjesti kaiken oikealla hetkellä. Juomanlaskija muisti Joosefin tilanteessa, jossa hän sai faaraon huomion ja jossa hänet lopulta korotettiin koko Egyptin maan hallitusmieheksi.

Joosefin tarina on opettanut minulle sen, että jos johonkin tilanteeseen ei näytä tulevan pikaista ratkaisua, se johtuu siitä, että Jumalalla on mielessään jotakin vielä parempaa. Jos minua kohdellaan kaltoin tai jos olen unohduksissa, ei ole kyse mistään kohtalon oikusta, vaikka siltä näyttäisikin. Jumalalla vain on oma aikataulunsa. Odotusaika saattaa käydä pitkäksi ja muodostua rasittavaksi, mutta kun Jumalan aika tulee, hän toimii nopeasti. Hän muistaa meidät aina. Hän ei unohda.

En tiedä, mitä ajattelet, mutta olen huomannut, että monet kristityt kipuilevat olosuhteitansa vastaan. He eivät haluaisi olla siellä, missä ovat. He eivät haluaisi tehdä sitä, mitä tekevät jne. He eivät halua alistua olosuhteille. He pikemminkin taistelevat päästäkseen niistä pois. Tällaiset ihmiset vain haavoittavat itseään. Jos he alistuisivat olosuhteille, heidän polkunsa olisi paljon tasaisempi. Muista, että Jumala järjestää kaiken parhain päin. Älä vastusta sitä, mitä Jumala tekee sinun ympäristössäsi tai sinun olosuhteissasi.

2. pyhän Hengen johdatus

Olemme nähneet, kuinka Jumala ilmaisee tahtonsa olosuhteiden kautta. Jumala ei halua, että olisimme hevosia tai muuleja vailla ymmärrystä. Hän johdattaa meitä myös sisältä päin. "Sillä kaikki, joita Jumalan Henki kuljettaa, ovat Jumalan lapsia" (Room. 8:14). Kuka voi kokea Hengen johdatusta? Jumalan lapsi, koska hänellä on Pyhä Henki. Jumala ei johdata meitä ainoastaan olosuhteiden, vaan meissä asuvan Hengen kautta. Muista, että Pyhä Henki asuu sinussa. Tästä syystä Jumala voi myös tehdä tahtonsa tunnetuksi sinulle.

En puhu Hengen johdatuksesta minään mystisenä asiana, niin että meidän pitäisi seurata kaikkia mielenliikkeitämme. Tarkoitan vain hyvin käytännöllistä, jalat maassa pitävää kuuliaisuutta. Hengen johdatettavana oleminen tarkoittaa sitä, että kuuntelet, mitä Henki sinulle puhuu, ei ainoastaan sisälläsi, vaan myös Raamatun sivuilla. Pyhä Henki puhuu Raamatun kautta monella eri tavalla ja me voimme olla Hengen johdatettavina, kun annamme Raamatun puhua meille.

Mitä on Pyhän Hengen johdatus? Profeetta Hesekiel kertoo, että kun synnymme uudesti, me saamme uuden hengen: "Uuden hengen minä annan teidän sisimpäänne" (Hes. 11:19). Myöhemmin sama todetaan uudelleen: "Ja minä annan teihin henkeni" (Hes. 37:14). Kun ihminen syntyy uudesti, hän saa uuden hengen ja sen jälkeen hän saa myös Jumalan Hengen. "Uusi henki" tarkoittaa ihmisen omaa henkeä, kun taas "henkeni" tarkoittaa Jumalan Henkeä. Uudestisyntymän yhteydessä Jumala luo meihin uuden, inhimillisen hengen ja antaa sen lisäksi oman henkensä meidän sisimpäämme. Meidän henkemme on kuin temppeli, jossa Jumalan henki haluaa asua.

Jumala ei voi antaa meille omaa henkeään ennen kuin meillä on uusi henki. Jos hän tekisi niin, ei hänen henkensä löytäisi meissä sijaa. Vedenpaisumuksen aikana vesi peitti koko maapallon ja Jumalan tuomio oli koko luomakunnan yllä. Kun Nooa päästi kyyhkysen arkista lentoon ensimmäisen kerran, se ei löytänyt mitään lepopaikkaa ja palasi takaisin. Vasta kun veden pientä laski ja tuomion aika meni ohi ja luomakunta oli suurelta osin tuhoutunut ja kun luonto alkoi elää uudesti, kyyhkynen saattoi löytää levähtämispaikan ja toi takaisin arkkiin palatessaan tuoreen öljypuun lehden.

Sama pätee Jumalan henkeen. Jumala on vuosisatojen ajan halunnut antaa meille henkensä. Mutta ihmisen henki ei ole ollut ainoastaan turmeltunut ja syntinen, vaan kokonaan kuollut. Ihmisen henki on osa vanhaa luomusta. Sen yhteys Jumalaan on katkennut. Sen takia Jumalan henki ei voi asua tällaisessa ihmisessä, vaikka Jumala niin haluaisikin. Jotta Jumalan henki voisi asua ihmisessä, ihmisen täytyy syntyä uudesti. Ihmisellä täytyy olla uusi henki sisimmässään, jotta Jumalan Henki voisi asettua sinne asumaan.

Uskovana sinulla on uusi henki ja myös Jumalan Henki asuu sinussa, eli juuri se henki, joka todistaa sinulle Jumalan tahdosta. Todistus on siis sinussa itsessäsi, sinun sisälläsi. Tämä on uskovalle luonnollista. Hän ei ymmärrä Jumalan tahtoa ainoastaan ympäristönsä kautta, vaan Jumala itse ilmaisee tahtoaan hänelle henkensä kautta. Opi luottamaan hengen kautta tulevaan Jumalan johdatukseen aivan kuten luotat siihen johdatukseen, jota Jumala antaa asioiden ja tapahtumien kautta. Aina tarpeen tullen, sopivalla hetkellä, Jumalan Henki valaisee ymmärrystäsi ja osoittaa sinulle, onko joku asia Jumalasta vai ei.

Ihminen voi kokea Pyhän Hengen johdatusta heti uskoon tultuaan. Hänen ei tarvitse odottaa, että tulevaisuus toisi jotakin tullessaan. Jos joku todella haluaa tietää Jumalan tahdon, hän saa tietää sen. Vain välinpitämätön uskova pysyy epävarmana myös johdatuksen suhteen. Jos uskova haluaa tehdä Jumalan tahdon, Pyhä Henki kyllä osoittaa, mikä tuo tahto on. Tämä on hengellistä todellisuutta. Meillä ei ole apunamme ainoastaan se, mitä ympäristössä ja olosuhteissa tapahtuu, vaan myös Jumalan hengen todistus meissä itsessämme.

Jotta voisit ymmärtää Jumalan tahdon, sinun tulee tietää jotakin sisäisistä tunteistasi. Tunteisiin ei pidä kuitenkaan kiinnittää liikaa huomiota, koska muuten on vaarana ruveta tarkkailemaan liikaa vain omaa itseään. Meidän on kuitenkin ymmärrettävä, että Jumalan Henki asuu ihmisen kaikkein sisimmässä osassa eli ihmisen hengessä. Siksi Jumalan Hengen todistus sinussa ei ole mikään pinnallinen tai ulkoinen asia, vaan se tulee syvältä sydämestäsi. Sinä et kuule hengen ääntä ja kuitenkin se on kuin ääni. Se ei ole sama asia kuin jokin inhimillinen tunne ja kuitenkin sinä tunnet hengen vaikutuksen. Jumalan henki sinussa kertoo sinulle, mikä on Jumalan tahdon mukaista ja mikä ei. Kun kuulut Herralle ja kuljet oikeaa tietä, tunnet myös sisimmässäsi tekeväsi oikein. Mutta jos kapinoit Jumalan tahtoa vastaan, sinut valtaa epämukava olo.

Kuuliaisuus on uskovalle elämää. Älä tee mitään, mitä et voi tehdä rauha sydämessä. Jos sinulla ei ole rauhaa, olet toiminut jossain asiassa vastoin hengen kehotusta. Kuinka sinulla voisikaan olla rauha sydämessä, kun Pyhä Henki sinussa murehtii. Jos joku asia on Herrasta, voit tehdä sen hyvillä mielin ja rauhasi säilyy. Jos joku asia ei ole Herrasta ja teet sen, sinulla ei enää ole rauhaa. Mitä enemmän olet mukana jossakin tällaisessa, sitä vähemmän sinulla on rauhaa ja varmuutta. Jumalan tahdon mukaisten asioiden tekeminen taas antaa sinulle rauhan ja elämän. Sisäisiä tunteita ei pitäisi kuitenkaan ruveta liikaa tarkkailemaan ja analysoimaan.

Joillakin uskovilla on sisimmässään laboratorio, joka tutkii taukoamatta eri asioita - ovatko ne Jumalan tahdon mukaisia vai eivät. Tällainen asennoituminen on epäterveellistä ja joillakin se saattaa olla oire sairaudesta. Meidän ei pidä kehottaa ketään tällaiseen itsetarkkailuun, vaan päinvastoin.

Jumalan lapsi oppii tuntemaan hengen äänen. Jos hän tietää, että joku asia on hengestä lähtöisin, se riittää hänelle. Jos hän alkaisi liian tarkkaan tutkia tunteitaan ja tuntemuksiaan, hän saattaisi yksinkertaisesti mennä harhaan. Älä tutki tunteitasi jatkuvasti. Sinun tarvitsee tarkkailla itseäsi ainoastaan silloin, kun sisimmässäsi ei ole tarpeeksi valoa. Mutta kun valoa on riittävästi, itsetutkistelua ei tarvita. Sinä tiedät muutenkin, mikä on oikein ja mikä väärin. Jumalan Henki sinussa opettaa sinua. Jos haluat olla kuuliainen, opit tuntemaan Jumalan tahdon.

Otetaan yksi käytännön esimerkki. Joillakin nuorilla kristityillä on hyvin sekavia ajatuksia omista luovista kyvyistään ja luovasta toiminnasta kuten musiikista tai kirjallisuudesta yleensä. Monet nykymusiikista pitävät nuoret kyselevät hyvin vilpittömästi, onko oikein kuunnella tällaista musiikkia, esimerkiksi rockia. Heille on ehkä kerrottu, että joiltakin levyiltä kuuluu takaperin soitettaessa saatanan palvontaa. Tämä saattaa olla tottakin. Ainakaan se ei olisi mikään yllätys. Toisaalta musiikin todellinen vaara ei piile sen takaperin soittamisessa, vaan siinä, että sitä soitetaan aivan normaalisti. Suuri osa musiikista on sellaista, jota ei kannattaisi kuunnella ollenkaan.

Yhdysvalloissa monet vanhemmat ovat laulujen sanoista kauhistuneina vaatineet jonkinlaista sensuuria ja rajoitusta tällaisten levyjen myynnille ja esittäneet, että ainakin levyjen kannen pitäisi ilmaista jotakin niiden sisällöstä. Tässä yhteydessä on mahdotonta käydä läpi kaikkia eri musiikkityyppien puolesta ja niitä vastaan puhuvia seikkoja. Mutta jos joku uskoo voivansa kuunnella tuntitolkulla sellaista musiikkia, jossa puhutaan vain kapinasta, väkivallasta tai seksuaalisesta vapaudesta ja kuvittelee, ettei tällainen musiikki vaikuta häneen millään tavalla, hän on lähinnä naiivi. Jos joku musiikki aiheuttaa sinussa epävarmuutta, on parempi, ettet kuuntele sitä.

3. Raamatun opetukset

Sen lisäksi, että Jumala ilmaisee meille tahtoaan tapahtumien ja Pyhän Hengen välityksellä, hän puhuu meille sanansa kautta. Jumala on menneinä aikoina ilmaissut tahtonsa monta kertaa ihmisille ja Raamattu kertoo juuri näistä tilanteista. Jumalan tahto on yksi. Se ei pidä sisällään kahta, kymmentä, sataa tai tuhatta tahtoa. Tästä syystä Jumalan lasten tulee tuntea Raamattua, koska Jumala ilmoittaa siinä tahtonsa.

Jumala suhtautuu eri asioihin nykyään aivan samalla tavalla kuin hän on aina tehnyt. Minkä hän tuomitsi ennen, sen hän tuomitsee nytkin. Mistä hän iloitsi ennen, siitä hän iloitsee nytkin. Raamatussa Jumala ilmaisee ajatuksensa. Hän ilmoitti tahtonsa ihmisiin ja asioihin nähden jo Raamatun aikoina. Koska Jumalan tahto ei muutu, Raamattu on täynnä esimerkkejä siitä, mikä hänen tahtonsa on. On täysin mahdoton ajatus, että Jumala nyt tuomitsisi jotain sellaista, minkä hän on Raamatun aikoina hyväksynyt. Tai päinvastoin. Pyhä Henki ei johda meitä tekemään mitään sellaista, mikä on saanut tuomionsa Raamatussa. Jumalan tahto pysyy samana.

Raamattu ilmaisee Jumalan tahdon hyvin monipuolisesti. Yhdenkään uskovan ei pitäisi kipuilla sen takia, mikä on Jumalan tahto, koska Raamattu puhuu siitä niin selvästi. "Älkää sen tähden olko mielettömät, vaan ymmärtäkää, mikä Herran tahto on. Älkääkä juopuko viinistä, sillä siitä tulee irstas meno, vaan täyttykää hengellä, puhuen keskenänne psalmeilla ja kiitosvirsillä ja hengellisillä lauluilla, veisaten ja laulaen sydämessänne Herralle, kiittäen aina Jumalaa ja Isää kaikesta meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä. Ja olkaa toinen toisellenne alamaiset Kristuksen pelossa" (Ef. 5:17,21) . "Sillä tämä on Jumalan tahto, teidän pyhityksenne, että kartatte haureutta, että kukin teistä tietää ottaa oman vaimon pyhyydessä ja kunniassa, ei himon kiihkossa niin kuin pakanat, jotka eivät Jumalaa tunne" (1. Tess. 4:3-5). Voisiko sen vielä selvemmin sanoa?

Raamattu ei kerro ainoastaan muutaman ihmisen elämästä tai ainoastaan joistakin elämänalueista. Se on hyvin monipuolinen kirja. Sen opetukset kattavat kaiken, mikä liittyy Jumalan tahdon tekemiseen. Jos joku haluaa tietää Jumalan tahdon, hänen kannattaa tutkia Raamattua. Voimme tutkia Raamattua kuin tuomari, joka tutkii vanhoja oikeustapauksia löytääkseen oikean ratkaisun johonkin nykytilanteeseen. Tämän päivän oikeuden päätökset perustuvat eilispäivänä säädettyihin lakeihin. Jumalan tahto on ollut aina näkyvissä Raamatussa. Se ei voi olla enää mikään salaisuus. Kun tarkastelemme Jumalan "oikeustapauksia" eli niitä ratkaisuja, joita Jumala on Raamatussa tehnyt, meidän on helppo päätellä, mitä Jumala tänään haluaa. Jumala ei muuta aina silloin tällöin mieltään. Kristuksessa kaikki on "on ja amen" (2. Kor. 1:20). Jos Jumala päättää jotakin, hän pitää päätöksestään kiinni loppuun saakka.

Jos siis haluat tietää Jumalan tahdon, luota Jumalan sanaan. Voit oppia tuntemaan Jumalan tahdon hyvin monissa asioissa tutkimalla hänen sanaansa. Jumala toimii nykyään aivan samalla tavalla kuin hän toimi Raamatun aikoina. Jumala tosin ilmaisee Raamatussa itseään aina enemmän ja enemmän, mutta silloin ei ole kyse keskenään ristiriidassa olevista asioista. Jumalan tahto on yksi. Raamattua tutkimalla ja sen tutkimisessa harjaantumalla opit tuntemaan Jumalaa ja hänen tahtoaan.

Olemme käsitelleet kolmea asiaa - tapahtumia ympärillämme, Pyhän Hengen todistusta ja Jumalan sanaa. Ne kaikki puhuvat Jumalan tahdosta. Kun kaikki nämä asiat ovat sopusoinnussa keskenään, tiedämme, mitä Jumala haluaa. Jos haluamme tietää Jumalan tahdon jossakin tietyssä asiassa, näiden kolmen seikan tulisi todistaa samaa. Emme voi toimia vain yhden asian pohjalta. Ympäristön todistuksen, Pyhän Hengen todistuksen ja Raamatun todistuksen täytyy olla sopusoinnussa keskenään. Silloin Jumalan tahto on selvimmillään.

Ajattele tilannetta, että joku pyytää sinua mukaan johonkin. Tai ajattele, että itse aiot ryhtyä johonkin tai ruveta lähempiin tekemisiin joidenkin ihmisten kanssa. Tai ajattele, että joku kehottaa sinua muuttamaan tulevaisuuden suunnitelmia. Kuinka otat selville Jumalan tahdon, kun joudut tekemään tällaisia ratkaisuja?

Tässä esille tulleiden periaatteiden mukaan sinun tulisi ensin mennä Herran eteen ja tutkia, mitä Raamattu asiasta sanoo. Olisiko Jumalalla sanottavaa juuri tähän tiettyyn ongelmaan? Etsi sanasta vastausta. Se, mikä on sopusoinnussa Raamatun kanssa, on Jumalan tahdon mukaista. Kysy sitten itseltäsi, mitä sisimpäsi todistaa? Mitä Jumala haluaa sanoa sinulle henkensä kautta? Tunnetko tekeväsi oikein? Huomaat, että sisimpäsi puhuu aivan samaa, mitä olet juuri löytänyt Jumalan sanasta. Jos sisimpäsi ei johda sinua sanan mukaan, et voi luottaa sisimpäsi ääneen. On parempi

odottaa ja tutkia lisää. Vasta kun sisäinen todistuksesi on sopusoinnussa Raamatun kanssa, tiedät olevasi oikealla tiellä.

Eräs ystäväni kertoi tulleensa uskoon sellaisessa ympäristössä, jossa kukaan ei pitänyt tupakointia vääränä. Hän sai kuitenkin Jumalan Hengeltä kehotuksen tupakoinnin lopettamiseen. Kehotus tuntui hänestä hyvin oudolta, mutta hän menetteli sen mukaisesti. Vähän myöhemmin hän löysi Raamatusta kohtia, jotka olivat täysin sopusoinnussa hänen ratkaisunsa kanssa.

Vaikka Raamatun aikoina ei käytetty tupakkaa ja vaikka tupakkaa ei mainita Raamatussa, monet Raamatun kohdat antavat täysin riittävän varoituksen, jonka mukaan uskovien ei tulisi tupakoida. Nämä kehotukset yhdessä sen tosiasian kanssa, että tupakka vaarantaa terveyttä, ovat saaneet monet uskovat lopettamaan tupakoinnin. Uskovan tupakoiminen olisi selvässä ristiriidassa sellaisten Raamatun kohtien kanssa kuin 1. Kor. 3:17,1. Kor. 6:19,20 ja 1. Kor. 10:31. Kuuliaisuus Jumalan tahdolle ja Jumalan sanan kehotuksille johtaa siihen, että Jumala ilmaisee meille enemmän ja enemmän tahtoaan.

4. Seurakunnan periaate

Jumala on osoittanut meille ilmaisevansa tahtoaan sanansa, meidän henkemme ja meidän ympäristömme välityksellä. Täydennämme listaa vielä yhdellä asialla - Jumala ilmaisee tahtoaan seurakunnan kautta. Ei ole johdatusta irrallaan seurakuntayhteydestä. Jumalan lapset ovat nykyään aivan toisessa asemassa kuin Vanhan testamentin aikana. Tuolloin ihmisistä tuli Jumalan miehiä ja naisia yksilöinä. Nyt Jumalan kansa ilmenee seurakunnan muodossa. Vanhan testamentin aikana Jumalan ihmiset muodostivat kansan, nykyaikana ruumiin.

Käsi ei voi liikkua, ellei muu ruumis ole mukana sen toiminnassa. Kuinka käsi voisikaan toimia yksin? Tai kuinka silmät voivat nähdä niin, että koko ruumis ei samalla näe? Voivatko korvat kuulla, jos koko ruumis ei samalla kuule? Silmien näkökyky on ruumiin näkökykyä. Vaikka käveleminen merkitsee jalkojen liikettä, liikkuu samalla koko ruumis.

Samalla tavalla Jumalan johdatus koskee koko ruumista eikä vain sen yhtä jäsentä. Jumalan vaikeus on pyhäkön alttarilla. Siellä on myös Jumalan kirkkaus. Kun Jumalan seurakunta on kuin alttari, Jumala ilmaisee kirkkautensa siellä. Jumala ei johdata meitä ainoastaan yksilöinä, vaan omana seurakuntanaan, Kristuksen ruumiina. Ei ole kysymys siitä, että yksi ihminen tekee päätöksiä. Koko seurakunta joutuu tekemään ratkaisuja. Meidän tulee oppia tuntemaan Jumalan tahtoa myös keskinäisen yhteyden kautta (ks. Apt. 13:1-3).

Kun kaikki nämä neljä Jumalan tahtoa ilmaisevaa asiaa osoittavat samaan suuntaan, tilanne on kohdallaan. Jumala ilmaisee tahtonsa ympäristön ja tapahtumien, Pyhän Hengen, Raamatun ja seurakunnan kautta. Kun olet tutkinut Jumalan tahtoa kolmen ensimmäisen seikan valossa, tarvitset vielä seurakunnan tukea. Jumala ei ilmaise tahtoaan vain yksilöille, vaan seurakunnalle, koko ruumiille, kaikille sisarille ja veljille. Siksi on tärkeää, että olemme tarkkoja niin sisäisen todistuksemme, Jumalan sanan, ympäristön kuin seurakunnankin kautta saadun todistuksen kanssa.

Jos minä olisin ainut pelastunut ihminen maailmassa, ei Jumalan tahdon tarvitsisi tietenkään kirkastua kenellekään muulle kuin minulle. Mutta maailmassa on paljon uskovia ja Jumala on sanonut, että hän asuu heidän keskellään. Matteuksen evankeliumin 18. luku ilmaisee periaatteen, jonka mukaan seurakunnan sanalla on suuri merkitys. Luvussa kerrotaan veljestä, joka on rikkonut toista vastaan. Tuota veljeä täytyy nuhdella hänen rikkomuksestaan. Eikö olekin aika outoa, että hän tarvitsee nuhtelua? Uskovanahan hänen tulisi ensimmäisenä tietää, milloin hän on tehnyt väärin. Mutta hän tarvitsee nuhtelua. Hänelle kerrotaan hänen rikkomuksestaan, mutta hän ei ymmärrä tilannetta.

Sen jälkeen nuhtelua yrittänyt veli kertoo asiasta myös muutamalle muulle ja kaikki ovat sitä mieltä, että veli on syyllistynyt rikkomukseen. Niin he yhdessä kertovat hänelle, että hän on tehnyt väärin. Ajattele tilannetta, että hän yhä olisi vilpittömästi sitä mieltä, että hän on oikeassa. Joskus pimeydessä olevat ihmiset ovat vilpillisiä, mutta ajatellaanpa, että tämä veli olisi täysin vilpitön. Mitä sitten pitäisi tehdä? Matteuksen evankeliumin mukaan asiasta pitäisi kertoa koko seurakunnalle. Jos koko seurakunta on sitä mieltä, että veli on tehnyt väärin, mutta hän ei itse sitä ymmärrä eikä halua kuulla seurakuntaa, tulee häneen Raamatun mukaan suhtautua kuin pakanaan ja publikaaniin.

Ymmärrätkö, mistä johdatuksessa on kysymys? Johdatuksessa täytyy kiinnittää huomiota myös siihen, mitä seurakunta ja sen muut jäsenet sanovat. Tämä on ihmeellistä. Älä koskaan ajattele, että sinä olet oikeassa ja koko muu seurakunta väärässä. Sinun täytyy oppia hyväksymään seurakunnan mielipide. Jos kaikki uskovat ovat samaa mieltä jostakin, sinun pitäisi hyväksyä tuo mielipide. Tämä on raamatullinen periaate. Jumala ilmaisee tahtonsa seurakunnassa. Siksi Jeesus sanoo: "Totisesti minä sanon teille: kaikki, minkä te sidotte maan päällä, on oleva sidottu taivaassa, ja kaikki, minkä te päästätte maan päällä, on oleva päästetty taivaassa" (Matt. 18:18). Seurakunta on paikka, jossa Jumalan vaikeus viihtyy. Seurakunta on Jumalan asumus. Seurakunnan tekemä ratkaisu on Jumalan ratkaisu.

Jumalan seurakunta (ks. Apt. 20:28-32)

Seurakunnan tulee vaeltaa Jumalan valkeudessa. Seurakunnalla on valtava vastuu tässä suhteessa. Jos se vaeltaa huolettomasti lihan mukaan sen sijaan, että palvelisi Jumalaa Hengessä, sen ratkaisuihin ei voi luottaa. Seurakunnan täytyy olla hengellinen (ks. 1. Tim. 3:15) ja seurakunnan jäsenten tulee alistua seurakunnan auktoriteetille. Silloin Jumalan tahto ilmenee niiden neljän asian perusteella, joita olemme käsitelleEf. Tunteaksesi Jumalan tahdon sinun täytyy olla tarkkana Raamatun opetuksen, sisäisen johdatuksen, ympäristön tapahtumien ja myös seurakunnan ajatusten ja toiminnan suhteen. Kun nämä neljä ovat keskenään täydellisessä sopusoinnussa, voit käydä rohkeasti eteenpäin. Voit olla varma Jumalan tahdosta.

Monet tuntuvat ajattelevan, että Jumalan tahdon tuntemisessa on kyse pienestä asiasta. Mutta kun alat etsiä Jumalan tahtoa ja kun Jumala ilmaisee sinulle tahtoaan, huomaat, ettei se ole mikään mitätön asia. Ja kun luotamme Jumalan johdatukseen ja olemme sille kuuliaisia, Jumala ilmaisee meille enemmän ja enemmän omia mahtavia päämääriään (ks. Joh. 14:21). Tämä on hyvin ihmeellistä ja johtaa siihen, ettemme voi muuta kuin kiittää ja ylistää Jumalaa.

On myös todettava, että neljään Jumalan johdatusta ilmentävään asiaan nojautuminen ei välttämättä itsessään takaa Jumalan tahdon löytämistä. Pelkkä menetelmiin luottaminen ei auta meitä. Meidän tulee huokailla sydämemme pohjasta Jumalan puoleen: "Herra, olen sinun palvelijasi ja haluan tehdä sinun tahtosi".

Vanhassa testamentissa puhutaan säännöstä, joka oli niitä orjia varten, jotka halusivat palvella herraansa ikuisesti. Tällaisten orjien korva piti lävistää naskalilla (ks. 5. Moos. 15:16-17). Inhimillisesti ajateltuna tämä tuntuu julmalta, mutta oli kuitenkin kysymys asiasta, jonka Jumala itse sääti. Meidän täytyy mennä Jumalan eteen ja pyytää, että saisimme kuulla hänen sanaansa. Meidän korvamme on lävistetty siten, että kuuntelemme häntä. Odotamme vain hänen käskyään aivan kuin palvelija tai 9rja, joka odottaa seuraavaa tehtävää.

Pelkään, että monet haluavat tietää Jumalan tahdon, vaikka he eivät olekaan valmiita toimimaan sen mukaan. Heille Jumalan tahto on kuin jotakin tietoa, jota voidaan varastoida käyttämättömänä. Monet haluavat tietää Jumalan tahdon, mutta tekevät lopulta omien ajatustensa mukaan. Älä unohda, mitä Jeesus sanoi: "Jos joku tahtoo tehdä hänen tahtonsa, tulee hän tuntemaan, onko tämä oppi Jumalasta" (Joh. 7:17). Halutkaamme todella oppia tuntemaan Jumalan tahtoa. Pitäkäämme sitä leipänämme ja elämänämme (ks. Joh. 4:34). Opetelkaamme myös olemaan sille kuuliaisia.

Kun menetelmämme ovat kunnossa ja kun itse olemme oikealla mielellä, pysymme oikealla tiellä. Mutta jos asenteemme on väärä, ei meille ole myöskään hyötyä niistä keinoista, joiden avulla voisimme oppia tuntemaan Jumalan tahtoa. Eniten pelkään sitä, että on ihmisiä, jotka haluavat olla perillä oikeista keinoista ja menetelmistä, mutta kapinoivat silti Jumalaa vastaan. Uskovan elämässä asian pitäisi olla oikeastaan päinvastoin. Kun todella haluamme tietää Jumalan tahdon, Jumala kyllä johdattaa meitä, vaikka emme tietäisi Jumalan tahdon tuntemisessa auttavista keinoista mitään.

On ihmeellistä tietää, että Herran silmät tarkkaavat jatkuvasti koko maailmaa (2. Aik. 16:9). Alkutekstissä oleva ajatus tarkoittaa sitä, että Jumala tarkkaa maata edestakaisin, aina uudelleen ja uudelleen siltä varalta, että ensimmäinen katse ei ole kertonut riittävästi. Herran silmät tarkkaavat maata edestakaisin, jotta hän löytäisi jokaisen, joka etsii hänen tahtoaan. On kirjoitettu: "Minä opetan sinua ja osoitan sinulle tien, jota sinun tulee vaeltaa; minä neuvon sinua, minun silmäni sinua vartioitsee" (Ps. 32:8).

Jos sinun sydämesi on ehyt Jumalaa kohtaan ja haluat tehdä hänen tahtonsa, niin voin vakuuttaa sinulle, että Jumala ilmoittaa sinulle tässä läpikäydyt asiat Jumalan tahdon tuntemiseksi. Jumala saattaa ilmaista tahtonsa jopa erityisillä merkeillä. Yhdenkään uskovan ei tarvitse odottaa vuosia oppiakseen tuntemaan Jumalan tahdon.

Kun olemme käsitelleet Jumalan johdatusta laajasti, saattaa joku miettiä, kannattaako elämää suunnitella lainkaan. Eri asioiden suunnitteleminen kuuluu elämään. Paavali kirjoitti roomalaisille: "En tahdo, veljet, teiltä salata, että jo monesti olen päättänyt tulla teidän tykönne" (Room. 1:13). Paavali oli selvästi tehnyt suunnitelmia Italian matkasta. Paavali teki usein suunnitelmia, joita hän ei kuitenkaan pystynyt toteuttamaan.

Ihmisten omat suunnitelmat eivät aina asetu yksiin Jumalan suunnitelmien kanssa. Paavali toteaa roomalaisille, että vaikka hänellä oli ollut suunnitelmia, hän oli toistaiseksi ollut estetty saapumasta Roomaan. Hän ei salannut tiellään olleita esteitä, vaan halusi saattaa ne roomalaisten tietoon. Paavalin kokemuksista voi olla meille suurta apua. Hän teki suunnitelmia, mutta liitti niihin varauksen: "Jos Jumala suo". Hän oli yhä uudelleen ja uudelleen halunnut matkustaa Roomaan, mutta suunnitelmat eivät olleet toteutuneet.

Paavali luotti siihen, että Jumala oli hänen tielleen tulleiden esteiden takana. Jumalalla on oma aikataulunsa. Jos meidän suunnitelmamme eivät toteudu sellaisinaan, saattaa olla, ettei ole vielä Jumalan aika meidän kohdallamme. Jumalan mielestä aika ei ollut vielä kypsä Paavalin Rooman matkalle, vaikka Paavali olisi mielellään nähnyt Roomassakin työnsä hedelmää. Emme tee väärin, jos teemme erilaisia suunnitelmia ja aloitteita toteuttaaksemme eri hankkeita. Meidän tulee vain nöyrinä liittää kaikkiin suunnitelmiimme varaus: "Jos Herra tahtoo ja elämme, niin teemme tämän tai tuon" (Jaak.4:15).

Loppuyhteenvetona ja täydennyksenä otamme lyhyesti esille seitsemän keinoa oppia tuntemaan Jumalan tahtoa.

1) Sanan kautta (luotettavin keino) - Ps. 138:2 (suomalainen käännös puhuu Jumalan lupauksen suuruudesta, engl. sanan suuruudesta). Tämän olemme käyneet jo aika tarkkaan läpi.

2) Sanan äänen kautta (Ps. 103:20). Jumala voi puhua sinulle jonkun pienen Raamatun yksityiskohdan kautta, vaikka tekstiyhteys ei liittyisikään Jumalan puheeseen.

3) Suora ilmestys, unet, näyt jne. Raamatussa on tästä monia esimerkkejä. Jer. 14:14 kehottaa meitä olemaan varuillamme väärien näkyjen takia, ettemme pettäisi sydäntämme eli ettemme palvelisi kahta Herraa, ks. Matt. 6:22-24. 1. Kun. 13 kertoo profeetasta, joka sai surmansa, kun hän noudatti profetiaa, joka oli vastoin sitä, minkä Jumala oli hänelle jo aiemmin ilmoittanut.Ks. myös. 5. Moos. 13:1-5 ja Hes. 14:7-9.

4) Vanhempien ja varttuneiden kristittyjen antamien neuvojen kautta. Snl. 11:14 sanoo, että neuvonantajain runsaus tuo menestyksen. Halusi toteuttaa Jumalan tahtoa on vankilan pohjalla, jos se perustuu neuvonantajien runsauteen. Ks. esim. Snl. 15:22 ja Apt. 15:22. Viisaus on sitä, että kuuntelee neuvoja ja ottaa opiksi (Snl. 1:5). Raamattu kehottaa ratkaisemaan ongelmia vanhinten edessä (Apt. 15:2). Asiasta täytyy tietysti olla myös itse vakuuttunut. Asioita voi kuitenkin vahvistaa kahden tai kolmen todistajan nojalla (2. Kor. 13:1).

5) Olosuhteiden ja tapahtumien kautta. Tätä aihetta olemme jo käsitelleet.

6) Sydämen halun ja sydämen taakkojen kautta. Jumala voi antaa sinulle lujan halun tehdä jotakin tai puhua Pyhän Hengen kautta sinulle jostakin, mitä sinun pitäisi tehdä. "Turvaa Herraan ja tee sitä, mikä hyvä on, asu maassa ja noudata totuutta; silloin sinulla on ilo Herrassa, ja hän antaa sinulle, mitä sinun sydämesi halajaa" (Ps. 37:3-4). "Jumala on se, joka teissä vaikuttaa sekä tahtomisen että tekemisen, että hänen hvvä tahtonsa tapahtuisi" (Fil. 2:13). Asialla on kuitenkin myös toinen puolensa. Me emme voi kiusata Jumalaa antamaan meille, mitä haluamme, sillä samalla vahingoitamme sisintämme. Ks. Ps. 106:14-15). Meidän tulee tutkia sitä, ovatko mielitekomme tai halumme Jumalan tahdon mukaisia ennen kuin käännymme niiden kanssa Jumalan puoleen, ks. 4. Moos. 22: 12-22.

7) Merkkien kautta. Voimme pyytää Jumalalta merkkien kautta vahvistusta käsityksellemme hänen tahdostaan. Jumala vastasi Gideonille merkkien kautta, vaikka tämä asetti "viljansa" kahteen kertaan, ks. Tuom. 6:36-40. Myös Aabrahamin palvelija pyysi Jumalalta tiettyä merkkiä osoitukseksi siitä, kenet hän valitsisi vaimoksi lisakille, 1 Moos. 24:14. Tällaisiin merkkeihin pitäisi kuitenkin turvautua vasta viime kädessä.

Tärkeitä Jumalan tahdon osoittimia löytyy Filippiläiskirjeen neljännestä luvusta:
jae 6 - saata pyyntösi vilpittömästi Jumalan tietoisuuteen
jae 7 - ole levossa ja luota siihen, että Jumala ilmaisee tahtonsa
jae 8 - ajattele hyviä ja myönteisiä asioita, älä sorru kuuntelemaan vihollisen ääntä
jae 9 - mene eteenpäin Jumalan tiellä ja tee Jumalan tekoja samalla, kun odotat vastausta rukouksiisi.

----------------------------------------------------------------------

1. Tässä kohdassa puhutaan ikään kuin ennalta Jerusalemista, jonka Jumala myöhemmin valitsi asuinsijakseen.

Osa 4 - Koettelemusten tarkoitus

Israelin kansa napisi Moosesta ja Aaronia vastaan erämaassa aina kun se joutui vastoinkäymisiin (ks. 2. Moos. 16:2; 17:3; 4. Moos. 14:2; 16:11,41). Todellisuudessa kansan napina kohdistui kuitenkin Jumalaan (ks. 2. Moos. 16:8). Paavali varoittaa meitä seuraamasta napisevan kansan esimerkkiä (1. Kor.10:10).

Toisen Mooseksen kirjan 15. luvusta (jakeet 22-27) näemme, että Israelin kansa joutui Jumalan johdatuksessa Maaran karvaan veden äärelle. Vastoinkäymiset ja vaikeudet on toisin sanoen tarkoitettu meille opetukseksi eikä rangaistukseksi. Puupala, jonka avulla Maaran vedestä tuli makeaa, muistuttaa siitä, että Kristuksen risti voi poistaa kaiken katkeruuden kaikista hankalista tilanteista. Maaran jälkeen kansa saapui Eelimiin, jossa oli paljon vesilähteitä ja palmupuita (2. Moos. 15:27). Tämä puhuu siitä, että kun otamme koettelemukset vastaan Jumalan tahtona, on tuloksena siunausta ja kasvua (ks. Ps. 1:1-3; 92:13).

Israelin kansa ei useinkaan ymmärtänyt, että Jumalan kurituksen tavoitteena oli saada kansa luottamaan Häneen täysin. Kurituksessa ja koettelemuksissa oli joko ajan kyse siitä, että Jumala halusi nähdä, mitä kansan sydämessä todella oli. "Ja muista kaikki, mitä on tapahtunut sillä tiellä, jota Herra, sinun Jumalasi, näinä neljänäkymmenenä vuotena on sinua kuljettanut erämaassa nöyryyttääksensä sinua ja koetellaksensa sinua ja tietääksensä, mitä sinun sydämessäsi on: tahdotko noudattaa hänen käskyjänsä vai etkö. Hän nöyryytti sinua ja antoi sinun nähdä nälkää, ja hän antoi sinulle mannaa syödä, jota et ennen tuntenut ja jota eivät isäsikään tunteneet, opettaaksensa sinut ymmärtämään, että ihminen ei elä ainoastaan leivästä, vaan että hän elää jokaisesta sanasta, joka Herran suusta lähtee. Tiedä siis sydämessäsi, että Herra, sinun Jumalasi, kasvattaa sinua, niin kuin isä kasvattaa poikaansa. Ja noudata Herran, sinun Jumalasi, käskyjä, vaella hänen teitänsä ja pelkää häntä" (5. Moos. 8:2,3,5,6).

Kuinka koskettavia ovatkaan Timothy Chmykhalovin, erään nuoren, kärsimään joutuneen venäläisen sanat, kun hän totesi: "Monet meistä uskovat, että Jumala voi muuttaa meidän elämämme ja me odotamme jotakin uutta. Odotamme ihmettä. Mutta toisinaan todella suuri ihme on se, että mikään ympärillämme ei muutu, vaan että me muutumme (The Miracle of the Siberian Seven, s. 159).

Timothy sai myöhemmin vuonna 1983 lähteä nuoren morsiamensa kanssa Neuvostoliitosta, mutta eräs toinen nuorukainen joutui kymmenen vuotta aiemmin kokemaan toisenlaisen kohtalon. Ivan Vasiljevitsh Moisejev kuoli 20-vuotiaana 16. heinäkuuta 1972 marttyyrikuoleman varusmiespalveluksensa aikana. Syynä oli hänen rohkea uskon todistuksensa. Kaksi päivää ennen väkivaltaista kuolemaansa hän kirjoitti vanhemmilleen Krimille: "He kieltävät minua julistamasta Jeesuksesta Kristuksesta... Minulla on monia koettelemuksia... Minulla olisi paljon sellaista kerrottavaa, mitä en voi kirjeitse kertoa... Tietäkää, että ruumiilla ei ole helppoa... Herra tietää kaiken... Olkaa tosi kristittyjä. Hän vahvistaa teitä ja antaa teille voimaa..." Jokaisen kristityn pitäisi lukea tämä liikuttava ja mieliä kohottava todistus Myrna Grantin kirjoittamasta kirjasta "Vanja" (Vanja - Kristuksen sankari Siperiasta, Kuva ja Sana, Helsinki 1974).

Kumpikin näistä nuorista miehistä ilmensi mahtavaa hengellistä ymmärrystä juuri koettelemusten keskellä. Danielin kolmen ystävän lailla he olivat vapaita, vaikka olivat tulisessa pätsissä ja tunsivat Jumalan läsnäolon konkreettisesti (ks. Dan. 3:24,25). Jumala on paljon kiinnostuneempi siitä, miten suhtaudumme ja reagoimme eri olosuhteisiin ja koetuksiin kuin itse näistä olosuhteista ja koetuksista.

Jumala pyrkii tekemään meistä Kristuksen kaltaisia kaikessa, mihin hän meidät johtaa ja mitä hän elämässämme sallii. Ehkä olet joskus katsellut ja ihaillut timanttia. Tiedätkö, miten se on syntynyt? Timantti on alun perin ollut vain kova rosoinen kivi, joka on ollut pitkään kovassa puristuksessa ja joka kaipaa vielä asiantuntijan taidokkaan käsittelyn ennen kuin se on ihailtavan näköinen. Monesti me joudumme käymään läpi samanlaiset paineet, että meistä poistuisi kaikki epäpuhtaus ja kaikki sellainen, mikä murehduttaa Jumalan sydäntä (ks. Ilm. 3:19).

Jumala sallii meille koetuksen tuulia ja puhdistavaa tulta, joten älä koskaan kapinoi niitä vastaan. Muista, että Jumala ei salli koetuksia lyödäkseen ja lamauttaakseen, vaan siunatakseen meitä.

Kun luemme, kuinka Jumala toimi Jobin ja joidenkin muiden koviin kärsimyksiin joutuneiden palvelijoidensa elämässä, joudumme pakostakin kysymään, ovatko koettelemukset ja kärsimykset välttämättömiä tiellä Herran parempaan tuntemiseen. En lainkaan epäile, etteivätkö kristityt rukoilisi Isä meidän -rukousta ymmärryksellä ja kokosydämisesti, mutta en ole varma, tietävätkö kaikki, mitä pyytävät sanoessaan: "Äläkä saata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta" (Matt. 6:13). Voisiko Jumala johtaa meitä kiusaukseen tai syntiin? Kiusaako hän meitä rikkomaan moraalilakejaan, mikä olisi varsin helppoa keskellä pahaa maailmaa? Vastauksemme on tietenkin ehdoton ei. Silti Herra Jeesus itse opetti meille Isä meidän -rukouksen.

Sanan "kiusaus" täytyy tuossa rukouksessa tarkoittaa jotain muuta kuin houkutusta tehdä syntiä. Jaakob, Jeesuksen veli, tekee tämän hyvin selväksi kirjeessään: "Älköön kukaan, kiusauksessa ollessaan, sanoko: 'Jumala minua kiusaa'; sillä Jumala ei ole pahan kiusattavissa, eikä hän ketään kiusaa..." (Jaak. 1:13). Jaakob tekee selvän eron kiusauksen ja koetuksen välillä ja tämä on hyvä pitää mielessä. Jumalan päämäärä meidän koettelemisessamme on tehdä meistä Kristuksen kaltaisia. Jumala on tällaisten koettelemusten takana viedäkseen meitä eteenpäin uskonelämässä. Jumala käyttää koetuksia tehdäkseen sinusta ja minusta Poikansa kaltaisia.

"Autuas se mies, joka kiusauksen kestää, sillä kun hänet on koeteltu, on hän saava elämän kruunun, jonka Herra on luvannut niille, jotka häntä rakastavat" (Jaak. 1:12). Saatana kiusaa meitä saadakseen meidät tekemään syntiä. Mutta kiusauksen ja koetuksen välillä on läheinen yhteys. Koetus saattaa muuttua saatanan käsissä kiusaukseksi, jos suhtaudumme siihen väärällä tavalla. Äskeisen jakeen avainsanat ovat KESTÄÄ (pysyä lujana koetuksissa) ja RAKASTAA ja ne pitää ymmärtää oikein, jotta ymmärrämme oikein sen, mitä Jaakob tarkoittaa. Jae 12 on hyvin keskeinen. Se on ikään kuin solmukohta, joka viittaa taaksepäin tekemällä yhteenvetoa ja samalla johdannonomaisesti eteenpäin. Tähän jakeeseen saakka Jaakob puhuu koetuksista, mutta seuraavissa jakeissa hän käsittelee kiusauksia ja kiusauksiin joutumista. On hyvä tietää, että kreikankielisessä alkutekstissä käytetään aivan samoja sanoja. Ainoa tapa erottaa kiusaus ja koetus toisistaan on lukea Jaakobin teksti kokonaisuutena. Jaakob haluaa tehdä näiden kahden välillä selvän eron.

Jaakob tiesi Jobin kärsimyksistä, sillä hän viittaa niihin ja niiden riemulliseen päätökseen viidennessä luvussa (jae 11), joten kun Jaakob puhuu kiusauksista, hän tarkoittaa koetuksia ja vastoinkäymisiä. Jeesus tuntuu tarkoittavan samoja asioita, kun hän kehottaa meitä rukoilemaan, ettei Isä saattaisi meitä kiusaukseen. Hän kehottaa siis rukoilemaan, ettemme lankeaisi koetuksissa ja vastoinkäymisissä.

Kun Jumala paljastaa salaiset synnit, hän sallii muiden nähdä niiden turmiolliset seuraukset. Tällä tavalla Jumala varoittaa meitä saatanan juonista, joilla se yrittää saada meidät kiinnittämään katseemme synnin nautintoon, joka on kuitenkin vain lyhytaikaista (ks. Hebr. 11:25). Jumala haluaa muistuttaa meitä siitä, että meidän synnistämme koituva pilkka ei kohdistu häneen. Ihminen niittää itse sitä, mitä kylvää. Joka kylvää lihaansa, se niittää lihasta turmeluksen, mutta joka kylvää Henkeen, se niittää Hengestä iankaikkisen elämän (ks. Gal. 6:7,8). Se häpeä, jonka salaisten syntiemme paljastuminen meille tuottaa, on jo sinänsä motivoimassa meitä jumaliseen elämään.

Meidän vihamme pahaa vastaan tulisi voimistua aina, kun huomaamme, kuinka synti vie meiltä voiman ja mahdollisuuden nauttia siitä, mitä Jumala on meille varannut. Vihamme pahaa vastaan tulisi voimistua myös silloin, kun huomaamme, kuinka paljon syntimme vahingoittavat rakkaittemme elämää. Meidän on tunnustettava epäonnistumisemme, vaikka se onkin hyvin nöyryyttävää, mutta Jumalan ei pidä joutua pilkatuksi meidän syntimme seurauksista (ks. Joos. 7:19). Aakanin synnillä oli hyvin vakavat seuraukset. Kenties suurin syy siihen, ettemme vihaa pahaa tarpeeksi, on se, ettemme tajua, kuinka paljon siitä on meille vahinkoa.

Aatami ja Eeva olisivat varmasti harkinneet kielletyn hedelmän syömistä kahteen kertaan, jos olisivat nähneet vilauksenkaan syntinsä katalista seurauksista. Saatanan petollisten hyökkäysten pitäisi antaa meille uutta vihaa pahaa kohtaan ja uutta halua rakentaa suojaavat muurit pahan vaikutuksia vastaan.

Apostoli Paavali varoittaa meitä: "Mutta jos me tutkisimme itseämme, ei meitä tuomittaisi; mutta kun meitä tuomitaan, niin se on meille Herran kuritusta, ettei meitä maailman kanssa kadotukseen tuomittaisi" (1. Kor. 11.31,32). Jumala haluaa, että tutkimme sydäntämme ja jos on tarvetta, tunnustamme ja hylkäämme syntimme (ks. Snl. 28:13). Jumala toivoo, että säännöllinen Herran pöydässä käyminen olisi meille itsetutkistelun paikka. Jos jostain syystä laiminlyömme itsetutkiste-

lua, antaa Herra meille lisämotivaatiota fyysisten koetusten kautta. "Koetelkoon siis ihminen itseänsä, ja niin syököön tätä leipää ja juokoon tästä maljasta; sillä joka syö ja juo erottamatta Herran ruumista muusta, syö ja juo tuomioksensa. Sen tähden onkin teidän joukossanne paljon heikkoja ja sairaita, ja moni on nukkunut pois" (1. Kor. 11:28-30).

Kipu suojelee meidän ruumistamme. Jos emme tuntisi kipua, saattaisimme vahingoittaa itseämme hyvinkin vakavasti. Koetusten ja vastoinkäymisten tuoman kivun pitäisi saada meidät rukoilemaan: "Tutki minua, Jumala, ja tunne minun sydämeni, koettele minua ja tunne minun ajatukseni. Ja katso: jos minun tieni on vaivaan vievä, niin johdata minut iankaikkiselle tielle" (Ps. 139:23,24).

Meidän tulee tutkia itseämme Jumalan sanan valossa. Jos asiamme eivät ole kunnossa, saattaa syynä olla esimerkiksi se, että emme kunnioita vanhempiamme: "Kunnioita isääsi ja äitiäsi...että menestyisit ja kauan eläisit maan päällä" (Ef. 6:2,3). Jos paha ei jostain syystä väisty elämästämme, voi syynä olla myös se, että olemme toivottaneet pahaa niille, jotka ovat tehneet meille hyvää: "Joka hyvän pahalla palkitsee, sen kodista ei onnettomuus väisty" (Snl. 17:13).

Jobin kohdalla tiedämme, että kaikki tapahtumat olivat alusta pitäen Jumalan alulle panemia ja että niillä oli suuri hengellinen tarkoitus muutenkin kuin Jobille henkilökohtaisesti.

Silti Jobin tarinan loppu osoittaa, että Jobilla oli jotakin opittavaa ja että hän oppi sen. Jobin lisäksi Raamatussa on kaksi muuta huomattavaa henkilöä, jotka kertovat olleensa samanlaisissa koetuksissa vaikka heidän tarinalleen ei olekaan omistettu kokonaista kirjaa. Pietari joutui Jobin tavoin koetuksiin ja tarvitsi koetuksen tuomaa kuritusta, sillä Jeesus itse sanoi hänelle: "Simon, Simon, katso, saatana on tavoitellut teitä valtaansa, seuloakseen teitä niin kuin nisuja; mutta minä olen rukoillut sinun puolestasi, ettei sinun uskosi raukeaisi tyhjään" (Luuk. 22:31,32). Tämän on täytynyt olla Pietarille todella tuskallista, mutta se tuotti hänelle hengellistä hyvää, mikä tulee selkeästi esille Apostolien teoissa ja hänen omissa kirjeissään.

Jumalalla on todellakin mahtavana tavoitteena, että ne, jotka ovat Kristuksessa, muuttuisivat hänen Poikansa kaltaisiksi niin sisimmältään kuin ulkoisestikin. Pietari kirjoitti päivästä, jona kointähti koittaa meidän sydämissämme (2. Piet. 1:19) ja Johannes sanoo puolestaan: "Me tiedämme tulevamme hänen kaltaisikseen, kun hän ilmestyy, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena, kuin hän on" (1. Joh. 3:2).

Apostolit eivät näissä kohdissa niinkään keskittyneet tapahtumiin kaukaisessa tulevaisuudessa, vaan haasteisiin tässä ja nyt. Vain nykyhetkellä on jotakin merkitystä. Tänään meidän tulee kuulla Hänen ääntänsä. Kun Jeesus vakuuttaa meille, että hänelle on annettu kaikki valta, meidän tulisi olla kiitollisia siitä, että hän pyrkii joka päivä luomaan meihin jotakin itsestään ja muuttamaan meitä itsensä kaltaisiksi (ks. Kor. 3:18).

Paavali kertoo, kuinka hän joutui vaikeaan epävarmuuden ja taistelun kauteen, jota hän kutsui pistimeksi lihassaan (2. Kor. 12:7-9). Paavalin elämässä tämä koetus tuotti kuitenkin hedelmää, sillä sen kautta hän oppi ymmärtämään syvällisesti sen sanoman, jonka hän sitten välitti korinttolaisille ja sitä kautta meille. Kun Jumala tekee voimallista työtä meidän heikkouksiemme kautta, voimme vain ylistää Häntä kaikesta (ks. 1. Kor. 1:26-31).

Voimme parhaiten lohduttaa ja opastaa muita silloin, kun olemme itse saaneet lohdutusta ja opastusta Jumalalta omissa vaikeuksissamme. Tästä Paavali puhuu niin ikään toisessa korinttolaiskirjeessä. Voit lukea siitä katkelmat 1:3-5 ja 4:8-10,12,16.

Paavali kertoo käyneensä läpi ahdinkoa, umpikujia, neuvottomuutta, vainoja ja kukistumista. Kaikki tämä voi koitua meille turmioksi, jos emme näe Jumalan kättä sen takana. Israelin kansasta on kirjoitettu: "Mutta kansa ei palannut kurittajansa tykö, eivätkä he etsineet Herraa Sebaotia" (Jes. 9:12). Vaikeudet voivat antaa meille mahtavan yllykkeen hengelliseen kasvuun tai ne voivat lannistaa meitä kuolettavasti. Lopputulos riippuu siitä, ymmärrämmekö me, mihin Jumala kaikilla koetuksilla pyrkii meidän elämässämme.

Olemme puhuneet Jobista, Pietarista ja Paavalista. Löydämme kolme asiaa, jotka olivat heille kaikille yhteisiä ja nämä kolme seikkaa on hyvä pitää mielessä. Ensiksikin heillä kaikilla oli itsensä kanssa asioita, jotka heidän tuli käydä läpi.

Jobin ongelmana oli omavanhurskaus. Hän oli varma siitä, että hän oli oikeassa. Hän ei halunnut antaa tuumaakaan periksi tästä syvästä vakaumuksesta eikä ollut edes tietoinen omavan-

hurskaudestaan ennen kuin lukuisat koetukset avasivat hänen silmänsä ja hän sanoi: "Katso, minä olen siihen liian halpa, mitäpä sinulle vastaisin" ja "kadun tomussa ja tuhassa" (Job 39:37 ja 42:6). Monilla meistä on ongelmana se, että luulemme olevamme aina oikeassa, ja monet meistä tarvitsevat sitä, että meidän käsityksemme itsestämme joutuvat koetukselle.

Jumalan tie elämään ja rauhaan, viisauteen ja kukoistukseen on se, että kannamme hetki hetkeltä vastuun kaikista sanoistamme, ajatuksistamme, teoistamme, asenteistamme ja motiiveistamme. Tällainen tietoisuus omasta vastuusta on Herran pelkoa (ks. Snl 9:10 ja 14:27). Jos lakkaamme valvomasta tekojamme Jumalan edessä, alamme helposti ajatella ja toimia ikään kuin Jumalaa ei olisikaan. Tällöin Jumalan täytyy nuhdella ja muistuttaa meitä tuskailisinkin keinoin.

Jumala kuvaa tätä Israelin kansan kohtaloiden avulla: "Koska tämä kansa on rikkonut minun liittoni, jonka minä sääsin heidän isillensä, eivätkä he ole kuulleet minun ääntäni, niin en minäkään enää karkoita heidän tieltänsä ainoatakaan niistä kansoista, jotka Joosua kuollessaan jätti jäljelle. Minä tahdon näin heidän kauttansa koetella Israelia, noudattavatko he Herran tietä ja vaeltavatko sitä niin kuin heidän isänsä tekivät, vai eivätkö" (Tuom. 2:20-22).

Pietarin ongelmana oli puolestaan itsevarmuus. Hän oli varma itsestään. Hän uskoi selviävänsä kaikesta ja meni tässä jopa niin pitkälle, että sanoi Jeesukselle: "Henkeni minä annan sinun edestäsi" (Joh. 13:37). Jeesus tiesi, että oli kyse tyhjänpäiväisestä kerskailusta ja että ainut keino osoittaa Pietarille totuus omasta minästä oli johdattaa hänet koetuksiin. Eräässä mielessä Pietari piti saattaa kiusaukseen.

Vastoinkäymiset saattavat ystävyyden aina koetukselle. Ne ilmaisevat, ketkä ystävistämme ovat kiinnostuneita olemaan vain saajan asemassa ja ketkä taas haluavat myös antaa itsestään. Todellinen ystävä rakastaa meitä kaikkina aikoina ja erityisesti vaikeina hetkinä (ks. Snl. 17:17). Jeesus kuvasi tällaista ystävyyttä vertauksessa Laupiaasta samarialaisesta. Laupiaan samarialaisen huoli ryöväreiden uhriksi joutuneesta lähimmäisestä ulottui niin pitkälle, että kaikki tämän lähimmäisen tarpeet tulivat tyydytetyiksi (lue Luuk. 10:30-37).

Kertomus tuhlaajapojasta tarjoaa toisenlaisen esimerkin. Niin kauan kuin tuhlaajapojalla oli omaisuutta jäljellä, hänellä oli paljon ystäviä. Mutta kun rahat loppuivat ja vaikeudet alkoivat, katosivat ystävätkin (lue Luuk. 15:12-16).

Daavidin ja Joonatanin suhde kuvaa hienosti todellista ystävyyttä. Joonatanilla olisi ollut monta hyvää syytä hylätä ja torjua Daavid, mutta hän seisoi tämän rinnalla kuolemaansa asti. Hän varoitti ja suojeli Daavidia, hän rohkaisi ja auttoi tätä hädässä. Hän asetti jopa oman elämänsä alttiiksi Daavidin tähden ja hyväksyi sen, että Daavidista voisi tulla kuningas hänen sijastaan (lue kertomus Samuelin kirjoista).

Kolmas esimerkkimme oli Paavali. Hänen ongelmanaan oli ylpeys. Paavalilla oli vaarana ylpeillä ilmestystensä takia. Hän sanoikin: "Etten niin erinomaisten ilmestysten tähden ylpeilisi, on minulle annettu lihaani pistin" (2. Kor. 12:7). Ylpeyden vaara oli Paavalille aika luonnollinen, koska hän kenties halusi jotakin hyvitystä kaikkien julistustehtävässään kokemiensa kärsimysten vastapainoksi. Mutta omahyväisyys oli asia, joka piti kitkeä pois Paavalista. Monet Jumalan palvelijat löytävät voiton vaikeuksissa, mutta joutuvat tappiolle, kun ovat suosittuja.

Maailmanhistorian loppuhuipentuma on se, kun jokainen polvi notkistuu Pyhän Jumalan edessä (ks. Fil. 2:10). Vastaavasti joskus kirkkaudessa kaikki lunastetut ovat kasvoillaan Jumalan valtaistuimen edessä. Jumala haluaa, että meillä on jo nyt sama palvova asenne häntä kohtaan.

Toinen Jobille, Pietarille ja Paavalille yhteinen asia oli se, että heidän vaikeutensa eivät olleet lähtöisin Jumalasta vaan saatanasta. Jos emme ymmärrä, että vaikeutemme ovat usein samalla osa hengellistä taistelua, annamme helposti periksi. Kun vastoinkäyminen synnyttää sekaannusta, epäluuloa tai hajaannusta, on kyse hengellisestä sodankäynnistä. Paavali kehotti Timoteusta olemaan luja ja kärsimään vaivaa niin kuin jalo Kristuksen sotamies (2. Tim. 2:3).

Hyvältä sotilaalta vaaditaan kolmea asiaa (ks. Ef. 6:10-18):
1) hänen täytyy tuntea vihollisensa
2) hänen täytyy olla valmiina taisteluun
3) hänen täytyy osata käyttää aseitaan.

Jobin kohdalla oli kyse siitä, että saatana sai luvan koskea Jobin omaisuuteen ja myös hänen fyysiseen olemukseensa. Tämä käy Raamatusta hyvin selvästi ilmi (Job 1:6-12; 2:1-7). Pietarilie taas Jeesus sanoi suoraan, että saatana pyrki siivilöimään tätä ja muita opetuslapsia. Paavali puolestaan myönsi itse, että pistin hänen lihassaan oli seurausta siitä, että saatana oli päästetty rusikoimaan häntä. Jumala kuitenkin salli tämän kaiken tapahtua sekä Jobille, Pietarille että Paavalille.

Usein juuri saatana tekee aloitteen kaikessa siinä pahassa, mitä elämässämme tapahtuu, mutta Jumala voi aina kieltää saatanaa toimimasta. Meidän esimerkeissämme hän ei kuitenkaan tehnyt niin. Jumalan tarkoituksena oli, että Job, Pietari ja Paavali kokevat voittoja saatanan aiheuttamien ikävyyksien kautta. Tällä tavalla Jumala haluaa kääntää pahan hyväksi omiensa elämässä.

Saman voimme lukea Joosefin elämästä. Kiinnitä huomiota erityisesti jakeeseen 1. Moos. 50:20. Se paha, joka pyrkii sokaisemaan meidät, on itse sokea. Hän ei ymmärrä, kuinka hänen pahat aikeensa ja toimensa voivat kääntyä hengelliseksi hyväksi (ks. Room. 8:28-30).

Jumalan kovin kilpailija meidän elämässämme - ajankäytössämme, tarkkaavaisuudessamme ja mieltymyksissämme - on maailman huolet (Mark. 4:19). Ne tukahduttavat Jumalan sanan ja vaientavat Pyhän Hengen kautta puhuvan Jumalan äänen (ks. Matt. 13:18-23). Kun meillä on kiire suunnitelmiemme, päämääriemme, projektiemme ja ihmissuhteidemme kanssa, Jumala haluaa kärsivällisesti opettaa meitä. "Minä olen teille puhunut varhaisesta alkaen, mutta te ette ole kuulleet" (Jer. 25:3).

Kun vastoinkäymiset tulevat, joudumme yleensä niin suuriin vaikeuksiin, että emme selviä niistä. Sisimmässämme meidän tulisi kuitenkin sanoa kaikkien vaikeuksien keskellä: "Sinun tykösi, Herra minä ylennän sieluni, Jumalani, sinuun minä turvaan; älä salli minun joutua häpeään, älkööt viholliseni saako riemuita minusta" (Ps. 25:1). Meidän elämämme tärkeimpänä asiana pitää aina olla Jumalan etsimisen. Ussiasta (nimi merkitsee "Herra on minun voimani"), Juudan kuninkaasta kirjoitettiin: "Niin kauan kuin hän etsi Herraa, antoi Jumala hänen menestyä" (2. Aik. 26:5).

Asioiden väärä tärkeysjärjestys voi tuottaa monia tuskallisia taisteluita paitsi meille myös niille, joiden kanssa olemme tekemisissä. Kun laiminlyömme seurustelun Jumalan kanssa niin, ettemme opettele hänen sanaansa ulkoa, emme tutki ja mietiskele sitä emmekä rukoile, me viemme myös muilta sen hengellisen rohkaisun ja ohjauksen, jota he tarvitsisivat. Meistä tulee haavoittuvaisia. Lankeamme helposti syntiin. "He olivat hulluja, sillä heidän vaelluksensa oli syntinen, ja he kärsivät vaivaa pahojen tekojensa tähden...mutta hädässänsä he huusivat Herraa, ja hän pelasti heidät heidän ahdistuksistaan" (Ps. 107:17,19).

Jumala pelastaa meidät ahdistuksesta sanansa avulla. "Hän lähetti sanansa ja paransi heidät ja pelasti heidät haudasta" (Ps. 107:20). Asioiden väärän tärkeysjärjestyksen aiheuttamat ongelmat voivat olla seurausta siitä, että yrität tehdä enemmän kuin Jumala on tarkoittanut sinun tehtäväksesi. "Turhaan te nousette varhain ja myöhään menette levolle ja syötte leipänne murheella: yhtä hyvin hän antaa ystävilleen heidän nukkuessansa" (Ps. 127:2). Jos järjestämme itsellemme enemmän tekemistä kuin pystymme kuudessa päivässä tekemään, olemme menneet ohi Jumalan tarkoituksen. "Kuusi päivää tee työtä ja toimita kaikki askareesi" (2. Moos. 20:9).

Kolmas yhteinen tekijä Jobin, Pietarin ja Paavalin kohdalla saattaa jollakin tavalla murehduttaa meitä. Se, mitä kunkin heidän kohdallaan tapahtui, oli nimittäin aivan välttämätöntä, jotta he saattoivat kokea siunauksia ja jotta heidän hengellisen kasvunsa tieltä voitiin raivata suuret esteet. Koetukset osoittautuivat hedelmällisiksi. Job, Pietari ja Paavali oppivat läksynsä ja saivat koetusten kautta uusia arvoja elämäänsä. Job pääsi eroon omavanhurskaudestaan ja oli elämänsä lopulla rikkaampi kuin koskaan aikaisemmin (Job 42:12).

Apostolien teoista huomaamme, että Pietari puhui Herrasta rohkeammin kuin ylimmäisen papin pihalla olisi ollut edes mahdollista. Hän oli oppinut tuntemaan heikkoutensa ja niin hän sai ammentaa voimaa korkeudesta. Myöhemmin hän nukkui vankilassakin tyynesti, vaikka hänellä oli edessään kovat koetukset ja Jumala pelasti hänet niin, ettei hänen tarvinnut itse tehdä yhtään mitään (Apt. 12:5-

11). Tuntuu siltä, että Pietari puhui silkasta kokemuksestaan, kun hän kirjoitti "Olkaa raittiit, valvokaa. Teidän vastustajanne, perkele, käy ympäri niin kuin kiljuva jalopeura, etsien, kenen hän saisi niellä" (1. Piet. 5:8).

Itseluottamus tuotti Pietarille surua koetuksen hetkellä. "Ilman uskoa on mahdoton olla otollinen" (Hebr. 11:6). Uskon täytyy kuitenkin joutua koetukselle vastoinkäymisten ja taisteluiden tulessa. "Sen tähden te riemuitsette, vaikka te nyt, jos se on tarpeellista, vähän aikaa kärsittekin murhetta moninaisissa kiusauksissa, että teidän uskonne kestäväisyys koetuksissa havaittaisiin paljoa kallisarvoisemmaksi kuin katoava kulta, joka kuitenkin tulessa koetellaan, ja koituisi kiitokseksi, ylistykseksi ja kunniaksi Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä" (1. Piet. 1:6,7).

Usko on aivan ensiarvoisen tärkeä asia kristillisen elämän kannalta, koska Jumalan tiet ovat vastoin ihmisen luontaisia aivoituksia ja taipumuksia. Tämän kaksijakoisuuden takia vastoinkäymisiä voivat aiheuttaa ne, jotka pitävät Jumalan periaatteita pilkkanaan. Vastoinkäymiset voivat johtua myös siitä, että emme pidä Jumalan käskyjä. Vastoinkäymiset voivat kummassakin tapauksessa vahvistaa uskoamme.

Kun uskomme puhdistuu koetuksissa, opimme kärsivällisyyttä. "Tietäen, että teidän uskonne kestäväisyys koetuksissa saa aikaan kärsivällisyyttä" (Jaak. 1:3). Koetellun uskon ja sitä kautta saadun kärsivällisyyden avulla pääsemme osallisiksi Jumalan lupauksista. Olkaa "niiden seuraajia, jotka uskon ja kärsivällisyyden kautta perivät sen, mikä luvattu on" (Hebr. 6:12).

Vastoinkäymiset osoittavat meille usein sen, kuinka turhaa on panna toivoaan mihinkään tai kehenkään muuhun kuin Kristukseen. Vaikeudet vievät pohjan pois kaikelta, mihin luotamme, että oppisimme tuntemaan Jumalan uskollisuuden.

Yksi vaikeuksien ja vastoinkäymisten keskeisistä tavoitteista meidän elämässämme on se, että ne synnyttäisivät meissä yhä suurempaa janoa kokea Kristuksen voimaa. Paavali piti kaiken roskana vain siksi, että hän pääsisi enemmän osalliseksi Kristuksesta ja saisi kokea Hänen ylösnousemuksensa voimaa (ks. Fil. 3:8-10). Tämä voima on jokaisen kristityn ulottuvilla, kun saamme "viisauden ja ilmestyksen hengen hänen tuntemisessaan" (Ef. 1:17). Tätä tuntemista on selitetty tarkemmin Roomalaiskirjeen 6.-8. luvuissa Jumalan tunteminen vaikuttaa alkuun hyvin epätodelliselta, koska se on vierasta meidän kokemusmaailmallemme. Mutta kun otamme sen vastaan uskossa ja alamme elää sitä todeksi, saamme valaistusta ymmärrykseemme ja voimme hengellisillä silmillämme nähdä ja kokea yhä enemmän sitä, mikä on "hänen voimansa ylenpalttinen suuruus meitä kohtaan, jotka uskomme - sen hänen väkevyytensä voiman vaikutuksen mukaan, jonka hän vaikutti Kristuksessa kun hän herätti hänet kuolleista ja asetti hänet oikealle puolellensa taivaissa" (Ef. 1:19,20).

Jumalan voimasta tulee meille todellisuutta, kun pääsemme sisälle Roomalaiskirjeen 6.-8. lukujen totuuksiin. Roomalaiskirjeen 6. luku opettaa, kuinka meidät on ristiinnaulittu Kristuksen kanssa ja kuinka voimme pitää itsemme synnille kuolleina ja Jumalalle elävinä ja kuinka voimme antaa jäsenemme vanhurskauden aseiksi Jumalalle (ks. Room. 6:6,11,13).

Roomalaiskirjeen 7. luvusta löydämme uuden ongelman. Laki hallitsee meitä. Yritämme elää Jumalan tahdon mukaan, mutta emme pysty siihen. Luku opettaa, että olemme kuolleet Kristuksen kautta myös laille, niin että olemme vapaat elämään Hengen mukaan ja tuottamaan hengellistä hedelmää (Room. 7:4,6).

Roomalaiskirjeen 8. luku puolestaan kertoo, että koska olemme Kristuksessa, olemme saaneet Pyhän Hengen asumaan sisimpäämme ja Pyhä Henki antaa meille voimaa syntiä vastaan. Opimme, että Jumala voi täyttää meissä lain vanhurskauden, kun vaellamme Hengen emmekä lihan mukaan (Room. 8:2,4).

Paavali oli kolmesti rukoillut, että hän pääsisi vapaaksi lihassaan olevasta pistimestä, mutta sitten hän tajusi, että hän tarvitsee tuota pistintä oman luonnollisen minänsä takia, sillä oma voima ruokkii ja kasvattaa ylpeyttä, kun taas hengellinen voima kasvaa luonnollisen heikkouden kautta. "'Minun armossani on sinulle kyllin; sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa.' Sen tähden minä mieluimmin kerskaan heikkoudestani, että Kristuksen voima asettuisi minuun asumaan. Sen tähden minä olen mielistynyt heikkouteen, pahoinpitelyihin, hätään, vainoihin, ahdistuksiin, Kristuksen tähden; sillä kun minä olen heikko, silloin minä olen väkevä." (2. Kor. 12:7-10). Vasta kun opimme antamaan Jumalalle kunnian muuttumattomilta tuntuvissa heikkouksissamme ja eri olosuhteissa, voimme kokea Kristuksen voiman.

"Niin kuin isä armahtaa lapsiansa, niin Herrakin armahtaa pelkääväisiänsä. Sillä hän tietää, minkäkaltaista tekoa me olemme: hän muistaa meidät tomuksi" (Ps. 103:13,14). Jumala vastaa omiensa hätähuutoihin, kun he ovat vaikeuksissa. " Vanhurskaat huutavat, ja Herra kuulee ja vapahtaa heidät kaikista heidän ahdistuksistansa" (Ps. 34:18). Koetukset antavat meille aiheen huutaa Jumalan puoleen oikealla tavalla:

a) Meidän tulee huutaa ääneen: "Ääneeni minä huudan Herraa, ja hän vastaa minulle pyhältä vuoreltansa" (Ps. 3:5).
b) Meidän tulee huutaa päivittäin koetusten aikana: "Ole minulle armollinen, Herra, sillä sinua minä huudan kaiken päivää" (Ps. 86:3).
c) Meidän tulee huutaa Jumalan puoleen nöyrinä: "Sinä kuulet nöyrien halajamisen, Herra" (Ps. 10:17).
d) Meidän tulee huutaa puhtaalla sydämellä: "Jos minulla olisi vääryys sydämessäni, ei Herra minua kuulisi" (Ps. 66:18).
e) Meidän tulee huutaa ylistäen: "Kerran väistyvät minun viholliseni, sinä päivänä, jona minä huudan; minä tiedän, että Jumala on minun puolellani. Jumalaan minä luotan ja ylistän hänen sanaansa, Herraan minä luotan ja ylistän hänen sanaansa" (Ps. 56:10,11).

Mieleemme saattaa tulla kysymys, olivatko koetukset aivan välttämättömiä Jobille, Pietarille ja Paavalille vai olisivatko he voineet välttyä niiltä. Olisivatko he ilman koetuksiakin oppineet sen, mitä oppivat, jos olisivat vain nöyrästi rukoilleet, että Herra ei saattaisi heitä kiusaukseen? On ainakin mahdollista, että Isä meidän rukouksen kiusauksia käsittelevä kohta pitää sisällään mahdollisuuden välttyä koetuksilta. Itse ajattelen niin, että voimme oppia monia asioita, kun luemme Jobin, Pietarin ja Paavalin koetuksista.

Samalla iloitsen kuitenkin siitä, että Jumala vie minut itseni muiden ja Hänen parhaakseen myös koetuksiin, jos se jostakin syystä on tarpeen. On joka tapauksessa hyvä muistaa aina sisällyttää Isä meidän rukoukseen myös pyyntö: ÄIä saata meitä kiusaukseen.

Raamattu muistuttaa meitä siitä, että Kristus voi auttaa kiusattuja juuri sen takia, että hän on itse ollut kiusattu ja joutunut kärsimään (ks. Hebr 2:18). Jeesukselle omavanhurskaus, itseriittoisuus ja omahyväisyys olivat täysin vieraita asioita. Hän joutui kiusauksiin Pyhän Hengen johdatuksessa, että saatana voisi koetella häntä (ks. Luuk. 4:1-13). Outoa kyllä Jeesus tarvitsi kiusauksia, jotta hän voisi olla meille kaikin tavoin ymmärtäväinen ja armollinen ylimmäinen pappi (ks. Hebr. 4:14-16).

Jeesus oppi kuuliaisuuden kärsimysten kautta (Hebr. 5:8) ja meidät on kutsuttu samalle tielle, vaikka meidän kohdallamme onkin usein kyse meidän omista virheistämme tai heikkouksistamme, joiden takia tarvitsemme kärsimystä (ks. Ps. 119:67,71,92). Me voimme varttua kypsyyteen Jumalan lapsina vain yhden asian, lapseuden kautta. Jumalan lapsena oleminen merkitsee sitä, että tarvitsemme kuritusta ja kaitsentaa.

Hebrealaiskirjeessä on jakso (12:5-11), jossa puhutaan Jumalan lapsena kasvamisesta. Kirje opettaa, että Jumalan tarkoituksena on kurituksen ja koetusten kautta kasvattaa meistä itsensä ja poikansa kaltaisia, "että me pääsisimme osallisiksi hänen pyhyydestään" (12:10). Hebrealaiskirjeen vastaanottajien usko oli viilentynyt, koska he olivat kadottaneet näyn lapseudessa kasvamisesta, vaikka tunsivatkin tarpeeksi hyvin Vanhan testamentin opetuksia.

Kenties kirjeen saajat olivat murheissaan ja tunsivat itsensä hylätyiksi vaikeuksiensa keskellä. Me tunnemme itsemme usein samalla tavalla unohdetuiksi ja väsymme koetuksiin, jos emme tunnista Jumalan päämäärää kaiken taustalla. Jumala ei kohtele meitä ainoastaan pelastettuina syntisinä, vaan myös perillisinään (ks. Snl. 3:12). Tämä selittää aika paljon. Jumala on meille rakastava isä, mutta samalla hän toimii meidän elämässämme johdonmukaisesti tietty tavoite mielessään. Jumalan toiminta on järkevää. Jos pidämme tämän mielessämme, saamme rohkaisua taipua nöyrinä hänen kätensä alle emmekä menetä toivoamme.

Saatana yrittää aina kuritusta kokiessamme vakuuttaa meille, että Jumala on hylännyt meidät. Todellisuudessa kuritus on todistuksena siitä, että Jumala valmistaa meitä rakkaudessa Hänen kirkkauteensa.

Lapseuden tie ei ole kuitenkaan helppo. Tämä käy selvästi ilmi Hebrealaiskirjeestä. Mutta kirje tuo esille myös niitä monia apukeinoja näkyviä ja näkymättömiä joita Jumalalla on varattuna omilleen. Yksi näkymättömistä avunlähteistä mainitaan 1. luvun 14. jakeessa, jossa todetaan, että enkelit on lähetetty palvelemaan niitä, jotka perivät autuuden. Myös tässä suhteessa Jeesus on kulkenut tien meidän edellämme, sillä Raamatun mukaan hän sai maanpäällisen elämänsä aikana kahdesti apua enkeleiltä (ks. Mark. 1:13 ja Luuk. 22:43).

Ehkä Jeesus oli tietoinen enkelien läsnäolosta. Sitä meille ei kerrota. Me emme yleensä ole tietoisia enkelien toiminnasta, sillä enkelien näkemisestä saattaisi olla haittaa aivan samalla tavalla kuin demonien valtaan joutumisesta. Demonit käyvät meidän kimppuumme ja enkelit ovat apunamme, mutta meidän on kiinnitettävä huomiomme Jeesukseen (ks. Hebr. 12:2).

Jos meidän tulee kasvaa kaikissa asioissa Kristuksessa, niin mikä oikein on se päämäärä, jota kohti kuljemme? Jos me olemme perillisiä, mitä ja milloin pääsemme perimään? Jos Jeesus on edelläkävijämme, mihin hän oikeastaan johdattaa meitä?

Meidän ei tarvitse etsiä vastausta arvailemalla, koska Jumala on ilmoittanut meille, mistä on kysymys. Jumala on ilmaissut sen meille näkynä Hänen Pojastaan, joka istuu Isän valtaistuimen oikealla puolella. Se käy ilmi myös mahtavasta pelastuksen kuvauksesta, joka on Hebrealaiskirjeessä (Hebr. 12:22-24). Saman luvun 28. jakeeseen on lisäksi tiivistetty osa näiden kysymysten vastauksesta: "Me saamme valtakunnan, joka ei järky".

Jumalan Poika saavutti voiton ja istui Isänsä valtaistuimen oikealle puolelle. Hän kutsuu kaikkia Jumalan lapsia seuraamaan itseään, voittamaan hänen armonsa kautta ja istumaan hänen kanssaan valtaistuimelle (ks. Ilm. 3:21). Meidät on kutsuttu olemaan Jumalan perillisiä ja Kristuksen kanssaperillisiä. Tavallaan voimme sanoa, että Jeesus on jo ylennetty ja nyt hän viittoo meitä pyrkimään eteenpäin. Hän näki edessä olevan ilon, ja kun se oli hänen mielessään, hän pystyi maksamaan hinnan ja kestämään häpeän, ja nyt hän istuu valtaistuimella. Sama näkymä on meidän edessämme. Jeesus on uskon alkaja. Hän on osoittanut meille lapseuden tien. Hän on myös uskon täyttäjä, joka vie meitä kohti täysi ikäisyyttä, Hänen kaltaisuuttaan.

Kun meillä on tällainen näky edessämme, ei ole lainkaan outoa, että Hebrealaiskirje kehottaa meitä menemään eteenpäin (Hebr. 6:1). Eteenpäinmeno ei ole ainoastaan sitä, että meidän elämämme paranee, vaan että Kristus saa elää meissä yhä täyteläisemmin ja täyteläisemmin Pyhän Henkensä kautta.

Hebrealaiskirjeen viimeiset jakeet kokoavat vielä yhteen sen, mikä on Jumalan päämäärä omilleen: "Rauhan Jumala...tehköön teidät kykeneviksi kaikkeen hyvään, voidaksenne toteuttaa hänen tahtonsa, ja vaikuttakoon teissä sen, mikä on hänelle otollista, Jeesuksen Kristuksen kautta; hänelle kunnia aina ja iankaikkisesti! Amen" (Hebr. 13:20,21).

Saatana lyötiin täydellisesti sekä Jobin, Pietarin että Paavalin elämässä. Sama voi tapahtua kenen tahansa kohdalla, koska voitto kuuluu ristiinnaulitulle Vapahtajallemme. Hän joutui erämaassa koettelemukseen ja sai voiton. Getsemanen puutarhassa hänen hätänsä oli mahdollisimman suuri, mutta hän selvisi voittajana rukouksen avulla. Jos me joudumme oppimaan kuuliaisuutta kärsimyksen kautta, voimme nähdä, että synnitön Vapahtajamme on jo näyttänyt meille tien ja hän auttaa meidät voittoon. Saatana joutuu tappiolle kaikissa tilanteissa. Valtakunta, voima ja kunnia kuuluvat voiton saaneelle Herrallemme.

"MAAILMASSA TEILLÄ ON AHDISTUS; MUTTA OLKAA TURVALLISELLA MIELELLÄ: MINÄ OLEN VOITTANUT MAAILMAN" (Joh. 16:33).

edellinen luku - alkuun - seuraava luku

3. Kärsi vaivaa!(2. Tim. 2:3)

Osa 1 - Jumalalle antautuminen - mitä se merkitsee

Osa 2 - Itsekurin välttämättömyys

Osa 3 - Kuinka löydän Jumalan tahdon?

Osa 4 - Koettelemusten tarkoitus

3. Kärsi vaivaa!
(2. Tim. 2:3)